Metsä ja puu -kyselyn tulokset 2012

Metsä ja Puu -mielipidetiedustelu tehtiin Suomen Metsäyhdistyksen toimeksiannosta Taloustutkimuksen Omnibus-kyselyn yhteydessä. Kyselyn tavoitteena oli selvittää suomalaisten asenteita metsäteollisuuteen ja metsien hoitoon, selvittää tiedontasoa metsien omistuksesta, suojelusta ja metsäteollisuustuotteiden osuudesta vientituloista. Edellinen vastaava tutkimus tehtiin touko-kesäkuussa 2009. Sitä ennen tutkimuksia on tehty kymmenen kertaa vuodesta 1993 lähtien, aina samanlaisin kysymyksin.

Tämä tutkimus tehtiin henkilökohtaisina haastatteluina 1004 henkilön otoksessa, joka edustaa 15-79-vuotiaita mannersuomalaisia. Tilastollisista syistä johtuva virhemarginaali on tällä otoksella korkeintaan 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Haastattelut tehtiin maaliskuussa 2012.

Seuraavassa esitämme kyselyn kysymykset, niihin saadun vastausjakauman sekä lyhyen kuvauksen vastauksista. Vastauksen vieressä oleva kuvake toimii linkkinä PDF-muodossa esitettyyn vastausjakaumaan.

Vastaajien tietoja mittaavien kysymysten yhteydessä annetut oikeat vastaukset perustuvat Metsäntutkimuslaitoksen Metsätilastollisen vuosikirjan uusimaan painokseen, ellei toisin mainita.

Metsä ja puu -mielipidetiedustelun rahoitti Suomen Metsäsäätiö.

Kirjoita kommentti