Toiminnan takaajasta data-analyytikoksi – metsäsertifioinnin uusi tulevaisuus

Uudet teknologiat ja big data mullistavat metsäsertifioinninkin – jos niin halutaan. Jatkossa tiedon avoimuus ei ole vain hyöty vaan välttämättömyys ja ehto luvalle toimia.

Johann Gutenberg ei tiennyt, mihin kirjapainotaito johtaa, eikä höyrykoneen keksijä James Watt tiennyt luoneensa ratkaisevan välineen maailmankaupalle. Yhtä vähän keksintönsä merkitystä osasivat uumoilla Internetin keksijät.

Mutta Internet ei ole ainoa teknologia, mikä muuttaa nykymaailmaa. Niitä ovat myös mobiilitekniIkkka, big data, satelliitti- ja valoteknologia. Kaikilla näillä on annettavaa myös metsien käytölle.

Metsäsertifioinnille tämä kaikki merkitsee suurta muutosta, ainakin jos on uskominen hollantilaisen ON:Subject-yrityksen toimitusjohtajaan Wiebke Herdingiin. Herding on ollut tekemisissä erilaisten sertifiointiin liittyvien standardien kanssa vuodesta 2007.

”Sattumoisin Internet tuli yleiseen käyttöön samoihin aikoihin kuin kuluttajille tarkoitetut uudet sertifioinnin standardit. Internetistä ei silloin vielä paljoa puhuttu, standardeista sitäkin enemmän”, sanoi Herding viime viikolla PEFC-viikon esitelmässään Helsingissä.

Merkki ei kerro paljoakaan

Metsäsertifioinnin tarkoitus on kertoa kuluttajalle luotettavasti, että tuotteeseen käytetty puu tulee kestävästi hoidetuista metsistä. Se perustuu kolmeen asiaan: julkiseen standardiin, joka tarkoittaa hyvän metsänhoidon vaatimuksia, puun kulkeutumisen todentamiseen metsästä tuotteeseen ja lopulta tuotteessa tai pakkauksessa olevaan merkkiin, joka kertoo kuluttajalle, että tuote on sertifioitu.

Toimintaa valvoo tuotantoketjun ulkopuolinen valvoja eli auditoija, jonka riippumattomuuden PEFC-sertifioinnin tapauksessa takaa viranomaisvalvonta.

Herdingin mukaan uusi tekniikka antaa mahdollisuuden hoitaa sama toisella tavalla, huomattavasti pienemmin kustannuksin. Avain on informaatio, jota on nykyään saatavilla ratkaisevasti enemmän kuin ennen.

Esimerkiksi metsänomistaja voi kerätä metsästään mitä moninaisinta tietoa jo nyt: energiavirrat, veden kulku, maaperän laatu, tuotannon määrä ja laatu, satelliittitieto. ”Oleellista myös on, että hän itse hallitsee tietoaan. Hän päättää, miten ja missä sitä käytetään”, Herding sanoi.

Luottamus sertifiointiin taas perustuu ennen kaikkea informaatioon. Mutta onko kuluttajalla mahdollisuus saada tuotteeseen liittyvää informaatiota? ”Ei ole”, sanoi Herding, ”on vain se merkki.”

Tieto tuo tehokkuutta

Mutta miksi merkkiä ei voisi korvata vaikkapa RFID-tagilla, jossa tieto olisi suoraan, tai QR-koodilla, joka johdattaisi tiedon lähteille? Tämä olisi täysin mahdollista jo nyt.

Entä voiko näiden kanavien kautta saatuun tietoon luottaa? Herding ratkaisisi ongelman muuttamalla sertifioijan roolin auditoijasta tiedon analyytikoksi. Hänen tehtävänsä olisi tarkistaa tieto heti kun sen luotettavuudessa olisi mitään vähänkään epäselvää.

Näin luotaisiin lähtökohtaisesti avoin ja luotettava systeemi, koska sitä valvoisivat kuluttajat, koko tuotantoketjun varrella tietoa tarkasteleva yhteisö sekä viimein se, joka tarvittaessa varmistaa tiedon – siis entinen auditoija.

Herdingin mukaan tällainen järjestelmä olisi käytännössä nykyistä luotettavampi, mutta myös ratkaisevasti edullisempi sekä helppo raportoida ja todentaa. Kysyttäessä sertifiointiyhteisö on Herdingin mukaan myös pitänyt ajatusta hyvänä.

Uuden sukupolven standardiin

Sertifioinnin maailmassa ongelmana ovat useat, osin päällekkäiset standardit ja sertifikaatit. Herdingin ehdotus ratkaisisi myös tämän, ainakin esimerkiksi metsänomistajan kannalta. Hän voisi tuottaa tietoa kaikille standardeille samasta systeemistä, tietenkin standardin tarpeiden mukaan painottaen.

Parhaimmillaan tämä johtaisi kuluttajan kannalta parempaan, jos standardit alkaisivat yhdistyä. Jokainen voisi hakea tuotteessa olevan kanavan kautta juuri sitä tietoa mitä tarvitsee.

PEFCiltä Herding kysyi, haluaako se tehdä tämän ensimmäisenä vai katsoa sivusta kun muut tekevät. Haasteita on hänen mukaansa kolme: tiedon hallinta, resurssit ja riittävän laadukkaan tiedon keruu. Näistä tiedon hallinta on selvästi vaativin.

Suomalaisten vahvuus on tiedon keruussa. Herdingin mukaan big dataa voisi kerätä useilla teknologioilla, joista hän mainitsi ainakin matkapuhelimet, kaukokartoituksen ja satelliitit.

Suomessa tietoa kerätään jo esimerkiksi laserkeilauksella. Uutena keinona ovat tulossa hakkuukoneet. Kerättävän tiedon määrä on valtava. On suunniteltu kerätä jopa tietoja mikroilmastosta.

Metsätehon toimitusjohtaja Heikki Pajuoja korosti puheenvuorossaan tiedon vapautta. ”Tiedon pitää olla kaikkien yrittäjien käytössä mahdollisimman laajasti. Vain näin voimme saada luvan toimia”, sanoi Pajuoja.

Pajuojan mukaan voimme jo nyt saada metsistä reaaliaikaista tietoa. ”Välineet ja tieteellinen perusta on. Mutta halutaanko niitä käyttää”, kysyi Pajuoja.

Kun metsäsuunnittelu nyt enemmän tai vähemmän reagoi siihen, miltä metsässä näyttää, reaaliaikainen tieto voisi tehdä metsäsuunnittelusta ennakoivaa. ”Tiedämme entistä paremmin, miltä metsä näyttää, kun teemme tätä tai tuota. Strategia kohtaa tuloksen jo etukäteen”, sanoi Pajuoja.

PEFC-viikko 2017 ‒ making certification smart