Vierasblogi: Unohtumattomat kokemukset TET-harjoittelussa


Kirjoittaja oli TET-harjoittelussa Suomen Metsäyhdistyksessä keväällä 2024

Suomen Metsäyhdistyksen tetissä pääsin kokemaan kaikkea uutta ja kiinnostavaa, kuten ensimmäiselle business lounaalle ja viikkopalaveriin. Pääsin myös tekemään erilaisia toimistotöitä ja käyttämään Exceliä. 

Ensimmäistä kertaa tetissä minusta tuntui siltä, että minut haluttiin sinne ja halutaan, että koen kaikkea ja saan hyvän muiston viikosta. Aiemmissa teteissä on tuntunut, että minulle vain annetaan helpot ja ylimääräiset työt, eikä näytetä muita töitä.

Tet avarsi ajatuksiani työelämästä niin, että huomasin pitäväni rauhallisista toimistotöistä. Osassa aikaisemmissa testeissä koko työaika on ollut pelkkää seisoskelua tai vauhdikasta tekemistä, josta en ole niinkään pitänyt. Huomasin myös kuinka motivoivaa on, kun on huippu mukavia ihmisiä vastassa TET-paikassa. Metsäyhdistyksen kaikki työntekijät ovat olleet niin kivoja ja auttavaisia, että tänne on aina tullut innoissaan. Sain myös kuulla heidän matkoista Metsäyhdistyksen hommiin. Niitä oli mielenkiintoista kuunnella ja niiden kautta ymmärsin, että heti ei tarvitse tietää mitä tekee vanhempana ja sitä voi päätyä vaikka mihin monien mutkien kautta. 

Minusta erityisen mieluista oli oppia kaikkea uutta puusta. Ennen ajattelin, että se vain kasvaa metsästä, josta se kaadetaan ja siitä tehdään paperia tai käytetään rakennusmateriaalina. Nyt kuitenkin sain tietää, että puuta käytetään vaikka ja mihin. Yllätyin myös miten puusta pystytään tekemään ihan muovin näköistä ja kaltaista materiaalia. Mikään asia ei ollut epämieluisaa, sillä opin kaikista asioista ainakin vähän uutta.

Vain neljässä päivässä käsitykseni metsäalasta muuttui todella paljon. Ennen luulin metsäalan vain sisältävän metsurit ja muutaman toimistotyöntekijän. Nyt sain kuitenkin kuulla monista minulle ennestään tuntemattomista metsäalan työpaikoista, kuten sahaprosessinhoitajasta. Opin myös, että toimistotyöt ovat iso ja tärkeä osa metsäalaa. Ennen myös luulin, että jos haluan työskennellä metsään liittyvissä asioissa minun pitää nimenomaan viettää kaikki päivät metsässä. Mutta nyt tiedän, että jos olen kiinnostunut metsästä, mutta en halua viettää siellä joka päivää, on myös paljon muita mahdollisuuksia työskennellä metsän parissa. Ja jos on kiinnostunut tekemään töitä metsässä joka päivä, niin siihenkin löytyy ammatteja. Eli tärkeänä opin sen, että metsäalalla on paljon erilaisia mahdollisuuksia työskennellä ja opiskella.

Unelmieni tetissä pääsen näkemään kaikki puolet siitä alasta ja kokeilemaan kaikkia hommia mitä vain on mahdollista. Tietenkin myös työkaverit olisivat tsemppaavia, mukavia ja auttavaisia. 

Eli tämä tetti vastasin melkein kokonaan unelmieni tettiä. 

Kaikista käymistäni teteistä tämä on ollut paras, hyödyllisin ja inspiroivin myös jatkoa ajatellen. En vielä tiedä oliko tetillä vaikutusta minun tulevaisuuden alanvalintaan, mutta ainakin sillä on vaikutusta ajatuksiini, kun mietin tulevaa alaani.

Kirjoita kommentti