Metsä ja puu – korkeakoulujen tiedekurssi lukiolaisille ja muille 2. asteen opiskelijoille

Oletko kiinnostunut biologiasta tai yhteiskunnallisista asioista? Tai kiinnostavatko kaupalliset aineet, teknologia ja sen kehittäminen? Entäpä mikrobit tai riistaeläintiede? Opiskelumahdollisuuksia on monia.

Kurssilla pääset kurkistamaan metsätieteiden opiskeluun Helsingin yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa, biotuotetekniikkaan- ja teknologiaan Aalto yliopistossa ja LUT-yliopistossa sekä puutekniikkaan LAB ammattikorkeakoulussa.

Saat hyvän kuvan siitä, mistä metsätieteiden ja biotuotetekniikan- ja teknologian opinnoissa on kyse ja mihin kaikkeen puu raaka-aineena taipuu.

Luonnonvarojen vastuullinen käyttö on osa ratkaisua. Maailman suurimpien ongelmien ratkaisemiseen voi omien valintojen lisäksi vaikuttaa vielä laajemmin opiskelemalla luonnontieteitä ja teknologiaa, sekä soveltamalla niitä myöhemmin työelämässä.

Voit suorittaa kurssin täysin sinulle sopivana ajankohtana ja mistä päin vain. Opettajalle kurssi on myös vaivaton, hänen tehtäväkseen jää ainoastaan kirjata suoritus opintosuoritusrekisteriin.

Myös ammatillista koulutusta suorittavat opiskelijat ovat tervetulleita kurssille. Varmista kuitenkin oppilaitoksestasi ensin, onko kurssi mahdollista saada osaksi opintojasi.

Kurssi toteutetaan seuraavan kerran syyslukukaudella 2024. Kaikille kurssille ilmoittautuneille pidetään aloitusinfo Teams:ssä torstaina 26.9. klo 17-18.

Kurssiesitteet: powerpoint-dia  | pdf-esite (tulossa)

Kurssin sisältö ja tavoite

Metsäalan toimijat ovat yhdessä koostaneet metsä- ja biotekniikan opintoja havainnollistavan ja monipuolisen verkkokurssin, jonka luentojen ja opiskelumateriaalin kautta opiskelija tutustuu metsätieteisiin ja bio- ja puutuotetekniikan opintoihin, ajankohtaisiin tutkimusaiheisiin sekä alan työnantajiin.

Kurssin suoritettuaan opiskelija:

  • tunnistaa metsä- ja biotuotetekniikan ajankohtaisia teemoja ja käsitteitä
  • osaa kuvata metsätieteiden ja biotuotetekniikan tarjoamia ratkaisuja ajankohtaisiin globaaleihin haasteisiin
  • osaa etsiä lisää tietoa metsä- ja puualan koulutusmahdollisuuksista
  • tunnistaa metsä- ja puualan työmahdollisuuksia

Kurssin luentojen aiheita

  • Metsävarojen hallinta ja geoinformatiikka *
  • Metsäekologia ja metsäluonnon monimuotoisuus
  • Metsäekosysteemien toiminta ja ympäristönmuutos /
    metsien tuotos ja ekosysteemipalvelut / metsien terveys, monimuotoisuus ja riistanhoito *
  • Ilmaston muutos ja Suomen metsät
  • Puupohjainen biotalous: Puunjalostusprosessien ympäristö- ja resurssitehokkuus
  • Biojalostamot, biomassaprosessit ja näistä saatavat tuotteet
  • Tekstiilit – mistä tekstiilikuidut tulevat ja miten ne vaikuttavat ympäristöön
  • Konetekniikka: Pakkaustekniikan uudet innovaatiot, Puukomposiitit ja kiertotalous
  • Puutuotetekniikka: mitä se on ja mihin sieltä valmistuu?
  • Metsäbiotalouden liiketoiminta ja politiikka *
  • Maailman metsät ja kehitysyhteistyö

*Helsingin yliopisto striimaa tarjoamansa luennot eli niitä on mahdollisuus seurata myös livenä verkossa. Luentojen pitoajankohdan jälkeen tallenteet tulevat nähtäville kurssin Classroom-alustalle. Luentojen ajankohdat ilmoitetaan sähköpostitse elokuun loppuun mennessä.

Muutokset mahdollisia

Kurssin laajuus, aikataulu ja suorittaminen syyslukukaudella 2024

Kurssin voi suorittaa syyslukukaudella 2024 täysin omien aikataulujen mukaan. Kurssi koostuu , videoluennoista, luentotallenteista ja muista verkkomateriaaleista. Kurssin aloitusinfo pidetään Teamsin välityksellä torstaina 26.9. klo 17-18. Infossa käydään läpi kurssin käytännönasiat ja on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Myös aloitusinfo tallennetaan ja vaihtoehtoisesti sen voi katsoa itselle sopivana ajankohtana. Kurssialustana toimii Classroom. Jokaiseen luentoon/verkkomateriaaliin liittyy pieni tehtävä, joka tulee palauttaa Classroomiin. Kurssin työmäärä on 28,5 tuntia vastaten 2 opintopistettä. Kurssi tulee suorittaa vuoden 2024 loppuun mennessä.

Läsnäolo: Kurssi suoritetaan omatoimisesti verkossa. Helsingin yliopisto tarjoaa myös mahdollisuuden osallistua verkon välityksellä suorana luennoilleen, jotka ovat yleensä päiväsaikaan. Nämä luennot tallennetaan eli myös ne voi katsoa haluamanaan ajankohtana sen jälkeen, kun liveluento on pidetty.

Suoritusmerkintä:  Suomen Metsäyhdistys ja kurssin toteuttavat korkeakoulut tuottavat kurssin sisällön, mutta eivät vastaa kurssin viennistä opintosuoritusrekisteriin. Opiskelijan tulee olla yhteydessä omaan opoonsa tai vastuuopettajaan saadakseen kurssista suoritusmerkinnän tai hakea itse lukiostaan/oppilaitoksestaan suoritusmerkintää riippuen oman oppilaitoksen käytänteistä. Suomen Metsäyhdistyksessä kurssin järjestäjät keräävät opiskelijoiden suoritukset, luentoihin liittyvät tehtävät, kurssin aikana Classroom -alustalle. Kurssin suoritettuaan saa opiskelija kurssitodistuksen sähköpostin liitteenä ja toimitamme opettajille tiedon heidän oppilaistaan, jotka ovat suorittaneet kurssin hyväksytysti. Tämän jälkeen opettajan tehtäväksi jää kirjata opintosuoritus oman lukion opintosuoritusrekisteriin kurkistuskurssina työelämään/korkeakouluun tai vaihtoehtoisesti opiskelija hakee itse suoritusmerkintää riippuen oppilaitoksen käytänteistä.

Arviointi: Kurssi arvioidaan määräaikaan palautettujen pienten pohtivien tehtävien perusteella asteikolla hyväksytty tai hylätty.

Kurssin toteuttajat

Aalto yliopiston biotuotteiden ja biotekniikan laitos (Aalto)
Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellinen tiedekunta (HY)
Itä-Suomen yliopisto, metsätieteiden osasto (UEF)
LAB-ammattikorkeakoulu, puutekniikka
LUT yliopisto (LUT), kemiantekniikka ja konetekniikka
Suomen Metsäyhdistys ry (SMY)
Metsäteollisuus ry (MR)
Puunjalostusinsinöörit ry (PI)

Kurssiin liittyvät tiedustelut ja lisätietoja

Suvi Pessala

Suvi Pessala

+358 45 657 5442

suvi.pessala@smy.fi

Opiskelemaan metsä- tai puualaa?

Metsapuhuu.fi kertoo metsiin ja puun käyttöön liittyvästä koulutuksesta ja ammateista Suomessa.

Metsä puhuu -sivustolta löydät:
🌱 Kartan, joka kokoaa kaiken metsä- ja puualan toisen asteen sekä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen koulutuksen Suomessa.
🌳 Opiskelijoiden ajatuksia alasta ja kokemuksia opiskelusta.
🌲 Vinkkejä hyviin videoihin ja sometileihin, joilla metsä- ja puualan ammattilaiset kertovat työstään.