Jatkuvan kasvatuksen kannattavuus jää hämärään
Vaikka professori Olli Tahvosen työpaperin väitetään todistavan jatkuvan kasvatuksen parempaa kannattavuutta perinteiseen nähden, tällainen vertailu ei edes ole paperin tavoite. Ja jos jotakin, se osoittaa paremmaksi vain eräänlaisen välimuodon.
Suomessa ei ole metsänhoitopakkoa. Vain sellainen velvoite on, että uusi metsä on perustettava päätehakkuun jälkeen. Se on tehtävä menetelmällä, joka kyseisellä kasvupaikalla onnistuu todennäköisimmin. Jos tapa näyttää metsätiedon valossa olevan väärä, viranomaisilla on velvollisuus vaatia parempaa.
Uudistamistulosta myös valvotaan. Jos havaitaan, että uutta metsää ei synny, viranomaisten on vaadittava metsänomistaja korjaamaan asia.
Velvoite koskee myös jatkuvaa kasvatusta. Jos sen nimissä tehdään hakkuu, jota voidaan pitää päätehakkuuna, uuden metsän perustamisesta on huolehdittava.
Muuten metsänomistaja saa hoitaa metsiään millä menetelmällä haluaa.
Tahvosen paperissa on useita rajoitteita
Jopa ympäristöjärjestöissä on pitkään myönnetty jatkuvan kasvatuksen kannattavan huonommin kuin perinteisen. Nyt kuitenkin on alettu väittää toista.
Väitteet perustuvat yleensä Metsäntutkimuslaitoksen professori Olli Tahvosen työpaperiin, jonka mukaan jatkuvan hakkuun sanotaan olevan 30 prosenttia kannattavampaa kuin perinteisen, jaksollisen metsänkasvatuksen.
Työpaperin perusteella näin ei kuitenkaan voi sanoa. Tämä selviää helposti lukemalla se. Varauksia ja rajoituksia löytyy useita ja työpaperi sanoo itsekin, ettei se tarjoa mallia käytännön metsänhoidolle.
Jo lähtökohta on paljastava: työpaperi ei edes pyri metsänkasvatuksen menetelmien vertailuun. Sen sijaan sen tavoitteena on kehittää avoin malli, ja vasta tämä malli tuottaisi keinon vertailla menetelmiä – mutta vain metsän uusiutumisen sekä metsän tiheyden ja kasvun suhteen perusteella.
Työpaperissa sanotaan myös, että sen perusteella johdettavat metsänkasvatuksen yleiset ohjeet saattavat johtaa harhaan. Tälle on monia perusteluita.
Työpaperi on täysin teoreettinen ja laskennallinen. Kasvumalleja on kehitetty vain yhdelle puulajille, kuuselle, sen oletetaan toimivan kaikilla kasvupaikoilla, se olettaa uuden kuusimetsän syntyvän kaikilla kasvupaikoilla luontaisesti sataprosenttisesti eikä se ota huomioon uuden metsän perustamisen eikä korjuun kustannuksia. Koron se ottaa huomioon, mutta todellisuudessa vain yksi käytetyistä koroista on realistinen.
Lisäksi se olettaa jaksollisen metsänkasvatuksen lähtevän liikkeelle puuttomasta metsästä, kun taas muilla menetelmillä alkutilassa on puustoinen metsä.
Parhaaksi paljastuukin ”välimuoto”
Näilläkään rajoituksilla työpaperi ei edes väitä, että jatkuvana kasvatuksena tunnettu metsän kasvatusmenetelmä tuottaisi parhaan tuoton, vaan sen mukaan paras on jatkuvan ja jaksollisen välimuoto.
Tämä välimuoto määritellään metsäksi, jota kasvatetaan ”kohorteissa”, mutta niin, että metsä on peitteinen. Tätä välimuotoa työpaperi kutsuu ainakin kahdella eri nimellä: eri-ikäis-tasaikäiseksi ja rajoittamattomaksi metsän kasvatukseksi.
Määrittyvätkö kohortit puiden iän vai koon perusteella, millaisia ovat kohorttien reuna-arvot ja pinta-alat, millaisia aukkoja peitteisyydessä saa olla – mitään tästä emme tiedä. Meille kerrotaan vain, että tällainen teoreettisen metsän teoreettinen kasvatustapa antaa 30 prosenttia paremman tuoton kuin käytännössä kaiken aikaa testattava jaksollinen metsän kasvatus.
Voi sanoa, että tuloksen käyttö sellaisenaan perustuu joko epärehellisyyteen tai vain tietämättömyyteen.
Kirjoita kommentti