Metsäakateemikon blogi: Metsä on luontohyötyjen ja talouden ehtymätön lähde

Tarkistin kunniapaikalla piirongin päällä olevasta ”metsäakateemikon” sauvastani, milloin olin ollut Päättäjien Metsäakatemiassa: kuusi vuotta sitten.
Muistoni akatemiasta ovat hyvät, erityisesti muistan siitä monimuotoisuuden. Kävimme muun muassa sahalla, suon entisöintikohteessa, elävässä talossa, jossa seinätkin kasvoivat, hyönteistuhoalueella, jossa piti kävellä kengät muovipusseissa kuin sairaalan eristyshuoneessa.

Muutos suhtautumisessa metsään on edennyt kuudessa vuodessa samaan monimutoisuuden suuntaan, joka oli Metsäakatemiankin henki.
Vaikka kirjailija on periaatteessa ennen muuta ollut ”paperimies”, olen maalaistalon poikana kokenut – ja maalla asuvana koen edelleen – suurin piirtein kaikki metsään sisältyvät käyttömuodot.

Siksi olen aina vierastanut sitä romanttista, Kallion katukuiluista kumpuavaa cityvihreää näkemystä, jonka mukaan vain vanha metsä on oikeaa metsää ja ihminen jo olemassaolollaan on metsän pahin vihollinen.

Tämä vastakkainasettelun henki on ollut viime vuosikymmeninä vallitseva, mutta koko ajan hiipuva asenne. Se tarkoittaa, että ääneen ovat päässeet muutkin kuin poliittiset ääriliikkeet. Se tarkoittaa, että ääneen on päässyt myös kokemus ja käytännön metsäntuntemus, eivät vain kaukaa asioita katsovat teoriat.

Kehitys on tapahtunut monella tasolla. Yksi merkittävimmistä muutoksista on ympäristösivistyksen käsite, jota etenkin Maaseudun Sivistysliitto on koulutuksen kautta levittänyt.

Sen perusperiaate on, että suhteemme ympäristöön, siis myös metsään pitäisi sisältää viisi e-kirjainta, se on eettisen, esteettisen, ekologisen, emotionaalisen ja ekonomisen ulottuvuuden.

Kirjaimilla ei ole painotuseroa, ja jokainen voi laittaa omat e-kirjaimensa haluamaansa järjestykseen. Itse laitan emotionaalisen ensimmäiseksi, talousammattilainen varmaankin ekonomisen.

Tämä ”realistinen vihreys” romanttisen sijaan on tietenkin merkinnyt muutosta myös teollisen käytön päässä, sekä tuotantotekniikoissa että erityisesti biotalouden ja kohta varmasti kaskadisen kiertotalouden esiin tulona.

Metsä on mahdollista myös helposti tuhota vaikkakin vain väliaikaisesti, kuten tiedämme Suomessakin tervan viennin ja viime vuosisadan alun hallitsemattomista metsänkäyttötavoista. Lohduttavaa on, että sitä on meidän olosuhteissamme erittäin vaikea tuhota lopullisesti, kuten tiedämme Osaran terhakkaa mäntyä puskevista niin sanotuista aukeista.

Siksi muutos kohti monimuotoisuutta sekä teollisen tehokäytön että suojelun kohdalla on tärkeä.

Tämä kaikki on siis mielestäni ollut hyvää kehitystä sekä asennetasolla että käytäntöinä, mistä entisenä ärhäkkäänä Metsäläisen saarnakirjan kirjoittajana iloitsen.

Tietenkin iloitsen myös faktoista. Kuten esimerkiksi siitä, että tänä keväänä on ilmestynyt ensimmäinen väitöskirja, Aalto-yliopiston Jukka Heinosen tutkimustulos, joka lahjomattomasti osoittaa, että tiiviin asumisen hiilijalanjälki on suurempi kuin haja-asutuksen. Näin äärivihreät asenteet eivät ole enää tietoa, vaan pelkkiä asenteita.

Tämän kevään on työpöydälläni ollut vaikuttava, hieno kirja, vanhemman tutkijan Kauko Salon, kaikkien tunteman marja- ja sienisatojen ennustajan, toimittama Metsä – monikäyttö ja ekosysteemipalvelut (Luke 2016). Se on laajin Suomessa metsistä kirjoitettu yleistietokirja.

Kirjan 97 kirjoittajaa ovat pääosin metsäntutkijoita nykyisestä Luonnonvarakeskuksesta, entisestä Metlasta. Kirja ei sulje pois mitään kuviteltavaa näkökulmaa metsään. Perinteinen teollinen puuntuotanto ja uusi biotalous ovat mukana, mutta myös luontohyötyjen käyttö laajasti.

Aihealueet ulottuvat metsän historiasta hiilenkiertoon, metsän tulevaisuuteen ja jopa metsän teologiaan, mikä ei ole yllättävää – metsä kun taitaa olla kaikkein hyväksytyin yhteinen pyhättömme.

Kirjan alaotsikko, ekosysteemipalvelut, tai luontohyödyt on käsitteenä selkeästi ideologinen. Se haluaa sanoa, että metsä palvelee tai hyödyttää meitä ihmisiä, jos osaamme elää sen kanssa. Se siis vertaa metsää puutarhaan, ei villeyteen, eikä näe ihmistä metsän vihollisena, vaan kanssakumppanina. Tämä on suunta, johon suomalaisen ihmisen, synnynnäisen “metsäläisen”, pitäisi kulkea.

Mikä on Päättäjien Metsäakatemia?

Päättäjien Metsäakatemian vuosijulkaisu 2015

Tutustu aiempiin blogikirjoituksiin