Metsäyhdistyksen blogi: Kesätöissä Suomen Metsäyhdistyksessä
Kirjoittaja työskenteli kesätöissä Suomen Metsäyhdistyksessä
Joonatan Helve menestyi Metsävisassa ja voitti kesätöitä. Blogikirjoitus koskee pestin ensimmäistä puolikasta, jolloin hän työskenteli Suomen Metsäyhdistyksessä. Loppuajaksi hän siirtyi MTK:n palvelukseen. Kaikkiaan 12 nuorta sai Metsävisan kautta kesätöitä, pääasiassa metsänhoitoyhdistyksistä eri puolilla Suomea.
Aloitin kesätyöni SMY ry:n toimistossa maanantaina 5. kesäkuuta. Päiväni alkoi työsopimuksen laatimisella, jonka jälkeen siirryin seuraamaan toimiston viikkopalaveria, josta en ymmärtänyt paljoakaan. Se ei onneksi haitannut.
Tämän jälkeen keskustelimme ohjaajani Sirpa Kärkkäisen kanssa seuraavan päivän ohjelmasta. Kun tämä oli saatu pois alta, siirryin suorittamaan varsinaista työtehtävääni, joka oli Metsä puhuu -sivuston linkkien uudistaminen. Niitä oli 131, joten tekemistä kyllä riitti.
Kävin 30 minuutin ruokatauolla alakerran ravintolassa, minkä jälkeen palasin takaisin linkkien pariin. Niiden parissa vierähti loppupäivä.
Tiistaina pääsin osallistumaan opettajien kesäretkelle, joka oli Ruotsinkylän tutkimusmetsässä, Tuusulassa. Kuljeskelimme metsässä samalla, kun retken ohjaajat selittivät opettajille, kuinka lapsille opetetaan metsästä.
Olin iloisesti yllättynyt, kuinka paljon mukana olleet opettajat tiesivät metsistä. Opin itsekin paljon uutta puista, niiden jatkovalmistuksesta sekä monesta muusta retkellä keskustellusta teemasta. Oma tehtäväni oli erittäin mukava, koska se oli seurata retkeä vierestä ja auttaa satunnaisissa tehtävissä.
Ajantajumme oli kadonnut metsässä täysin, joten jouduimme kulkemaan retken loppuosan melko nopeasti. Jatkoin retken jälkeen kotona vielä hieman etätöitä.
Kolmas päiväni oli täysi toimistopäivä. Aamulla jatkoin Metsä puhuu -sivuston linkkien uudistamista. Kun olin vihdoinkin saanut ne valmiiksi, siirryin pakkaamaan kasseja syyskuussa järjestettävään koululaisten metsäpäivään.
Loppupäiväni kului erinäisten pikkuhommien suorittamisessa ja toimiston pulinoiden kuuntelemisessa.
Neljäntenä ja viimeisenä työpäivänäni saavuin aamulla toimistoon ja aloin kirjoittamaan kertomusta työviikostani sekä jatkamaan keskeneräisiä töitä.
Lounastauon jälkeen sanoin hyvästit mahtavalle toimiston väelle ja lähdin Anne Turusen kanssa käymään Ruotsinkylän tutkimusmetsässä suunnittelemassa koululaisten metsäviikon reittiä. Kirjoitin maastossa talteen muistiinpanot, joiden avulla Anne yhteistyökumppaneidensa kanssa jatkaa metsäviikon suunnittelua kesälomien jälkeen. Tämä oli viimeinen tehtäväni Metsäyhdistyksessä.
Lue lisää Metsävisa-kesätyöläisten kokemuksista
Joonatan Helve siirtyi Metsäyhdistyksestä MTK:lle ja kirjoitti siitä, mitä kaikkea oppi ja mitkä olivat työn parhaat puolet. Lue blogiteksti MTK:n sivulta.
Aiempien vuosien kesätyöntekijöiden kokemuksia on koottu Metsävisan sivulle.
Kirjoita kommentti