Metsäprofessori Maria Brockhaus: Tutkimus tuottaa tietoa, vaikka epämukavaakin
”Et voi ostaa riippumatonta tutkimusta, mutta siihen pitäisi investoida”, sanoo Maria Brockhaus, Helsingin yliopiston kansainvälisen metsäpolitiikan professori. Brockhaus, joka aloitti työnsä viime marraskuussa, sanoo havainneensa, että odotukset professuuria kohtaan ovat suuret.
Professuurin päärahoittaja, Metsämiesten Säätiö järjesti viime viikolla sidosryhmäseminaarin, jonka yksi tarkoitus oli tutustuttaa Brockhaus suomalaiseen metsäsektoriin. ”Halusin tietää, mitä suomalaisessa metsäpolitiikassa tapahtuu. Seminaari tarjosi hyvän mahdollisuuden kurkistaa alan sisälle”, Brockhaus sanoi, kun tapasimme seuraavana päivänä hänen työhuoneessaan Helsingin Viikissä.
Tilaisuudessa esitettiin runsaasti toiveita sen suhteen, mitä professuurilla pitäisi saada aikaan.
Brockhaus itse pitää hyvänä, että Suomessa yliopistoprofessuurilta edellytetään muutakin kuin koulutusta ja tutkimusta. Tätä muuta voisi nimittää sanoilla yhteiskunnallinen osallistuminen ja vaikuttaminen.
Tämä tuli seminaarissa laajemminkin esille: kansainvälistä metsäpolitiikkaa ei meillä yleensä ymmärretä ja jos ymmärretään, ymmärrys on hankittu pitkän työuran kautta. Politiikka myös ymmärretään Suomessa kapeasti ylätason toiminnaksi, vaikka sitä harjoittavat oikeastaan kaikki tahot yrityksistä kansalaisjärjestöihin asti.
Poliitikot tarvitsevat synteesejä
Tarve lisätä suomalaisten ymmärrystä Euroopan unionin toiminnasta tuli esille monissa puheenvuoroissa. Euroopan metsäinstituutin johtaja Marc Palahi, jonka puheenvuoron piti Palahin sairastumisen johdosta varajohtaja Lauri Hetemäki, korosti synteesien tarvetta.
”Nykyajan paradoksi on, että tiedettä on entistä enemmän ja se on entistä parempaa, mutta sitä käytetään yhä vähemmän poliittisessa päätöksenteossa. Tutkimus erikoistuu niin kapea-alaiseksi, että poliitikko ei pysty sitä käyttämään”, sanoi Hetemäki.
Brockhaus vakuuttaa, että Euroopan unioni ja siihen liittyvä toiminta tulee olemaan osa hänen työtään. Se on kiehtova kokonaisuus, koska mukana niin monta tasoa: jäsenmaat, komission eri tahot ja monenlaiset lobbarit.
Samalla Brockhaus kommentoi Metsämiesten Säätiön seminaarissa esitettyä kysymystä, tarkoittaako professuurin kansainvälisyys globaalia tasoa, unionia vai alueellista yhteistyötä.
”Se tarkoittaa niitä kaikkia. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Kaikki nämä tasot ovat monin sitein kytköksissä toisiinsa ja juuri nämä kytkennät ovat se kiinnostava tutkimuskohde”, Brockhaus sanoo.
Nopeaa vaikuttamista, mutta ei tilaustöitä
Seminaarissa professuurilta vaadittiin myös menossa olevien prosessien analysointia ja nopeaa vaikuttamista. Brockhaus ei kuitenkaan usko, että kenenkään hänen tutkimusryhmästään pitäisi mennä ministeriöön ja sanoa, mitä heidän pitää tehdä.
”Pikemminkin voisi sanoa, mitä kaikkea he voisivat tehdä. Tutkimukseen perustuvien vaihtoehtojen esittely on yksi asia, kun taas toimintaohjeet eivät ole sitä mitä minä ymmärrän tutkimuksen tarkoitukseksi”, Brockhaus sanoo.
Tämä ei tarkoita, etteikö yliopistossa voisi tutkia relevantteja metsäpolitiikkaan ajankohtaisesti liittyviä aiheita. ”Jos katsotaan vaikka sitä, miten toimimme edellisessä työpaikassani, totta kai se voi toimia tässäkin”, hän sanoo.
Brockhausin edellinen työpaikka oli kansainvälinen metsäntutkimuskeskus CIFOR (Center for International Forestry Research), jossa hän ryhmänsä kanssa on ollut mukana esimerkiksi kansainvälisissä ilmastokokouksissa.
”Tutkimus ei tarkoita liittoutumista minkään tahon kanssa.”
”Vaikkapa Balin ilmastokokouksen REDD+-neuvotteluissa vuonna 2007 kykenimme hyvinkin nopeasti tuottamaan tarpeellista tietoa metsäkadosta, jota olimme tutkineet jo pitkään”, Brockhaus sanoo. REDD+ tarkoittaa kansainvälistä sopimusta, jolla tavoitellaan metsäkadosta ja metsien heikkenemisestä johtuvien kasvihuonepäästöjen vähentämistä.
Useiden eri maiden edustajat, mukaan lukien monet eurooppalaiset maat, toivat Brockhausin ryhmälle iltapäivisin kysymyksiä aiheista, joiden he tiesivät tulevan keskusteluun seuraavana päivänä. Vastaukset pantiin postilaatikoihin aamuksi.
”Mutta tutkimus ei tarkoita liittoutumista minkään kokoustahon kanssa, vaikka kuinka olisimme olleet samaa mieltä. Sama periaate pätee Brysselin metsämaailmaan”, sanoo Brockhaus.
”Me voimme kertoa, mitä ryhmittymiä siellä on ja mitä ne vievät eteenpäin. Ja sen, että jos sitten otatte tuon asialistan, sen täytäntöönpanosta seuraa tätä. Yliopistotutkimuksen rooli on tässä. Luulen, että sillä olisi käyttöä politiikan tekijöille”, Brockhaus sanoo.
Kuka täältä puuttuu?
Brockhaus päätti seminaariesityksensä sanomalla, että ”politiikan tutkimuksessa on hyvä kysyä, kuka täältä puuttuu? Ketkä eivät ole läsnä esimerkiksi tässä tilaisuudessa? Toisin sanoen, kenen agendaa ei pidetä relevanttina?”
Haastattelussa Brockhaus halusi palata kysymykseensä. ”Halusin tehdä tämän kysymyksen. Siellä oli paikalla Suomen metsäpolitiikan päättäjät, josta en tietenkään tiedä, ketä siihen kuuluu ja ketä ei. Tällaisissa tilanteissa on aina kiinnostavaa kysyä, kuka ei ole paikalla”, Brockhaus sanoo.
Kysymys ehkä oli hyvä, koska niin moni halusi tietää, mitä hän tarkoitti. ”En odottanut sitä. Toivon, että paikalla olleet auttaisivat minua ymmärtämään, miksi tämä kysymys sai niin paljon huomiota.”
Brockhaus sanoo havainneensa, että paikalla ei ollut kansalaisjärjestöjen edustajia. Hänen mukaansa ne kuitenkin edustavat kiinnostavaa ongelmakenttää. Professuurilla voi olla suuri merkitys tällaistenkin asioiden kannalta.
”Emme voi ratkaista ongelmiamme samalla ajattelulla, jolla loimme ne.”
”Albert Einstein sanoi, että emme voi ratkaista ongelmiamme samalla ajattelulla, jolla loimme ne. Tämä on lempilauseeni, ja tässäkin kohtaa siitä voi olla paljon opittavaa”, Brockhaus sanoo.
Toisaalta, että Suomessa ympäristöjärjestöt on jo 1990-luvun alusta lähtien otettu mukaan kaikkiin merkittäviin prosesseihin ja hankkeisiin esimerkiksi hallinnossa. Metsäyritykset keskustelevat järjestöjen kanssa päivittäin, samoin metsänomistajien organisaatiot.
Jos ongelmat siis on luotu jollakin ajattelulla, ympäristöjärjestöt ovat olleet jo pitkään osa sitä.
Brockhaus vastaa, että hän ei tiedä, miten osallistaminen on Suomen metsäpolitiikassa järjestetty. ”Vanhat toimintatavat todennäköisimmin eivät kuitenkaan toimi niiden monilukuisten haasteiden edessä mitä metsät ja niiden palveluista riippuvaiset tahot ovat kohtaamassa”, Brockhaus sanoo.
Tuoreet ajattelutavat, liittoutumat ja aloitteet voivat olla tie teenpäin. ”Uskottava tutkimus siitä, mikä toimi tai ei toiminut voi olla hyödyllistä, vaikka se voikin tuntua epämukavalta”, Brockhaus sanoo.
Tai näin: ”Et voi ostaa riippumatonta tutkimusta, mutta siihen pitäisi investoida.”
Helsingin yliopisto, metsätieteiden laitos
Center for International Forestry Research, CIFOR
Kirjoita kommentti