Mediakutsu: Tervetuloa koululaisten kanssa metsään 3.–6.9. – parasta päivässä on puuntaimen istutus

Vantaan koululaisten metsäviikko järjestetään 3.–6. syyskuuta, tiistaista torstaihin suomeksi ja perjantaina ruotsiksi. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita oppilaiden kanssa rastireitille Ruotsinkylän tutkimusmetsään Tuusulaan.

Metsäluonnosta ja metsien käytöstä opitaan jo alakoulussa. Koululaisten metsäviikolla kuudesluokkalaiset tutustuvat metsäaiheisiin paikan päällä metsässä. Kaikkiaan 36 koululuokkaa Vantaan alakouluista tulee kolmeksi tunniksi metsään. Luokat lähtevät metsäreitille yksi kerrallaan, tapaavat metsäammattilaisia työssään ja muita aikuisia metsäisten harrastustensa parissa. Jokaisen ryhmän retki huipentuu leirinuotiolle.

Rasteilla lapset muun muassa kertaavat jokaisenoikeuksia, tutkivat metsän monimuotoisuutta ja istuttavat taimia, mikä on aiempien vuosien kokemuksen perusteella lapsista kaikkein hauskinta tai ainakin yhtä hauskaa kuin nuotiolla evästely. Retken aiheet, kuten luonnonvarojen kestävä käyttö ja luonnon monimuotoisuus, tulevat alakoulujen opetussuunnitelmasta.

Metsäviikko järjestetään vuorovuosin Helsingin, Espoon ja Vantaan koululaisille, nyt jo 23. kerran. Osallistujien joukossa on ollut lapsia, jotka käyvät metsäviikon aikana elämänsä ensimmäistä kertaa oikeassa metsässä tai istuvat nuotiotulilla.

Koululaisten metsäviikon järjestää parinkymmenen toimijan verkosto Suomen Metsäyhdistyksen koordinoimana. Tapahtuman päärahoittaja on Suomen Metsäsäätiö.

Osoite

  • Ruotsinkylän tutkimusmetsä, Korsontie 235, Tuusula, Raition reitin parkkipaikka

Aikataulu

  • Yhdeksän oppilasryhmää lähtee yksitellen opastetulle rastireitille jokaisena päivänä 3.–6.9. kello 8.25–11.45 välisenä aikana, viipyy reitillä reilut kaksi tuntia ja sen jälkeen nuotiolla vajaan tunnin. Viimeinen ryhmä poistuu klo 14.40. Median edustajat ovat tervetulleita luokkien mukaan koska tahansa tänä aikana koko retkelle tai joillekin rasteille.
  • Tiistai, keskiviikko ja torstai ovat suomenkieliset päivät, perjantai on ruotsinkielinen.

Kuvausluvat ja haastattelu

  • Luokkien opettajilla on tiedossaan oppilaat, joita saa valokuvata.

Ilmoittautuminen, lisätietoa ja haastattelupyynnöt

  • Anne Turunen, nuorisoviestinnän asiantuntija, Suomen Metsäyhdistys, anne.turunen@smy.fi, 045 6575 440
  • Martin Antell, kommunikation för ungdomar, Finska Forstföreningen, martin.antell@smy.fi, p. 050 354 6757 (på svenska)

Tapahtumasivu

Kuvia aiemmilta metsäviikoilta

Järjestäjät ja rahoittajat

Tapahtuman järjestävät yhdessä yli 20 pääkaupunkiseudulla toimivaa metsä- ja ympäristöalan organisaatiota: Suomen Metsäyhdistys, Metsähallitus, Luonnonvarakeskus, Suomen metsäkeskus, Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit, Metsä Group, Stora Enso, UPM, Metsäteollisuus ry, Södra Skogsreviret, Fin Forelia Oy, Hyria Koulutus Oy, Stadin ammattiopisto, Yrkeshögskolan Novia, Helsingin, Vantaan, Espoon-Kauniaisten ja Keski-Uudenmaan riistanhoitoyhdistykset, Suomen riistakeskus, Finlands svenska 4H, Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistykset, Vantaan luontokoulu ja Kestävän Metsätalouden Yhdistys ry. Suomen Metsäsäätiö on tapahtuman päärahoittaja.

Kirjoita kommentti