Metsäyhdistyksen blogi: Tanskalainen tarina

Sanotaan, että parasta pohjoismaista yhteistyötä on, että laitetaan suomalainen kehittämään ja suunnittelemaan, ruotsalainen tekemään ja tanskalainen puhumaan ja markkinoimaan.

Pääsin todistamaan tämän, kun kävin hyvässä seurassa kiertotalouden asiantuntijoiden kanssa Tanskassa tutustumassa jätehuoltoon, kiertotalouteen sekä vedentuotantoon ja jätevesien käsittelyyn.

Matkustimme Kööpenhaminasta parisen tuntia bussilla tutustuaksemme Kalundborg symbiosis -nimiseen hankkeeseen. Kyseessä oli kunnan orkestroima yritysten yhteistyömalli, jossa toisen jäte on toisen raaka-aine. Olemalla mukana yritykset saavat näkyvyyttä ja ympäristöimagohyötyä. Tutkimushankkeille virtaa rahaa ja alueelle uteliaita vierailijaryhmiä. Kuten meidän.

Kalundborgissa parrakas tanskalainen kertoi innostuneesti ja paatoksella kiertotalouden merkityksestä: Alueella sijaitsee Tanskan suurin öljynjalostamo. Nykyisin sen hukkalämpö otetaan käyttöön, eikä kaasusoihtua polteta enää ilmaan. Toinen tehdas käyttää toisesta laitoksesta tullutta vettä, jota välillä puhdistetaan.

Hankkeen noin puoli tusinaa yritystä kokoontuvat pari kertaa vuodessa ja keskustelevat yhteistyöstä. Ja lisäksi, kertoi parrakas rento isäntämme, Kalundborgissa käytetään energiantuotannossa kaikki hukkalämpö. Sen talteenoton osuus on monta kymmentä prosenttia. ”Säästämme resursseja ja luontoa”, isäntämme innostui kertomaan.

Suomessa saman asian olisi kertonut luiseva, harmaapukuinen kunnaninsinööri: ”Meillä on CHP.”

Kumpi kuulostaa paremmalta: ”Pelastamme maailman käyttämällä resursseja ja hukkalämpöä viisaasti” vai ”meillä on CHP”?

Koska meillähän ei ole erityistä kerrottavaa: Suomessa on vain noin viitisenkymmentä sellu- ja paperitehdasta, joissa kaikissa tällainen teollinen symbioosi on arkipäivää. Sama koskee kaikkia muitakin teollisia tuotantoprosesseja.

Sama tanskalainen tarinallistaminen jatkui pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Jätevesien lämmön talteenotosta, hulevesien hoidosta tai ilmastonmuutoksen torjunnasta ja jätteiden kierrätyksestä kerrottiin mukaansatempaavasti hienoissa, varta vasten rakennetuissa vierailijakeskuksissa. Eräs kollega sanoi sen ääneen: ”Kylläpä ovat taitavia brändäämään keskinkertaista politiikkaa.”

Miksi emme kerro Suomessa asioista samalla innostuneisuudella? Meillä on maailman puhtainta hanavettä, Ämmässuon entinen kaatopaikka on muuttumassa ekoteollisuusalueeksi ja ravinteet sekä energia otetaan talteen jätevesistä.

Suomessa kuitenkin kuvitellaan edelleen, että asiat puhuvat puolestaan. Mutta koska ne eivät puhu, me tarvitsemme viestintää – ja hyviä tarinoita.