Metsäyhdistyksen blogi: Metsäaiheinen kouluvierailu Loviisassa
Kirjoittaja työskentelee Suomen Metsäyhdistyksessä nuorisoviestinnän asiantuntijana.
Jos jossain niin Metsäyhdistyksen kouluyhteistyössä näkee, miten metsä innostaa myös nuoria. Suora kosketuspinta saadaan, kun tavataan nuoria erilaisissa tapahtumissa tai kouluvierailuilla. Hyvä esimerkki oli vierailuni Loviisan viime syksynä, jossa vastaanotto oli todella lämmin.
Lovisavikenin koulussa sekä opo että biologianopettajat suunnittelivat vierailua kanssani. Vetäisin Mahdollisuuksien metsä -kampanjaa ysiluokkalaisille sekä omaa kouluvierailuohjelmaani kasiluokkalaisille. Vierailu tarkoittaisi kymmentä luokkaa kolmessa päivässä ja kahta eri ohjelmaa – huh.
Vierailu toteutui marraskuussa. Koska en ollut aikaisemmin vieraillut kyseisessä koulussa, halusin tutustua maastoon jo ennakkoon. Ilmakuvista kun saa vain tuntumaa, mihin kannattaisi suunnistaa. Onneksi koulun vierestä löytyi sopiva pieni metsikkö.
Parhaimmillaan toteutan koko kouluvierailun ulkona, mutta tällä kertaa kova tuuli ajoi meidät osaksi aikaa sisälle. Kokemus on opettanut, että tuulen kanssa kilpaileminen ja kasiluokkalaisten mielenkiinnon ylläpitäminen ei ihan yhtä aikaa onnistu, varsinkin, jos on pikkuisenkin vilpoisaa. Nuorison nykymuotiin kun kuuluu tennarit ja paljaat nilkat, ja lämpimiä päähineitä ei saa missään nimessä olla mukana. Tämä on yleinen ongelma kouluissa, vaikka retkestä kuinka ilmoitellaan etukäteen oppilaille ja kotiin. Piti siis soveltaa ja ajatella asiaa oppilaan näkökulmasta.
Tunnelma Lovisavikenissä oli vilpoisesta tuulesta huolimatta erittäin lämmin. Uusi puusta rakennettu koulu teki vaikutuksen. Äänimaailma oli yllättävä: rauhallinen mutta ei vaimentava, ilma raikas mutta ilmanvaihto ei vienyt hilseitä päästä. Tämä lupaili hyvää, vaikka oma puntti pikkuisen väpätti, uusi koulu kun oli kyseessä.
Ensimmäisenä oli vuorossa kahdeksas luokka ja oma kouluvierailuohjelmani. Tämä toteutettiin puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona. Ensimmäinen tylsempi teoriaosa pidettiin sisällä ja ryhmätyöt sitten ulkona. Viimeinen osa, ”koe”, pidettiin taas sisällä, kun korviini kantautui muutaman oppilaan hampaiden kalistelu ja vieno valitus kylmyydestä. Koe tehdään ryhmissä. Kysymykset arvotaan jokaiselle ryhmälle erikseen, ja kaikkiin vastataan, jos ehditään. Yleensä tässä syntyy kilpailua ja hyvää henkeä, kun fuskata ei saa, mutta on lupa auttaa kaveria.
Seuraavaksi minulla oli kohdattavana ysiluokkalaiset ja Mahdollisuuksien metsä -ohjelma. Jaoin oppilaille paperilappuset, mihin he saivat kirjoittaa kysymyksiä nimettömästi minulle. Koska kysyminen luokan edessä on aina vaikeaa, on helpompi salassa kirjoittaa kysymys lapulle.
Opinto-ohjaaja oli mainiosti mukana ja esitti hyviä kysymyksiä metsäalasta. Uskon hyvän yhteistyön ja ilmapiirin välittyneen myös oppilaille. Kun tuli kysymysten vuoro, olin ehkä odottanut kärkeviä ja kantaaottavia kysymyksiä, mutta oppilaat kysyivätkin ikääni ja mikä mopo minulla oli nuorena. Vakiokysymykset nousivat täälläkin esille: miksi olen valinnut tämän alan ja mikä on palkkani. Lisäksi kiinnostaa aina suosikkipuuni ja millä autolla ajan. Metsästä kysytään aina Suomen vanhinta, isointa, korkeinta ja arvokkainta puuta, paljonko mistäkin maksetaan ja omistanko metsää. Nämä kysymykset toistuvat jokaisessa koulussa, jossa olen vieraillut.
Pyrin aina siihen, että oppilaat saavat nimettömästi esittää minulle kysymyksiä ilman, että opettaja tai minä näemme niitä etukäteen. Silloin saan myös vapaasti vastata omalla tavallani luoden toivottavasti hyvän tunnelman. Oppilaat tietävät, että en ole voinut googlata vastausta etukäteen, saatan mokata, ja sehän passaa.
Metsä on Loviisassa kaikilla hyvin lähellä, ja monilla oppilailla on kytköksiä metsänomistukseen tai metsätalouteen. Tämä ehkä osin selittää opettajien ja oppilaiden halun tehdä vierailusta mahdollisimman onnistuneen. Paikkakunnilla, missä metsä ei ole läsnä oppilaiden arjessa, on kiinnostus huomattavasti laimeampaa. Monessa koulussa, missä olen vienyt oppilaat lähimetsään, on opettaja jälkeenpäin ihmetellyt, että metsää on niin lähellä.
Tunsin itseni tervetulleeksi Loviisaan ja kaiken kruunasi kutsu tulla uudelleen ensi vuonna!
Yhteystiedot
Martin Antell
050 354 6757
martin.antell@smy.fi
Kirjoita kommentti