Metsäyhdistyksen blogi: Liikuttava lähiluonto – luksusta myös Suomessa

Mursin kevään kiriessä kesään jalkani. Kesä alkoikin pakkolomalla: koipi kipsin suojissa, ketara pystyasennossa yötä päivää. No, tässä sitä lepoa ja rauhoittumista saa harjoitella ihan luvan kanssa, ajattelin. Mutta mitä tekee ihmismielelle, jos on tottunut vapaa-ajalla hakeutumaan luonnon helmaan ja se mahdollisuus viedäänkin pois? Ei ainakaan mitään hyvää, usko pois.

Yllättävät elämänmuutokset haastavat pohtimaan omaa arkista toimintaa. Aika usein jouduin kuluneen kesän aikana vastaamaan kysymykseen itselleni: jos jalka ei olisi juuri nyt paketissa, olisin metsässä virkistymässä.

En ole ajatusteni kanssa yksin. Luken keväällä 2022 julkaiseman ulkoilututkimuksen mukaan lähes kaikki suomalaiset, huikeat 96 % meistä, ulkoilee keskimäärin kolme kertaa viikossa. Ulkoilu tapahtuu useimmiten lähialueiden virkistysalueilla – usein suomalaisten ollessa kyseessä metsässä tai metsäisessä ympäristössä. Lähivirkistyskerroista noin 30 prosenttia tehdään enintään 300 metrin päähän kotoa ja noin 85 prosenttia enintään kymmenen kilometrin päähän. Ja ne syyt, miksi lähiluontoon suunnataan, eivät tule liene kenellekään yllätyksenä: neljän kärjessä ovat tutkimuksen mukaan fyysisen kunnon ylläpitäminen, stressistä palautuminen ja rentoutuminen, luonnon rauha ja hiljaisuus, oma aika ja rauha. Kuulostaapa tutulta!

Erityisesti pandemian ja etätyön myötä lähimetsät ehtivät tulla itse kullekin korostuneen rakkaiksi. Arkiset, tutut maisemat, yksittäiset tärkeät puut, lintujen vaihtuva konserttiohjelmisto, salaiset sienipaikat, piilottelevat iltarastit, marjamättäät ja siimekseen johtavat neulaspolut ehtivät tulla poikkeusaikana turvan ja rauhan oppaiksi, arkeni sankareiksi. Jalka murtuneena arkisista kävelyistä ja metsälenkeistä metsän peittoon tulikin kaivattua luksusta, mielenterveyspalvelua, jonka saavutettavuudesta olisin ollut valmis vaikka maksamaan.

Oman toipumiseni alkutaipale pyörätuolissa ja kyynärsauvojen varassa opetti sen, että liikuntarajoitteisena pääsin metsään virkistymään vain ja ainoastaan armoitetun perheeni avustuksella – yksin en olisi liikkunut kotioven kynnystä pidemmälle. Toisekseen ymmärsin, että omat luonnonläheiset lempipaikkani eivät ole saavutettavissa apuvälineillä, joiden käyttö vaatii tilaa ja tasaista maastoa – niin jäi hämyinen metsän peitto tältä kesältä kokematta ja tekohengitin metsän rauhaa sisuksiini hiekoitetun virkistysreitin varrella tai metsätien laidassa.

Mitä tästä kesästä jalka kipsissä opin?

• En ole virkistystarpeineni yksin: Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi (LVVI) -tutkimus
• Minulle virkistävin metsäkokemus ei ole yhtä kuin tienlaita, hiekkapolku tai puistonvieri. Elvyttävä metsäkokemus on lähellä puita, niiden siimeksessä. Ja sinne ei ole aina helppo päästä apuvälineillä.
• Onneksi on olemassa myös esteettömiä luontoreittejä. Kiitos myös näistä koonneista esteettömistä luontoreiteistä Metsähallitus ja Retkipaikka.