Suomalaiset elävät lähellä suojelualueita

Lähes kaikki suomalaiset asuvat alle kymmenen kilometrin päässä lähimmästä valtion suojelualueesta. Luonnon virkistyskäytölle, kuten suunnistukselle suojelualueiden suuri määrä on haitta, vaikkakaan ei merkittävä.

Useimmiten suojelualueet on Suomessa perustettu luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. Niistä ajatellaan usein olevan hyötyä myös virkistyskäytölle, mutta aina näin ei ole.

Esimerkiksi metsästys on kielletty useimmilla suojelualueilla, paitsi Pohjois-Suomessa oman paikkakunnan valtion omistamilla suojelualueilla metsästys on sallittu. Metsästyskiellon laajuudesta käydään keskustelua kaiken aikaa.

Toiminnanjohtaja Tapani Tulkki Pääkaupunkiseudun partiolaisista pitää forest.fi-verkkosivulla vastikään päivitettyä karttaa suomalaisten asuinpaikan etäisyyksistä suojelualueille mielenkiintoisena. Sen mukaan lähes kaikki suomalaiset asuvat korkeintaan kymmenen kilometrin päässä lähimmästä valtion suojelualueesta.

Muutamilla alueilla etäisyys on kartan mukaan suurempi, mutta ei todellisuudessa: niilläkin alueilla jonkun muun kuin valtion omistama suojelualue on lähellä.

Ei mikään yllätys kuitenkaan

Ei kartta kuitenkaan Tulkkia yllätä. ”Virkistysalueiden, joista osa on suojelualueita, saavutettavuutta voisi ehkä ajatella asuinneliövertauksella. Kyse on siitä, onko alueita riittävästi, mutta myös siitä, ovatko ne saavutettavissa ja aidosti käytettävissä”, sanoo Tulkki.

Tulkin mukaan erityisesti pääkaupunkiseudulla on paljon virkistyskäyttöön sekä kuntien ulkoilualueita että suojelualueita, lähinnä kansallispuistoja. Tämä ei kuitenkaan välttämättä riitä, kun pääkaupunkiseudun väkimäärä kasvaa kaiken aikaa.

”Parempi mittari olisi virkistyskäyttöhehtaarien määrä alueen asukkaita kohti”, Tulkki sanoo.
Saavutettavuuteen ja käytettävyyteen vaikuttaa moni asia. ”Virkistyskäyttöä esimerkiksi ei oikein voi jakaa vuoroihin vaan kaikki haluavat luontoon enemmän tai vähemmän yhtaikaa”, Tulkki sanoo.

Suojelu yleensä kieltää suunnistuksen

Suunnistuksen kannalta suojelualueet ovat ongelma, koska lähtökohtaisesti suunnistus on niillä kielletty. Tämä koskee myös kuntien suojelualueita, joissa suunnittelun lähtökohtana on yleensä suunnistuksen kieltäminen.

Suunnistus voidaan kuitenkin näissäkin tapauksissa useimmiten sallia luvan kanssa ‒ ei missä hyvänsä, mutta sopivilla alueilla. ”Voi sanoa, että tämä on käytännön ongelma, jonka olemme yleensä pystyneet hyvin ratkaisemaan”, sanoo harrastepäällikkö Heikki Liimatainen Suomen Suunnistusliitosta.

Valtion suojelualueilla suunnistustapahtumista sovitaan yleensä joka vuosi erikseen. Niissä tapahtumien koolle annetaan yleensä katto.

”Se voi olla vaikka alle sata henkeä, mikä on ongelma, koska esimerkiksi Helsingin iltarasteilla saattaa olla jopa 500 osanottajaa. Mutta nämä ovat aina käytännön sovittavia ongelmia”, Liimatainen sanoo.

Liimataisen mukaan suojelualueiden löytäminen on kuitenkin usein vaikeaa. ”Me tietenkin kysymme lupaa aina maanomistajilta ja 90 prosentissa tapauksista sen saa helposti. Suojeltu alue saattaa löytyä vasta siinä vaiheessa, niistä kun ei ole mitään rekisteriä, ei edes valtion suojelualueista”, Liimatainen sanoo.

Suunnistustapahtumien aiheuttama vahinko aluskasvillisuudessa erityisesti rastien läheisyydessä voi olla suurikin, mutta tutkimusten mukaan se myös palautuu hyvin. Esimerkiksi Jukolan viestissä saattaa olla 20 000 suunnistajaa, niin että paikat kyllä tallaantuvat.

”Yleensä tällaisten kisojen jäljet metsistä häviävät 2–3 vuodessa”, sanoo Liimatainen.

Aiemmin forest.fi:ssä: Suunnistajat suojelivat Sipoonkorpea parhaansa mukaan

Katso Kansainvälisen suunnistusliiton video suunnistuksesta