Kuudesluokkalaiset tutustuvat retkeillen metsien kestävään käyttöön Jämsässä, Kouvolassa, Pietarsaaressa, Raumalla ja Lappeenrannassa

Koululaiset pääsevät tutustumaan metsän uudistamiseen ja taimien istutukseen. Kuva: Vilma Issakainen

Tuhat kuudenluokkalaista viidellä paikkakunnalla pääsee asiantuntijoiden johdolla tutustumaan talousmetsien monipuoliseen käyttöön.

UPM järjestää elo-syyskuun aikana alakoulujen kuudennen luokan oppilaille metsäretkiä Jämsässä, Kouvolassa, Pietarsaaressa, Raumalla ja Lappeenrannassa. Retket toteutetaan jo kuudentena vuonna peräkkäin yhteistyössä Suomen Metsäyhdistyksen ja 4H-yhdistysten kanssa.

Retkillä kierretään asiantuntijoiden ohjaamia toiminnallisia rasteja, joilla koululaiset tutustuvat esimerkiksi puun kasvuun ja hiilen kiertoon, metsään harrastuspaikkana, metsän uudistamiseen ja taimien istutukseen sekä metsien käyttöön erilaisten puupohjaisten tuotteiden raaka-aineena.

Retkille odotetaan mukaan 48 luokkaa ja noin tuhatta oppilasta ja opettajaa.

Metsäretkien tavoitteena on tarjota koululaisille kokemus retkeilystä sekä kertoa kiinnostavalla tavalla talousmetsien kestävästä käytöstä.

”Haluamme antaa koululaisille mahdollisuuden päästä mukaan retkelle ja saada heidät kiinnostumaan metsistä ja niiden merkityksestä yhteiskunnassa”, kertoo UPM Metsän ympäristöpäällikkö Tuomas Kara.

”Retket lisäävät koululaisten ymmärrystä metsien monipuolisesta käytöstä aina jokamiehenoikeuksista metsien hoitoon ja puupohjaisten tuotteiden valmistukseen saakka”, Kara sanoo.

Metsäretket on suunniteltu tukemaan alakoulujen opetussuunnitelman mukaisia ympäristöopin sisältöjä, kuten luonnonvarojen kestävä käyttö, metsien hyötykäyttö, luonnon monimuotoisuus sekä ilmastonmuutos ja sen hillitseminen.

Suomen Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän johtava asiantuntija Sirpa Kärkkäinen tietää opettajien arvostavan retkiohjelmaa valmiine aikatauluineen, kuljetuksineen ja ennakkomateriaaleineen.

”Talousmetsiin tutustuminen asiantuntijoiden johdolla heti lukuvuoden alussa johdattaa oppilaat konkreettisesti metsäteemaan, jonka syventämistä on sitten helppo jatkaa esimerkiksi koulun lähimetsässä tai kansallispuistossa”, Kärkkäinen sanoo

Lisätietoja:
Sirpa Kärkkäinen, Suomen Metsäyhdistys ry, nuorisoviestinnän johtava asiantuntija, puh. 050 351 2416
Tuomas Kara, UPM Metsä, ympäristöpäällikkö, puh. 040 578 2551

UPM:n tiedote

Kirjoita kommentti