Uhanalaisten osuus tutkituista metsälajeista on pysynyt ennallaan – luonnonhoidosta ovat hyötyneet kymmenet lajit

Hakkuissa säästettävät tekopökkelöt ovat metsätalouden uusin keino luoda uhanalaisille lajeilla suotuisia elinympäristöjä. Kuva: Keijo Kallunki / Metsähallitus

Metsäluonnon hoitotoimet eivät ole turhia, osoittaa tuore arvio Suomen lajien uhanalaisuudesta. Metsien uhanalaisilla menee paremmin kuin muiden elinympäristöjen uhanalaisilla ja metsien uhanalaisongelma keskittyy hyvin pienille pinta-aloille.

Suomen lajien uhanalaisuus -raportin eli Punaisen kirjan mukaan Suomessa elää kaikkiaan noin 48 000 lajia. Näistä uhanalaisuus pystyttiin arvioimaan noin 22 400 lajin osalta.

Jos uhanalaisuutta mitataan uhanalaisten lajien osuudella tutkituista lajeista, uhanalaistilanne on heikentynyt: vuonna 2010 valmistuneessa arviossa osuus oli 10,5 prosenttia, nyt 11,9. Tällä mittarilla heikennys ei kuitenkaan koske metsälajeja. Niiden uhanalaisosuus on yhdeksän prosenttia, mikä on sama kuin edellisessä arviossa.

Lukumääräisesti eniten uhanalaisia lajeja on alueellisesti Etelä-Suomessa ja elinympäristöistä metsissä. ”Tämä johtuu siitä, että Etelä-Suomessa on ylipäätään enemmän lajeja kuin pohjoisessa. Samoin metsiä ja metsälajeja on Suomessa enemmän kuin minkään muun elinympäristön lajeja”, sanoi vanhempi tutkija Ulla-Maija Liukko Punaisen kirjan julkistamistilaisuudessa viime viikolla Helsingissä.

Suomen lajien uhanalaisuus 2019 -raportin kansi.
Suomen lajien uhanalaisuus 2019 on noin 700-sivuinen järkäle kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi.

Kokonaisuutena metsäuhanalaisuus on ennallaan

Uhanalaisuuden kehitystä voidaan arvioida myös siten, kuinka moni laji on siirtynyt uhanalaisluokasta toiseen. Metsälajien osalta luokkamuutoksia oli kielteiseen suuntaan 142 ja myönteiseen 113. Tämäkin suhde on metsässä parempi kuin Suomen luonnossa keskimäärin, missä kielteisiä luokkamuutoksia oli 463 ja myönteisiä 261.

Metsien uhanalaisten lajien osuus kaikista uhanalaisista lajeista on laskenut viisi prosenttiyksikköä. Osa tästä selittyy sillä, että erityisesti tunturipaljakoiden lajien uhanalaisuus on ilmastonmuutoksen takia kasvanut paljon.

Uhanalaisuuden muutosta kokonaisuudessaan kuvataan indeksillä. Metsälajien osalta indeksi on viime kymmenen vuoden aikana pysynyt käytännössä samana, heikennystä on vain 0,2 prosenttia.

Merkittävin syy metsälajien uhanalaisuudelle on metsien talouskäyttö. Muitakin syitä on, esimerkiksi metsästys ja lajien luontainen harvinaisuus.

Korpikolva (Pytho kolwensis). Kuva: Teemu Rintala / Metsähallitus
Korpikolva (Pytho kolwensis) on esimerkki lajista, jolla menee nyt paremmin metsien luonnonhoidon ansiosta. Aiemmin se luokiteltiin erittäin uhanalaiseksi, nyt vaarantuneeksi. Kuva: Teemu Rintala / Metsähallitus

Luonnonhoitotoimet ovat auttaneet

Metsien uhanalaisista 34 prosenttia elää vanhoissa metsissä ja lähes puolet, 45 prosenttia on lehdoissa. Lehtoja kuitenkin on Suomen metsäpinta-alasta vain 1–2 prosenttia. Harjuilla eläviä uhanalaisia on metsäuhanalaisista yhdeksän prosenttia ja myös harjuja on maassa hyvin vähän.

Lehtolajien uhanalaisuus johtuu suurimmalta osin lehtojen vähäisyydestä. Se taas johtuu maataloudesta: lehdot ovat kadonneet, koska ne on raivattu pelloiksi. Tämä ei kuitenkaan näy uhanalaisarviossa, koska se ei tunnista maataloutta metsäuhanalaisuuden syyksi.

Tiukka suojelu on huono keino niin lehtojen kuin harjujenkin uhanalaisten lajien hoitoon: lehdoissa tiukka suojelu johtaa metsän luontaisen kehityksen kautta kuusettumiseen, kun taas harjut kasvavat suojelun seurauksena umpeen.

Kumpikin kehitys on haitallinen näiden elinympäristöjen uhanalaisille.

”Suomessa on hyvin vähän ymmärrystä lehtoluonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Sen tiedämme, että sen pitäisi olla suunnitelmallista”, sanoo UPM:n metsänhoidon kestävyydestä vastaava johtaja Timo Lehesvirta.

”Jos me esimerkiksi haluamme lehtoon tiettyjä kuusesta riippuvaisia kasvilajeja, me emme voi saada sinne tiettyjä lehtipuista riippuvia kasvilajeja. On siis päätettävä, kumpaa haluamme”, sanoo Lehesvirta.

Punainen kirja kertoo, että aktiivisilla luonnonhoitotoimilla on saatu parannettua lukuisien metsälajien tilannetta. Jopa 30 lajia on voitu tästä syystä poistaa uhanalaisluokista.

Uhanalaisarvio ei ole suojelusääntö

Kaiken kaikkiaan Suomen luonnon uhanalaistumista ei ole saatu pysäytettyä. Uhanalaisarvioinnin yksi tarkoitus on tuottaa tietoa, jonka perusteella voi suunnitella toimia tilanteen korjaamiseksi.

Suoraviivainen tulkinta kuitenkin saattaa johtaa harhaan. ”Uhanalaiskartoitusta ei voi suoraan käyttää perusteena suojelutoimien suuntaamisessa”, sanoi arviointihanketta vetänyt ympäristöministeriön ympäristöneuvos Esko Hyvärinen.

Siitä esimerkiksi käy kahden lintulajin, hömötiaisen ja valkoselkätikan vertailu.

Valkoselkätikka on luokiteltu vaarantuneeksi. Sen suojelemiseksi on metsätaloudessakin tehty paljon, mutta silti maassa on vain noin 200 pesivää valkoselkätikkaparia.

Hömötiainen taas on siirtynyt luokasta vaarantuneet luokkaan erittäin uhanalaiset, mikä johtuu siitä, että hömötiaisen kanta on 2000-luvulla pienentynyt rajusti, jopa 40 prosenttia. Siitä huolimatta kannan suuruus on ainakin yli 500 000 paria.

”Olisiko tässä tilanteessa siis viisasta suunnata kaikki suojelutoimet huonomman uhanalaisluokituksen hömötiaiseen ja jättää valkoselkätikka oman onnensa nojaan? Tuskinpa vain”, sanoo Lehesvirta.

Uhanalaisarvioinnin kriteeristö voi siis viedä yleisenkin lajin uhanalaisluokkaan. ”Tämä luo perustan priorisoida seurantaa ja suojelua tarkoituksenmukaisella tavalla. Siten arviointityön hyödyntäminen tarkoittaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken”, Lehesvirta sanoo.

Seurannasta esitetään jatkuvaa

Tutkijoiden esittämät toimet uhanalaistilanteen parantamiseksi eivät ole uusia. Vapaaehtoisen metsiensuojeluohjelma Metson rahoitusta halutaan nostaa ja uhanalaisten lajien seuranta halutaan saada jatkuvaksi.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen johtaja, professori Leif Schulman muistutti julkistamistilaisuudessa maan hallituksen tavoitteesta, että suomalaiset tiedostavat luonnon merkityksen parhaiten maailmassa. Schulmanin mukaan sen täytyy merkitä, että meillä luonnosta myös tiedetään eniten.

Esimerkiksi Punainen kirja on kuitenkin Schulmanin mukaan vain arvio. ”Ollenkaan väheksymättä, me tarvitsemme jatkuvaa uhanalaisuuden seurantatietoa. Emme voi tyytyä siihen, että katsomme tilannetta kymmenen vuoden välein”, sanoi Schulman.

Uusin uhanalaiskartoitus on maailman mittakaavassa kattavin. Missään muualla lajien uhanalaisuutta ei ole selvitetty tällä perusteellisuudella. Myös Ruotsi ja Norja ovat valmistelemassa hyvin kattavia arvioita.

Punaista kirjaa tehtiin lähes neljä vuotta. Työhön otti osaa 170 asiantuntijaa ja lukemattomia vapaaehtoisia lintuharrastajia, luonnonsuojelijoita, metsästäjiä ja muita.

Täsmennys, 12.3.2019: Lause ”Jopa 30 lajia on voitu tästä syystä siirtää lievempään uhanalaisluokkaan” muutettiin muotoon ”Jopa 30 lajia on voitu tästä syystä poistaa uhanalaisluokista”.

Korjaus 14.3., otsikkoa muutettu: sanat ”Metsälajien osuus uhanalaisista lajeista on pysynyt ennallaan” on muutettu muotoon ”Uhanalaisten osuus tutkituista metsälajeista on pysynyt ennallaan”.


Suomen lajien uhanalaisuus 2019 -raportti ympäristöhallinnon verkkosivuilla


 

Kirjoittaja

Hannes Mäntyranta

3 kommenttia “Uhanalaisten osuus tutkituista metsälajeista on pysynyt ennallaan – luonnonhoidosta ovat hyötyneet kymmenet lajit” artikkeliin

Mike Jurvélius sanoo:

Suomi on pahasti jäljessä metsien ennallistamisessa. Kulotuksen osaaminen on pienen ryhmän käsissä. Ongelmana on, että block burning -menetelmää ei ole opittu. Siinä palokujia ei rakenneta, vaan kulo sytytetään molemmin puolin poltettavaa aluetta siten, että lopulta liekit tapaavat suunnilleen kulon keskellä, jossa ne kuolevat hapen puutteeseen. Etelä Afrikan Working on Fire (WoF)
-hanke, jossa olen ollut töissä, kulottaa kolme miljoonaa hehtaaria tällä menetelmällä vuosittain. Näin luonnon monimuotoisuus säilyy. Myös Suomen Metsähistoriallinen Seura hylkäsi vuonna 2018 ehdotukseni käyttää Block Burning -menetelmää

Puuntuottajan poika sanoo:

Ensinnäkin onnittelut kirjoittajalle siitä, että hän lienee ainoa toimittaja Suomessa, joka on löytänyt näin paljon positiivista kerrottavaa uhanalaisuusraportista. Otetaan pari sitaattia esimerkiksi:

”Metsien uhanalaisilla menee paremmin kuin muiden elinympäristöjen uhanalaisilla ja metsien uhanalaisongelma keskittyy hyvin pienille pinta-aloille.”

Todellakin, metsien uhanalaisten määrä on lisääntynyt vähemmän kuin muiden elinympäristöjen. Kuten kirjoituksessa todetaan, tämä suhteellinen parannus on pääosin seurausta muiden elinympäristöjen huonontuneesta lajitilanteesta. Samalla kuitenkin kirjoittaja jättää mainitsematta, että ylivoimaisesti eniten uhanalaisia lajeja esiintyy metsissä. Myös väite uhanalaisongelman pienialaisuudesta on absurdi – nimenomaan suuret talousmetsäalat ovat ajaneet uhanalaiset lajit pienille suojelalueille, tyyppiesimerkkinä riutuvista elinympäristöistä vaikkapa vanhat metsät ja laho maapuu.

Ja yksi sitaatti vielä:

”Metsien uhanalaisista 34 prosenttia elää vanhoissa metsissä ja lähes puolet, 45 prosenttia on lehdoissa. Lehtoja kuitenkin on Suomen metsäpinta-alasta vain 1–2 prosenttia. Harjuilla eläviä uhanalaisia on metsäuhanalaisista yhdeksän prosenttia ja myös harjuja on maassa hyvin vähän.”

Niin, se on tosiaan harmi, että nuo elinympäristöt ovat harvinaisia, jolloin suojelua tarvitaan. Lehdot ovat kadonneet pitkän ajan kuluessa, lähinnä maatalouden seurauksena. Entä miten esimerkiksi vanhat metsät ovat harvinaistuneet, omia aikojaanko ja ilman ihmisen vaikutusta? Vastaavasti paahdeympäristöjä on vähentänyt maa-aineksien ottaminen ja muu ihmisen toiminta.

Muualla mediassa Suomen lajien uhanalaisuus -raportti otettiin vastaan vähintään huolestuneena. On vaikea käsittää, miksi Metsäyhdys kirjoittajan äänellä asettuu (jälleen) puolustamaan änkyrämetsätaloutta, varsinkin kun valtaosa metsäammattilaisistakin (mm. Kimmo Tiilikainen) ymmärtää (metsä)lajien suojelun tarpeen ja tunnustaa Suomen ongelmat luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä.

Hannes Mäntyranta sanoo:

Kiitos kommenteista. Hyvä, että asiasta tulee tällä tavalla lisätietoa.

Punaisen kirjan mukaan metsien uhanalaisten määrä on tosiaan noussut, niin kuin kaikkien muidenkin elinympäristöjen. Tämä on kuitenkin huono mittari, koska myös tutkittavien lajien määrä on noussut. Samoin, tutkijoiden mukaan metsien uhanalaisten lajien muita suurempi määrä johtuu ennen kaikkea siitä, että myös metsälajeja on enemmän kuin muita lajeja. Toisaalta uhanalaisten metsälajien osuus tutkituista metsälajeista on säilynyt ennallaan, samoin kuin uhanalaisindeksi, joka nimenmomaan on kehitetty kuvaamaan uhanalaisuuden kehitystä kokonaisuutena. Sen säilyminen ennallaan metsissä ei johdu millään tavoin muiden elinympäristöjen uhanalaisuuden kehityksestä. Jos muut toimittajat eivät ole tätä halunneet tuoda esiin, eikö pitäisi kysyä heiltä että miksi ei.

Uhanalaisongelman pienialaisuus ei ole mitenkään absurdi asia vaan varsin yleinen keskustelunaihe. Eikä missään tapauksessa ole niin, että kangasmetsien metsätalous olisi ajanut pienialaisten lehtojen lajit ahdinkoon. Sitä, mikä on vanhojen metsien harvinaistumisen syy, voisi tietenkin toistaa toistamasta päästyään, jos maailma sillä paranisi. Asia kuitenkin on varmasti jokaikiselle selvä.

Korostin kirjoituksessani metsäluonnon hoidon merkitystä luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Metsäluonnon hoitoa voi tietenkin pitää änkyrämetsätaloutena, josta ei saisi koskaan sanoa hyvää sanaa. Tämänkin tutkimuksen mukaan se kuitenkin on hyvin tuloksellista nimenomaan luonnon monimuotoisuuden, vaikka ei ehkä metsien talouskäytön vähentämisen kannalta. Sellainen ajattelutapa, että onnistuneesta työstä ei koskaan saisi sanoa positiivista sanaa, on minulle vieras eikä se muutenkaan näytä koskevan kuin metsäalan ympäristötyötä. Siitä voi kuitenkin olla varma, että metsäalan ympäristötyö ei ole poliittisista eikä muistakaan suhdanteista kiinni, vaan tehostuu ja paranee kaiken aikaa, huolimatta niin kehuista kuin moitteista.

Kirjoita kommentti