Näkökulma

Metsäyhdistyksen blogi: Minun TET-harjoittelukokemukseni

Kirjoittaja

Vilja Kettunen

Kirjoittaja käy Meilahden yläasteen 9. luokkaa, harrastaa NÄT:iä eli nuorten äänitoimitusta, sekä partiota, jossa toimii ryhmänjohtajana. Loka-marraskuun vaihteessa hän vietti kahden viikon TET-jakson Suomen Metsäyhdistyksessä. Työelämään tutustuminen eli TET kuuluu peruskoulun yläluokkalaisten opetussuunnitelmaan.

Vilja Kettunen Stora Ensolla Kanavarannassa. Kuva: Annamari Heikkinen

Kaksi viikkoa sitten TET-harjoitteluni alkoi täällä Suomen Metsäyhdistyksessä, aluksi hieman tietäen mitä tulevat viikot tuovat tullessaan. Näiden kahden viikon aikana olen oppinut paljon sitä sun toista tietokoneista, Metsävisasta, Alvar Aallosta, selluloosasta, puusoluista, metsän kasvattamisesta, kankaan rakenteesta, 4H:sta, yliopistolla opiskelusta sekä monesta muusta, mitä en odottanut oppivani TET-harjoittelun aikana. Tiesin ennen tänne tuloa, että pääsisin vierailemaan muissa metsäalan yrityksissä, mutta päivää Helsingin yliopistolla, no sanotaan vaikka, että se tuli arvaamatta puskan takaa.

Ensimmäisenä maanantaina TET-viikko alkoi suoraan tietokoneella, jolla sain käydä läpi sekä lajitella Talousmetsän kierto -retken palautteet. Työtä oli paljon ja läpikäytävää vielä enemmän. Loppujen lopuksi ennen kuin huomasinkaan, päivä olikin jo ohi.

Tiistai oli varmaan kaikista päivistä raskain. Aamulla verkkosivustotyöpajakokous, maanantailta jääneet läpikäymättömät palautteet ja vielä lopuksi lounaan jälkeen viikkopalaveri. Päivä tuntui kestävän ikuisuuden. Totta puhuen aloin olla jo puoliunessa viikkopalaverin loppupuolella.

Keskiviikkona lähdimme heti aamusta Suvin ja Sirpan kanssa UPM:n kokoukseen, jossa sain esitellä maanantaina tehdyn sekä tiistaina viimeistellyn lajittelutyöni, jonka jälkeen aloitin jo pikkutöiden puuhastelun parissa.

Torstaina olin koko päivän toimistolla ja tein pikkutöitä, esimerkiksi tarrojen laskemista sekä relaskooppien pakkausta.

Ensimmäisen viikon perjantaina vierailin Suomen 4H-liitossa, jossa vastassa minua oli Juha Ruuska. Hän kertoi minulle Suomen 4H-liitosta, niin sanotusti ”mitä kaikkea se sisältääkään”.

Seuraavan viikon maanantaina muokkasin suomenkielistä Metsävisan markkinointimeiliä sekä kirjoitin tyhjästä sen ruotsinkielisen version.

Tiistaina Päättäjien Metsäakatemian jatkotilaisuudessa opin, mitä kaikkea puusta voisi tehdä, mikä on Stora Enso sekä paljon uutta Alvar Aallosta.

Keskiviikkona oli taas vierailupäivä, vuorossa oli Helsingin yliopisto. Vietin päivän Katri Rusasen kanssa. Hän esitteli minulle yliopistoelämää (esim. mitä kaikkea Helsingin yliopiston metsä- ja biologiapuolella voi opiskella…), sen lisäksi pääsimme käymään fuksikurssin luennolla, jossa käsiteltiin metsänhoitoa.

Torstai eli toiseksi viimeinen TET-päivä ja samalla viimeinen vierailupäivä: tällä kertaa Perinneleikit ry. Siellä kasasin leikkikortteja pinoihin, kokosin korttien pakkauksia sekä yhdistin leikkikortit ja niiden pakkaukset eli toisin sanoen pakkasin koko pitkän päivän.

Viimeisenä päivänä istuin alas tuolille, otin hyvän asennon, venyttelin ja tietokoneen ääressä aloitin kirjoittamisen.

Koko TET-viikkojen aikana tuntui siltä, että tekeminen ei koskaan loppuisi kesken kaiken. Sitä tuli koko ajan enemmän ja enemmän. Mutta pakko sanoa, että se oli oudosti hyvä asia, sillä tunsin olevani kauan kaivattu sekä hyödyllinen, vaikka paljon siitä jäikin tekemättä.

Koko TET-viikkojen ajan minulla oli tunne, että kaikkialla missä olin, ihmiset olivat ystävällisiä, ilmapiiri oli mukava ja kaikki minulle annettu tekeminen tai tieto oli tärkeää, syystä tai toisesta.

Viikot menivät todella nopeasti ja oli tosi kivaa tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä, mitä kaikkea työelämään kuuluu. Samanlaista TET-paikkaa en olisi löytänyt varmaan edes etsimälläkään, kiitos.

Kirjoita kommentti