Metsäyhdistyksen blogi: Metsäyhdistyksen verkkosivut uudistuvat, mutta mikä on syksyn hittiherkku?

Vilma Issakainen

Kirjoittaja työskentelee Suomen Metsäyhdistyksessä viestinnän asiantuntijana

Suomen Metsäyhdistyksessä on käynnissä verkkosivuston uudistus. Lempihommaa päästä huipputiimin ja -ammattilaisten kanssa miettimään miten sivustosta saadaan entistä käyttäjälähtöisempi, saavutettavampi, nopeampi, informatiivisempi, kauniimpi – siis kaikin puolin parempi käyntikortti Suomen Metsäyhdistykselle.

Yksi asia on vaivannut minua jo edellisestä uudistuskierroksesta, vuodesta 2014 lähtien. Silloin verkkosivujen laajaa materiaalipankkia siivottiin rankalla kädellä ja muun muassa tikkupullan valmistusohjeiden kohdalla todettiin, ettei aihe ole Metsäyhdistyksen tekemisen ytimessä. Ohje sai siis lähteä.

Oli kuitenkin niin, että juuri tikkupullaohje oli yksi materiaalipankin hiteistä, eli eniten hakukoneosumia saaneista materiaaleista. Nyt tuon sivustouudistuksen kustannuksella (sitähän tämä blogikirjoitus koskee) hittiherkun takaisin (blogiarkisto siirtyy uusillekin verkkosivuille)! Tänä hakukoneoptimoinnin ja algoritmien kulta-aikana on tartuttava tilaisuuteen, kun sellaisen näkee. Keväiseen koivunmahlasimablogitekstiin tulee kävijäpiikin aina vapun aikoihin. Jään mielenkiinnolla seuraamaan kuinka käy metsäretkillä paistettavan tikkupullan, kun syksyn sateilla voi taas retkitulia nuotiopaikoilla poltella ilman pelkoa metsäpalosta.

Verkkosivustouudistus valmistuu loka-marraskuussa sopivasti ennen valtakunnallisia Metsäpäiviä. Toivottavasti päädyt syystä tai toisesta niihin aikoihin Suomen Metsäyhdistyksen verkkosivuille ja voit todeta käyttäjäkokemuksen olevan rutkasti entistä parempi. Toivon myös, että syksy tarjoaa hyviä kelejä tulisteluun ja sitä myöten klikkejä verkkosivuillemme.

Tässä tikkupullan resepti, olkaa hyvät

  • 2,5 dl maitoa tai kauramaitoa
  • 25 g hiivaa tai pussillinen kuivahiivaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1/2 rkl jauhettua kardemummaa
  • 6-8 dl vehnäjauhoja
  • 0,75 dl rypsiöljyä tai voita sulatettuna
  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola, sokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja jauhot. Sekoita viimeisenä joukkoon öljy tai sulatettu voi. Alusta taikina vaivaamalla pullataikinan tapaan. (Voit myös kokeilla käyttää hiivan sijasta noin 3 tl leivinjauhetta. Tällöin kohottamisvaihe jää pois ja pullat paisuvat vasta paistettaessa.)
  2. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Pyörittele 10 pullaa ja muotoile ne pötköiksi. Kiedo taikinapötkö puutikun päähän ja paista tikun nokassa hiilloksella, kunnes pulla on kauniin värinen.
  3. Tikkupullat ovat parhaimmillaan lämpiminä vapaavalinnaisen hillon kanssa.

Kirjoita kommentti