Suomessa palaa liian vähän metsää – luonnon monimuotoisuuden vuoksi paloalueet pitäisi suojella

Kun muualla maailmassa taistellaan vaarallisen laajoja metsäpaloja vastaan, Suomessa ongelma on luonnon näkökulmasta päinvastainen. Sekä lajien että luontotyyppien monimuotoisuus kärsii liian vähäisistä tulipaloista.

”Palanut metsä on Suomen harvinaisimpia luontotyyppejä”, toteaa Henrik Lindberg, Hämeen ammattikorkeakoulun tutkijayliopettaja ja tunnettu metsäpaloasiantuntija.

Metsää paloi esimerkiksi vuonna 2017 koko Suomessa 470 hehtaaria. Yli tuhat hehtaaria paloi viimeksi vuonna 2006.

Kuinka paljon metsää sitten pitäisi palaa, jotta se hyödyttäisi sekä palolajistoa että edesauttaisi erilaisten luontotyyppien säilymistä? Lindbergin mukaan muutama tuhat hehtaaria vuodessa saattaisi riittää.

”Mutta jos verrataan tilannetta sadan tai kahden sadan vuoden takaiseen, metsää pitäisi palaa huippuvuosina kymmeniä tuhansia, jopa yli sata tuhatta hehtaaria”, hän sanoo. ”Tosin tuolloin 1800-luvulla palojen määrään vaikutti jo voimakkaasti ihmisen toiminta kasken- ja tervanpolttoineen.”

120 000 kilometriä palokujaa

Suomen metsäpalojen määrä on pieni verrattuna myös naapurimaahan Ruotsiin, jossa on esimerkiksi tänä kesänä tuhoutunut tulessa yli 25 000 hehtaaria metsää. Ero ei selity kasvillisuudella tai ilmastolla, vaan sen uskotaan pohjautuvan infrastruktuurin ja metsätalouden eroihin.

Suomessa on tiheä metsätieverkosto. Metsätalouden ja mökkiläisten käyttöön syntyneitä metsäautoteitä on noin 120 000 kilometriä. Ne paitsi helpottavat palonsammuttajien pääsyä perille, myös hidastavat tulen leviämistä.

Toinen merkittävä este tulen leviämiselle on Suomen pirstaleinen metsänomistus ja ennen kaikkea pienet metsäkuviot. Palo ei pääse leviämään esimerkiksi nopeasti etenevänä latvapalona, kun metsän rakenne muuttuu tiuhaan ja välissä on avohakkuualue tai harvennettu metsikkö. Leviämistä jarruttavat myös lukuisat järvet, joet ja suot.

Palojen vähäisyydestä kiitetään myös Suomen palotorjuntaa, joka perustuu pelastuslaitosten, vapaaehtoisuuteen perustuvien sopimuspalokuntien ja vapaaehtoisten lentotarkastajien toimintaan. Kansalaisia varoitetaan metsäpalovaarasta säätiedotusten yhteydessä. Varoitus perustuu Ilmatieteenlaitoksen indeksiin, jolla arvioidaan maan orgaanisen pintakerroksen kosteutta.

Paloalueita haetaan suojeltavaksi vain harvoin

Mutta paloista ei ole luonnolle hyötyä, mikäli paloalueita ei suojella. Suojeltavan alueen pitäisi olla riittävän laaja, ainakin suurempi kuin maamme nykyinen keskimääräinen, noin puolen hehtaarin metsäpalo.

”Tänä kesänä tällaisia suurempia paloja on ollut Suomessakin, kuten Pyhärannan noin sadan hehtaarin metsäpaloalue. Ongelma on kuitenkin se, että paloalueet ovat useimmiten yksityisten mailla”, Lindberg toteaa.

Suomen metsistä 60 prosenttia on kansalaisten ja perheiden omistuksesta, ja monille ne ovat merkittävä tulonlähde. Paloalueen suojelu jää siis maanomistajan vapaaehtoisuuden varaan. ”Palo ei edes ilmoita tulostaan eikä se anna metsäomistajalle mahdollisuutta päättää, tulisiko juuri tästä metsästä arvokas luontokohde.”

Metsän vapaaehtoista suojelua tuetaan taloudellisesti Metso-ohjelmassa. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta.

”Kyllä palokohteitakin on suojeltu jokunen, muttei edes joka vuosi”, kertoo ympäristöneuvos Päivi Gummerus-Rautiainen, jonka tehtävänä on Metso-ohjelman toimeenpano.

Metson suojeluvaihtoehdot ovat joko metsän myynti valtiolle suojeluun, yksityisen suojelualueen perustaminen tai alueen rauhoittaminen 20 vuoden ajaksi. Metsäomistajalle korvataan metsän sen hetkisen puuston arvo. Metsäpalokohteissa korvauksen laskeminen on tosin mutkikkaampaa.

”Metsäpalokohteissa suojelua ja sen hintaa on harkittava tapauskohtaisesti. Metsätuho saattaa olla totaalinen, jolloin puustosta ei voida lähtökohtaisesti maksaa korvausta, mutta mikäli paloalueelle jää taloudellisesti hyödynnettävissä olevaa puustoa, se korvataan täysmääräisesti”, Gummerus-Rautiainen sanoo. ”Suojelupäätökseen vaikuttaa myönteisesti esimerkiksi se, jos alue on lähellä muita suojelukohteita tai jos sillä kasvaa järeää puustoa.”

Henrik Lindberg kertoo vertaavansa opiskelijoilleen metsäpalovahinkoja muihin metsätuhoihin kuten myrskyihin ja lumen katkomiin latvuksiin. ”Metsäpalot ovat omaisuusvahinkona kuitenkin melko pieniä. Niistä aiheutuu yhteensä korkeintaan satojen tuhansien eurojen vahingot, kun muissa tuhoissa puhutaan miljoonista tai kymmenistä miljoonista.”

Mutta jos metsänhoidosta ei halua luopua lopullisesti, auttaako metsää määräaikainenkin suojelu?

”Ilma muuta”, sanoo Lindberg. ”Etenkin hyönteiset kuten kovakuoriaiset hyötyvät myös lyhyemmästä suojelujaksosta. On kuitenkin hyvä miettiä, mitä metsällään haluaa tehdä sen jälkeen.”

Jos annetaankin palaa?

Silloin tällöin julkisuuteen nousee keskustelua myös siitä, ettei metsäpaloja pitäisikään sammuttaa nykyisellä tehokkuudella. Esimerkiksi Ruotsissa metsän on annettu hallitusti palaa, kun palo on sattunut kansallispuistoon.

Toisaalta esimerkiksi ympäristönsuojelun professori Pekka Kauppi kirjoitti Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipiteessään, että ”metsäpalojen ennaltaehkäisy on tärkeää sekä metsäteollisuuden että ilmastonmuutoksen vuoksi”.

”Ympäristöpolitiikan tehtäväksi pitää ottaa metsäpalojen ennalta ehkäiseminen ja tehokkaan palontorjunnan ylläpito”, Kauppi kirjoittaa.

Koska tuli kuitenkin kuuluu luontoon, ennallistamispalot, säästöpuuryhmien poltot sekä kulotukset ovat osa kestävää metsähoitoa. Tosin myös niiden määrä on vähentynyt: metsää kulotetaan vuodessa alle tuhat hehtaaria. Paahde-LIFE-hankkeessa metsien ennallistamispolttoja tehtiin viime vuonna kymmenellä Natura-alueella yhteensä 87 hehtaaria.

forest.fi 07.07.2016: Tuli kuuluu luontoon – kulotus hoitaa metsää ja lisää monimuotoisuutta

metsonpolku.fi: METSO – Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma 

hamk.fi: Henrik Lindberg: ”Sydän palaa kulotukselle”