Tuli kuuluu luontoon – kulotus hoitaa metsää ja lisää monimuotoisuutta

Luonnonhoidollisilla poltoilla metsään saadaan lahopuuta ja palanutta puuta, joista moni uhanalainen laji on riippuvainen. Kuva: Jukka Laulainen

Kun suomalainen metsä savuaa, kyse ei onneksi aina ole metsäpalosta vaan tarkoituksellisesta metsän polttamisesta. Kulotus on perinteinen metsänhoitomuoto, joka lisää luonnon monimuotoisuutta.

Metsää kulotettiin 1950-luvulla jopa 35 000 hehtaaria vuodessa. Nykyisin vuotuinen kulotusala jää alle tuhanteen hehtaariin. Metsän polttaminen on muihin maanmuokkaustapoihin verrattuna kallista, ja se vaatii aikaa ja työvoimaa.

”Kulotus on kuitenkin edelleen tehokas maanmuokkaustapa, kun osaaminen ja kalusto ovat kunnossa. Polttaminen on myös lähes ainoa tapa, kun maanmuokkaus halutaan tehdä luonnonhoidollisesti”, sanoo UPM Metsän ympäristöasiantuntija Juha-Matti Valonen.

UPM on yksi Suomen suurimmista kulottajista. Käytännössä metsiä kulottavat juuri suuret metsäyhtiöt sekä Metsähallitus ja esimerkiksi suuret yhteismetsät, mutta metsäänsä saa kuka tahansa hoitaa polttamalla, kunhan suunnitelmat ja luvat ovat kunnossa.

Kulotuksen sammumista seurataan seuraavaan sateeseen saakka. Kuva: Jari Leskinen
Kulotuksen sammumista seurataan seuraavaan sateeseen saakka. Kuva: Jari Leskinen

Kulotuksella on nykyisin yhä enemmän luonnonhoidollisia kuin metsänhoidollisia tavoitteita. Esimerkiksi Metsähallitus on luopunut päätehakattujen alojen polttamisesta ja tekee vain luonnon monimuotoisuutta lisääviä säästöpuiden kulotuksia ja elinympäristöjen ennallistamispolttoja.

Kulotuksiin velvoittaa metsäsertifiointi. PEFC vaatii polttamista, kun sertifioidun metsätalousmaan pinta-ala on yhteensä yli 200 000 hehtaaria. FSC-sertifioidun metsän omistaja on velvoitettu kulotuksiin, jos metsän pinta-ala on yli 10 000 hehtaaria.

Metsäpalovaroituksen aikaan palaa parhaiten

Kulotuksella on monia etuja metsänhoidollisena maanmuokkausmenetelmänä. Se lisää maan ravinnepitoisuutta ja vähentää joksikin aikaa taimien kanssa kilpailevaa aluskasvillisuutta. Maan lämpenee kesällä paremmin, kun lämpöä eristävä humuskerros ohenee. Lisäksi kulotuksen tiedetään vähentävän tuhohyönteisiä ja juurikääpää.

Kulotusta kannattaa käyttää metsänhoitoon erityisesti silloin, kun halutaan vaihtaa puulajia. ”Jos kuusi on kasvanut karulle maalle ja siihen aiotaan seuraavaksi istuttaa mäntyä, kannattaa maa kulottaa”, kertoo metsäasiantuntija Risto Höglund UPM Metsästä.

Kulotus oli 1960-luvulle asti tavallinen metsänuudistamisen maanmuokkausmenetelmä. Kuva: Risto Höglund
Kulotus oli 1960-luvulle asti tavallinen metsänuudistamisen maanmuokkausmenetelmä. Kuva: Risto Höglund
Kymmenen hehtaarin kulotukseen tarvitaan vähintään kymmenen kulottajaa, kertoo kuvan kulotuksen päällikkö Risto Höglund. Kuva: Jukka Laulainen
Kymmenen hehtaarin kulotukseen tarvitaan vähintään kymmenen kulottajaa, kertoo kuvan kulotuksen päällikkö Risto Höglund. Kuva: Jukka Laulainen
Kulotusalueen reunoille raivataan puuton vyöhyke eli palokuja. Kuva: Risto Höglund
Kulotusalueen reunoille raivataan puuton vyöhyke eli palokuja. Kuva: Risto Höglund

Kokeneen kulottajan mukaan on tärkeää, että maa on riittävän kuiva. Muutoin tuli saattaa jäädä kytemään märkään turpeeseen, tervaskantoon tai muurahaispesään, ja leimahtaa sieltä tuulenpuuskan mukana. Niinpä metsää kulotetaan tavallisesti keväisin ja metsäpalovaroitusten aikaan. Sen sammumista valvotaan seuraavaan sateeseen saakka.

Kulotusalueen paras koko on Höglundin mukaan kymmenen hehtaaria, sillä sen ehtii kulottaa päivässä, ja sammutuskalusto riittää sen ympäri.

”Oleellista on poltettavan alueen muoto. Parhaiten tulta hallitaan pyöreällä alueella, joka rajautuu vesistöön ja metsäteihin”, Höglund sanoo.

Jos teitä ja muita luonnollisia rajoja ei ole, kulotusalueen reunoille raivataan puuton vyöhyke eli palokuja. Hakkuutähteet levitetään ympäri poltettavaa aluetta. Kulotuksesta onkin syytä päättää viimeistään päätehakkuun suunnittelun yhteydessä.

Kuoriaiset saapuvat jo illaksi

Luonnonhoidon näkökulmasta kulotus korvaa metsäpaloja, jotka nykyään sammutetaan tehokkaasti. Luonnonhoidollisilla poltoilla metsään saadaan lahopuuta ja palanutta puuta, joista moni uhanalainen laji on riippuvainen.

”Ensimmäiset hyönteiset lentävät paikalle jo kulotuspäivän iltana”, kertoo Höglund.

Yksi ensimmäisistä tulijoista on kulokauniainen, parin sentin mittainen ja hiiltyneen puun värinen uhanalainen kovakuoriainen. Paloalueiden harvinaisuuksia on myös hento huhtakurjenpolvi, jonka siemenet itävät vain kovassa kuumuudessa. Monet sienet ja käävät tarvitsevat palanutta puuta.

Höglund on kulottanut tänä kesänä metsää Savonlinnassa ja Pieksämäellä yhteensä kolmekymmentä hehtaaria. Kulotukset olivat osa Paahde-LIFE-hanketta.

Hankkeen ennallistamispoltoilla halutaan luoda elinympäristöjä lajeille, jotka viihtyvät kuivassa, kuumassa ja niukkaravinteisessa olosuhteissa. Euroopan unionin ympäristöalan Life-rahoituksella ja Metsähallituksen koordinoimana metsää aiotaan ennallistaa paahdeympäristöiksi koko maassa yhteensä 470 hehtaaria vuoteen 2020 mennessä.


Tulella tehokkaammin – METSO-ohjelman valtakunnallinen kulotushanke (2012)

Tietoa kulotuksesta metsänhoitoyhdistysten sivulla

Paahde-LIFE-hanke

Kulotus – UPM Metsämaailma


 

Kirjoittaja

Anna Kauppi

Kirjoita kommentti