Näkökulma

Vihreä kehitys tarvitsee tuekseen vastuullista viestintää

Kirjoittaja

Kai Lintunen on kansainvälisestä viestinnästä vastaava viestintäpäällikkö Suomen Metsäyhdistyksessä.

Monimuotoisuus, ilmasto ja kestävä jälleenrakentaminen ovat avainkysymyksiä korkeiden panosten keskustelussa maapallon tulevaisuudesta. On jo tunnistettu, että puheista on siirryttävä konkreettisiin tekoihin pikimmiten. Suuri kysymys on, kenen tulisi kantaa millainen osa taakasta ja miten siitä sovitaan.

Puupohjaiset ratkaisut puuttuvat vielä paljolti kestävän kehityksen kansainvälisestä keskustelusta. Kestävä puun käyttö tarvitsee selkeän tarinan, joka osoittaa, että sillä on voimakas rooli yhteiskunnan vihreässä elpymisessä. Tarinan kertojan rooli on metsäalalla. Metsäala voi auttaa ihmisiä ymmärtämään, miten kestävä metsien käyttö auttaa esimerkiksi torjumaan ilmastonmuutosta. Se myös vähentää metsien laitonta hävittämistä.

Suomi ja EU ovat ensimmäisten joukossa julistautumassa hiilineutraaleiksi. Vaikka suunta kestävyyttä kohti on sama, EU:sta lentää yhä kierrepalloja metsäalaa kohti. Rajankäyntiä kansallisen päätöksenteon ja EU:n säätelyn kesken haetaan jälleen kerran, kun Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteena on viedä EU:ta kohti kestävää taloutta. Tähän on mahdollista päästä, kun ilmasto- ja ympäristöhaasteet käännetään kaikissa toimintapolitiikoissa mahdollisuuksiksi ja pidetään huolta siitä, että muutos toteutetaan kaikkien kannalta oikeudenmukaisesti. Vihreän kehityksen tavoitteet tukevat suoraan YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen, ilmastonmuutoksen hillinnän ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen tavoitteita.

Vihreän kehityksen asiantuntemus jäsenmaissa ei kenties täysin ole kantautunut komission korviin asti. Ohjelman toteutuksessa on varmistettava, ettei uusiutuvien ja kierrätettävien materiaalien hyödyntämistä ilmastonmuutoksen torjunnassa vaikeuteta. Vihreään ohjelmaan kuuluvat rahoitusalan käyttöön laaditut ympäristökriteerit, niin kutsuttu taksonomia. Se määrittelee, millä edellytyksin taloudellista toimintaa voidaan pitää ympäristön kannalta kestävänä ja rahoituskelpoisena.

Komission ensimmäinen ohjelmaehdotus kattoi metsätalouden, mutta ehdotus on niin tiukka, että esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa pääsisi taksonomian piiriin vain pieni osa metsätaloudesta. Valtaosa kestävästä ja ilmastotavoitteille tärkeästä metsätaloudesta rajautuisi taksonomian ulkopuolelle. Kestävän rahoituksen järjestelmä on tarkoitus saattaa voimaan parissa vuodessa. Tuntuu, että tässä keskustelussa metsien kestävän käytön ja monimuotoisuuden suojelemisen riippuvuuksia ei ole saatu selvennettyä vieläkään.

Viestintä on vaikea laji. Suuria kysymyksiä, kuten tulevien sukupolvien ilmasto- ja luontokatoahdistusta, pitää osata käsitellä tavoilla, jonka jokainen ymmärtää. Kuulin, että alakoululaiselta lapselta kysyttiin hiljattain yhteiskuntaopin läksynä esimerkkejä medioista. Ensimmäinen vastaus oli ”Tube”. Sitten, tivattaessa, tuli vielä mieleen TikTok. Muistin sopukoita kaivelemalla löytyi vielä ”ikäloppu” Instagram.

Tietoa voi tänä päivänä jokainen tuottaa helposti ja nopeasti. Vaivaton suuren tietomäärän tuottaminen monenlaisiin yhteistyöprosesseihin ja erilaisia tarkoituksia varten perustettuihin yhden asian alustoihin lisää myös vastuun kantamisen tärkeyttä. Vastuu tulee kantaa myös silloin, kun ollaan tekemässä uusia avauksia tai asiat menevät tavalla tai toisella yhteistyössä solmuun.

Vastuullisuus on paitsi oikeiden tekojen tekemistä myös jossakin määrin trendikästä tänä päivänä. Päivittäiset liikkumismuodot liikenteessä, kulutustottumukset tai ruokavaliot jakavat ihmisiä heimoihin. Salamannopea tuomitseminen – usein vieläpä nimettömänä somen syövereissä – harvemmin edistää yhteistyön edellytyksiä ”puolensa valinneiden” kesken. Koronan kiristämät pinnat palavat ihmisiltä helposti.

Vastuullisuus on osa sitä tarinaa, jota metsäala voi ylpeänä jakaa. Metsäala on ottanut pitkiä, lupaavia harppauksia kestävyyden toteuttamisessa jo pitkään. Kunnianhimoisuuden taso on korkealla, halu löytää uusia ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin yhdessä muiden sektorien kanssa on kova. Luontokato, ilmastonmuutos ja muut suuret haasteet on otettu tosissaan myös yritystoiminnan keskiöön.

Virheitä kuitenkin sattuu, ihmisille. Onneksi monenlaiset ihmisten välisiä kohtaamisia kehittävät hankkeet jalostavat tapaamme käydä keskustelua ja tähtäävät lieventämään nykyään valitettavan yleistä vastakkainasettelua. Ne nostavat esiin kunnioituksen erilaisia näkemyksiä kohtaan. Viidellä ja puolella miljoonalla suomalaisella esimerkiksi on yhtä monta variaatiota suhteessaan metsiin.

Julkinen päätöksenteko on sitä kankeampaa ja varovaisempaa, mitä ylemmäs hierarkioissa noustaan ja mitä suurempaa aluetta päätökset koskevat. Päätöksentekijöihin voi ja tulee pyrkiä vaikuttamaan. Ymmärrys ja yhteistyö yleensä alkaa lisääntyä, kun haluaa ymmärtää toisen osapuolen ajatuksia. Luonnon käytön ja talouden toimivuuden välisen riippuvuuden ovat nostaneet esiin hyvin saman tapaisin äänenpainoin melko erilaiset toimijat, niin Iso-Britannian valtionvarainministeriö, eräät johtavat kansainväliset ympäristöjärjestöt, globaalit yritykset kuin useat YK:n instituutiotkin. Suunta on sama, keinoja sovitellaan yhteen. Tämä on rohkaisevaa.

Kirjoita kommentti