Metsäakateemikon blogi: Joulurauhaa − metsärauhaa

Joulukuusen hakuun on varattava koko päivä. Tosin eipä pohjoisen valoisa päivä kovin pitkä ole.

Nirsoksi moittivat tässä suhteessa. Kieltämättä ihan aiheesta. Lumisessa metsässä kuusen muodot peittyvät valkeaan vaippaan ja jäiset oksat ovat missä lienee asennossa. Pitää katsoa tarkkaan ja pohtia, millaiseen kukoistukseen kuusiyksilö pirtissä puhkeaa.

Olisiko tänä vuonna pikkukuusen vai tuhdimman latvan vuoro? Siinäpä se selviää hämärän tuloon. Molemmissa on puolensa. Sulavalinjainen, lyhytoksainen saa alkuun suitsutusta. Uudenvuoden aattona kukkimaan puhkeava räjäyttää pankin.

Taivalta kertyy lumen syvyyden mukaan. Metrisessä kinoksessa vähemmän kuin saapaskelissä. Inventoidaan koeala, todetaan, että näitä on kuivuus kesällä kurittanut ja vaihdetaan paikkaa. Seuraavassa kohteessa ovat mokomat kasvaneet liian ripeästi. Harvassa ovat oksat. Kierros jatkuu. Annetaan ajatuksen harhailla, puhdistetaan mieli työasioista ja laskeudutaan joulun rauhaan.

Kuusi on pirtissä. Perheen kanssa todetaan, että kauneus on katsojan silmissä. Ovat kyllä jo oppineet ymmärtämään, että tässäkin matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

Metsän kauneudessa taitaa olla ihan sama juttu. Monet kerrat on asiasta saatu aikaan hyvä tinka, jossa yhdenkään ei tarvitse perääntyä kannastaan. Eiköhän ole niin, että hyvä on olla kaikenlaista metsää tarjolla: nuorta ja vanhaa, lehti- ja havupuuta.

Hyvän tingan kaikki ainekset sisältää jatkuva kasvatus vastaan jaksollinen kasvatus. Tästä jo opiskeluaikoina taitettiin peistä kaljatuopin äärellä. Oltiin vahvasti puolesta ja vastaan. Välillä oltiin vain vastaan, vaikka ei tiedetty, mitä vastustettiin.

Noista ajoista on kulunut 35 vuotta, tinkaajat ovat vanhentuneet, oppi-isät ovat samoja, ja asia ei ole juurikaan edistynyt. Tai onhan se – lainsäädännön osalta. Lainsäätäjä taisi itse asiassa olla porukan fiksuin, kun totesi, että tehkää niin kuin tahdotte omalle omaisuudellenne.

Tässäkin kuppikuntien kinastelussa raha on paras konsulentti. Paras tuotto pitkällä jänteellä on parasta myös ilmastolle. Ja paras tuotto tulee, kun valitaan oikeat menetelmät oikeille paikoille. Laskelmat kannattaa tehdä ainakin kahdelle ihmissukupolvelle. Luonnon monimuotoisuuden kannalta parasta on tietenkin se, että asioita tehdään monella eri tavalla. Sen takaa Suomen laaja ja monimuotoinen metsänomistajien joukko.

Satana päivänä vuodessa on päästävä metsään. Joskus on mukana koira ja ase, joskus moottorisaha. Usein vain evästä ja kännykkä. Matkapuhelimesta löytyy metsäohjelma, johon voi peilata sitä, mitä silmä kertoo. Uusi tekniikka on vaan upea juttu.

Onhan nuo Etelä-Lapin metsät muuttuneet ajassa, mihin oma taju ja muisti yltää. Oli aukeaa riittämiin, kun koulupoikana männyntaimia maahan oikein urakalla iskettiin. Ja todellakin urakalla. Päivät olivat pitkiä ja vauhti kova, kun hiihtäjäpojat tekivät kesän tilin kuukauteen. Sitten alkoivat heinätyöt ja niitä riitti. Sen työn palkasta ei edes keskusteltu, eikä tarvinnutkaan.

Se oli aikaa, kun vajaatuottoiset metsät oli pantu nurin ja uutta kasvamaan. Olihan ne menetelmät rajuja, mutta turha noista on syyllisyyttä kolmanteen sukupolveen asti kantaa. Nyt on puuta, kasvavaa metsää, lahopuuta. On myös läpitunkematonta ryteikköä. Siinähän se ajan kanssa vanhenee, kuten jokainen meistä. On seuraavalla sukupolvella varaa valita mieltymystensä mukaan. Olkaa viisaita.

Kaamosajan sinisenä ajatuksena, kuusenhakureissulla, valkeni, miten hienoa onkaan tämä suomalaisten intohimoinen suhtautuminen metsiin. Esitetään suomalaista metsäsuhdetta Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Tästä huolimatta yritetään rauhoittua tältäkin osin joulun viettoon. Joulurauhaa!

Metsäakateemikon blogi kokoaa Päättäjien Metsäakatemia -kurssin käyneiden ”metsäakateemikkojen” metsäasioihin liittyviä näkökulmia. Metsäakatemian 25-vuotisen taipaleen kunniaksi, tämän vuoden kirjoituksissa visioidaan tulevaisuutta.

Tutustu muihin kirjoituksiin Metsäakateemikon blogissa täällä.

Siirry Päättäjien Metsäakatemian etusivulle.