Kansainvälinen metsäviestintä: Viestinnän vaikuttavuus kasvaa kansainvälisessä yhteistyössä

|Coloradossa järjestetty SFI-konferenssi oli yksi kolmesta syksyn kansainvälisestä tapahtumasta, joissa Suomen Metsäyhdistys kertoi metsäviestinnästä ja suomalaisesta metsien käytöstä.

Kansainvälisen metsäviestinnän yhteistyön rakentamista jatkettiin lokakuussa pohjoisamerikkalaisen Sustainable Forestry Initiativen (SFI) vuosikonferenssissa, jossa FAO ja UNECE-FAO Forest Communicators Network järjestivät yhdessä SFI:n kanssa konferenssin pääohjelman metsäviestintäosuuden.

Myös SFI on tiedostanut metsäviestinnän kasvavan tarpeen. Lisääntyvään kritiikkiin metsien käytöstä on vastattava metsien käytön positiivisten ratkaisujen levittämisellä. Tämä vaatii aktiivista panostusta ja resursseja, konferenssissa todettiin.

Konferenssissa linjattiin, että yhteistyöllä saavutetaan voimakkaampi vaikutus kuin yksittäisten toimijoiden ponnistuksilla. Kumppanuuksien hakemista pidettiin tärkeänä. Konferenssi oli erinomainen tilaisuus saavuttaa metsien käytön tuottamille ratkaisuille uutta, vaikutusvaltaista yleisöä.

SFI on kattava kestävän metsätalouden yhteenliittymä, jonka jäsenistä tätä nykyä noin kolmasosa on metsäammattilaisia. Suurin osa jäsenistä edustaa metsäalan toimintaan läheisesti vaikuttavia tahoja ja sidosryhmiä kuten sosiaalisia toimijoita, kansalaisjärjestöjä ja alkuperäiskansoja.

FCN:n puheenjohtaja, Metsäyhdistyksen kansainvälisen viestinnän päällikkö Kai Lintunen kutsuttiin puhumaan tilaisuuteen. Innostunut vastaanotto poiki SFI:n toiveen viestintäyhteistyön jatkumisesta.

Heti konferenssin jälkeen kansainvälinen uusiutuvien luonnonvarojen tiede- ja kehitysorganisaatio Catie järjesti yhdessä FAO:n kanssa Latinalaisen Amerikan metsäviestijöille työpajan. Alueen metsäviestintäverkoston perustamistilaisuuden osallistujat edustivat laajasti metsien käyttöön vaikuttavia sidosryhmiä 15 maasta.

Metsäalan lisäksi yleisöä oli eri maiden ympäristöministeriöistä kansalaisjärjestöihin, mukana olivat muun muassa IUCN ja WWF. Lintunen ohjasi työpajaa, jossa lisättiin viestijöiden strategisen viestinnän osaamista ja opetettiin strategisen viestinnän suunnittelua käytännön esimerkkien kautta.

Metsien kestävän käytön arvostusta ei useissa alueen merkittävissäkään metsämaissa noteerata korkealle. Tämän arvostuksen kasvattaminen ja siitä viestimisen osaamisen kasvattaminen vaikuttaa niihin viesteihin, joita kansainvälisissä politiikkaprosesseissa metsäalalla ja siihen vaikuttavilla aloilla työstetään. Metsien käytön tuottamia positiivisia ratkaisuja avattiin muun muassa suomalaisen ja boreaalisen metsäbiotalouden esimerkkien kautta.

Aasian laajuinen kehitys- ja kansalaisjärjestö The Center for People and Forests (RECOFTC) järjesti Aasian-Tyynenmeren alueen metsäviestijöille vastaavan työpajan Global Land Forumin yhteydessä. Työpaja opetti kahdenkymmenen maan metsä- ja ympäristöhallinnon, kansalaisjärjestöjen ja liike-elämän edustajille strategisen viestinnän osaamista ja kasvatti metsäviestintävalmiuksien lisäämistä käytännön viestintästrategioiden tekemisen kautta, kärkenä metsien kestävä käyttö ja sen tuottamat ratkaisut.

Suomalaisen metsäbiotalouden esimerkit ja globaalin yleisön tavoittaneet viestintähanke-esimerkit tarjosivat niin ikään positiivisen suomalaisen mallin ja osaamisen osallistujille.

Kansainvälisen metsäviestinnän hanketta tukee Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten säätiö.

Kuvateksti: Coloradossa järjestetty SFI-konferenssi oli yksi kolmesta syksyn kansainvälisestä tapahtumasta, joissa Suomen metsäyhdistys kertoi metsäviestinnästä ja suomalaisesta metsien käytöstä.
Kuvateksti: ”Kansainväliset tapahtumat lisäävät vaikuttajien tietämystä kestävästä metsien käytöstä ja siitä, kuinka tärkeää asiasta on viestiä aktiivisesti”, sanoo Kai Lintunen.


FAO forestry newsroom: Successful forest-related communication requires clear messages that counter misconceptions


Kirjoita kommentti