Metsäakateemikon blogi: Onko puiseva maine tarkoitusta vai sattumaa?


Helenius on Miltton USA:n osakas ja toimitusjohtaja Washingtonissa. Aiemmin hän on työskennellyt Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa toimittajana, diplomaattina ja yritysten neuvonantajana. Hän johti kymmenen vuotta amerikkalaista kauppakamaria Amcham Finlandia. Luottamustehtävien joukossa on mm. jäsenyys Suomen maabrändityöryhmässä 2008–2010. Hän osallistui Päättäjien Metsäakatemian kurssille vuonna 2011.

”Metsäala käpertyy itseensä, ja se on uhka koko Suomelle”, Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Pullinen täräytti kolumnissaan elokuussa.

Hän vei sanat suustani.

Suomalainen osaa mennä metsään. Teollisuus osaa prosessinsa. Jep. Mutta onko siinä kaikki?

Suomen metsäsektori on vain jotenkin onnistunut missaamaan maailman muutoksen. Metsälobbyllä ei näytä olevan aikomustakaan tarttua siihen missioon, johon kutistunut ja ongelmissa kiehuva planeettamme Suomen metsää kutsuu.

Täältä Yhdysvalloista katsottuna suomalaista metsää ei tarinana joko ole tai se on ainoastaan, no, puiseva. Vaihtoehdot elämäntapaamme ja terveyteemme liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin loistavat poissaolollaan.

Käpertyminen on niin totaalista, että välillä epäilen itseäni. Olen kuitenkin vain metsäakateemikko, Washington-friikki ja pohjoismaisille yrityksille markkina-analyysiä ja viestintää tekevä asiantuntija, en metsäinsinööri. Ehkä en vain ymmärrä.

Välillä taas alistun siihen, että asiakas saa olla aina oikeassa. Mikä minä olen kiskomaan metsää tälle vuosisadalle, vuorovaikutukseen ja osallistumaan, jos ala ei tunne tarvetta muutokseen. Sehän voisi samalla altistaa Suomen maailman nokittavaksi. Ehkä varovaisuus on viisautta.

Mutta, mutta. Kun näen suomalaisille metsäsivuille kootut bioinnovaatiot, sydämeni läikähtää. Luettelo on pitkä. Se on relevantti. Se koskettaa kaikkia elämänalueita. Se antaa toivoa. Se motivoi olemaan osa ratkaisua.

Kun jaan luettelon Twitterissä, algoritmit ovat hämmennyksestä hiljaisina, eikä tviittini ei saa yhtään tykkäystä. Aihe ei trendaa, vaikka sen kyllä kaiken järjen mukaan pitäisi tässä ESG:n (Environmental, Social ja Governance – eli ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasioiden ja hyvän hallinnon käytäntöjen hoitaminen) ja muutosvaatimusten painekattilassa.

Olen aidosti ymmällä. Onko tämä tarkoituskin? Onko suomalaisen metsän etu, että vain ammattilaiset tietävät siitä jotain? Onko taustalla poliittinen peli ja valtakuvio, joka saa tietäjät tirskahtelemaan näille naiiveille kysymyksilleni? Olemmeko itsekkäitä vai kyvyttömiä?

Vai onko kyseessä kenties klassinen tapaus: insinöörit ovat osuutensa tehneet; me viestinnän ammattilaiset olemme epäonnistuneet omassamme täydellisesti.

Valaiskaa siis, onko suomalaisessa metsässä kyseessä tarkkaan varjeltu salaisuus. Tietoinen valinta, josta olen pihalla kuin lumiukko. Vai onko suomalainen metsä todellakin elämäntapoineen, tuotteineen ja palveluineen ratkaisu, jolla vain ei ole selkeää viestiä eikä viestinviejää?

 


Metsäakateemikon blogi kokoaa Päättäjien Metsäakatemia -kurssin käyneiden ”metsäakateemikkojen” metsäasioihin liittyviä näkökulmia. Metsäakatemian 25-vuotisen taipaleen kunniaksi, tämän vuoden kirjoituksissa visioidaan tulevaisuutta.

Tutustu muihin kirjoituksiin Metsäakateemikon blogissa täällä.

Siirry Päättäjien Metsäakatemian etusivulle.


 

Kirjoita kommentti