Metsäteollisuuden koulukampanjakilpailun voitto Myllytullin koululle Ouluun

Metsäteollisuuden Mahdollisuuksien metsä -koulukampanjaan liittyneen Työ kasvaa puissa -kilpailun voittajaluokat on palkittu tänään Metsämessuilla Helsingin Messukeskuksessa. Metsäteollisuusyritykset jakoivat voittajille stipendirahaa yhteensä 10 000 €. Suurimman potin korjasivat Oulun Myllytullin koulun oppilaat työllään ”Työ metsässä myös tulevaisuudessa”.

Metsäalan ammattilaiset vierailivat syys-lokakuussa noin 330 koulussa ympäri Suomea. Vierailujen myötä sekä oppilaiden että opettajien tieto metsäalan eri ammateista ja uusista tuotteista on lisääntynyt. Kouluihin tarvitaan oikeita ammattilaisia kertomaan työelämästä, toteavat opettajat kampanjasta antamassaan palautteessa.

Kampanjan yhteydessä lanseerattiin Työ kasvaa puissa -kilpailu, jossa nuorilla oli tehtävänä kuvitella luokkansa metsäalan töissä vuonna 2024. Kilpailuun osallistui yli 70 työtä. Metsäteollisuusyritysten edustajista koostunut raati valitsi kymmenen kilpailutyötä finaaliin ja avoimeen nettiäänestykseen. Finaalitöiden valinnassa korostettiin tulevaisuuden töiden innovatiivista pohdintaa sekä niiden kuvausta kiinnostavalla, hauskalla ja omaperäisellä tavalla.

Metsäammattilaisen vierailu avasi uusia näkökulmia alaan

Äänestyksessä annettiin runsaat 8000 ääntä. Voittaja eli Myllytullin koulun video metsäalan tulevaisuuden ammattilaisista sai äänistä 31 prosenttia. Työllään oppilaat halusivat kertoa, että metsiin liittyy monia yllättäviä asioita, kuten esimerkiksi puun käyttö raaka-aineena lääketeollisuuden tuotteissa ja polttoaineissa. Aiemmin oppilaille tuli metsäalasta mieleen lähinnä pusikoissa raatava metsuri. Mahdollisuuksien metsä -kampanjan metsäammattilainen avasi uusia näkökulmia alaan kertomalla monista muista ammateista, joissa metsäalalla voi työskennellä ja miten näihin ammatteihin voi kouluttautua.

Muut kilpailutyöt olivat muun muassa videoita, valokuvia, piirroksia, verkkosivuja ja blogeja. Huumoria ei töiden toteutuksista puuttunut. Nuoret tunnistavat perinteiset metsäalan ammattilaiset, metsurin, metsäkoneenkuljettajan ja metsänhoitajan, mutta näkevät myös, että monien muiden ammattilaisten, kuten kemistin, arkkitehdin tai jopa vaatesuunnittelijan työt voivat liittyä metsäteollisuuteen. Nuorten mielestä ekologinen puu on myös tulevaisuuden materiaali ja kilpailutöissä siitä oli jalostettu erilaisia uusia tuotteita, kuten mopojen bensaa, kosmetiikkaa ja vaatteita. Nuorten visioimassa tulevaisuudessa puita voidaan korjata metsistä kotoa käsin ohjattavin metsäkonein tai jopa lasermiekoin.

Palkitut luokat:

4 000€ Myllytullin koulu 9B, Oulu
2 000€ Kajaanin keskuskoulu 9C
2 000€ Kouvolan lyseon lukio, biologian ryhmä
1 000€ Ranuan yläaste 9D
1 000€ Kesämäenrinteen koulu 9G, Lappeenranta

Palkitut työt ovat nähtävillä Metsä puhuu -tulevaisuushankkeen verkkosivuilla.

Mahdollisuuksien metsä -koulukampanjan toteutti Metsäteollisuus ry yhteistyössä metsäteollisuusyritysten, Suomen Metsäyhdistyksen ja Taloudellisen tiedotustoimiston kanssa osana metsäalan yhteistä Metsä puhuu –hanketta.

Lisätietoja:

Anne Kettunen, koulutuspoliittinen asiantuntija, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6654, 040 833 2288

Kirjoita kommentti