Metsäyhdistyksen blogi: Huoli pohjoisesta kasvaa

Eteläisen pallonpuoliskon ja tropiikin luonnonvarojen liikakäytön kritisoinnin rinnalle on pikkuhiljaa noussut myös huoli pohjoisesta.

Arktisten alueiden luonnonvarojen käyttöä ruoditaan nykyään usealla taholla. Luonnonvarojen käyttöön ja oikeutukseen suhtaudutaan kahdella toisistaan aika poikkeavalla tavalla, ja alkuperäiskansat kytketään vahvasti mukaan metsien suojeluun.

Toisaalta pohjoisia alueita pidetään neitseellisenä. Usein maalataan kuva sadunomaisista alkuperäiskansojen paratiiseista, joita valtaväestö ja teollisuus ryöstöviljelee. Toisaalta voimakkaat valtiot ympäri maailman ajavat arktisella alueella omia taloudellisia etujaan mainiten sivulauseissa, että ”alkuperäiskansat ovat tärkeitä”.

Kun puhutaan alkuperäiskansojen mukaan ottamisesta, ei useinkaan määritellä tarkemmin mitä se tarkoittaa. Napapiirin sisällä arktisilla alueilla asuu noin neljä miljoonaa ihmistä. Näistä noin 10 prosenttia on alkuperäiskansoja, 90 prosenttia ei ole. Arktiset kansat edustavat noin 40 etnistä ryhmää.

Kansainvälinen luonnonsuojelun kattojärjestö IUCN on kehittänyt uhanalaisten lajien punaisen listan ja paikallisten alkuperäiskansojen tiedon yhdistämistä muutaman vuoden ajan. Järjestön tavoite on tasapuolinen ja kestävä luonnonvarojen käyttö. IUCN:n mukaan alkuperäiskansat ovat kärsineet toistuvasti sellaisen suojelupolitiikan ja luonnonvarojen käytön seurauksista, jotka eivät riittävästi ota huomioon alkuperäiskansojen roolia luonnon monimuotoisuuden hoidossa, käytössä ja suojelussa. Esimerkiksi länsimaisten biologien ja alkuperäiskansojen käsitykset voivat järjestön mukaan olla voimakkaastikin ristiriidassa.

Myös eräät ympäristöjärjestöt ovat ottaneet alkuperäiskansojen huolet kantaakseen toden teolla. Huoli ulottuu pohjoisella pallonpuoliskolla luonnollisesti Suomeenkin. Esimerkiksi Greenpeace peräänkuuluttaa boreaalisten metsien maailman laajuisessa ”The Great Northern Forest” -kampanjassaan jälleen myös saamelaisten parempaa asemaa päätöksenteossa.

Iso-Britanniassa ja Brysselissä toimiva ympäristöjärjestöjen yhteenliittymä FERN halusi taannoisessa julkaisussaan nostaa esille Suomen metsäpolitiikan ja sen kielteiset vaikutukset saamelaisten asemaan. Julkaisussa ei kuitenkaan esitetty kovinkaan tarkkoja väitteitä tai ratkaisuehdotuksia, vaan pyrittiin lähinnä vaikuttamaan mielikuviin.

Ympäristöjärjestöt ovat korostaneet, että usein köyhien ja marginalisoitujen alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen rooli ja kulttuuri ovat keskeisiä, kun arvioidaan koskemattomien ja vanhojen metsien maankäyttöä. Esimerkiksi Greenpeacen kampanjakärki on ollut Venäjän koskemattomien metsämantereiden hakkuissa ja Kanadassa.

Huoli pohjoisesta on noussut esiin enenevässä määrin paitsi järjestöissä, myös pohjoisilla politiikan foorumeilla ja valtioiden välisessä kanssakäymisessä.

Venäjä on perustanut laajoja suojelualueita arktiselle alueelle, jossa ei juuri ole potentiaalia metsien talouskäytölle. Jopa Vladimir Putin on ottanut viime aikoina muutaman kerran julkisesti kantaa ympäristönsuojeluun, ilmastonmuutokseen ja alkuperäiskansojen asemaan.

Kanadan alkuperäiskansojen olojen Plan Nord Q -kehitysohjelma linjaa, että alkuperäiskansat on otettava mukaan kaikkiin merkittäviin projekteihin alusta alkaen. Haastavinta lienevät kunnianhimoiset suojelutavoitteet, sillä puolet Plan Nord Q -alueesta esitetään täysin suojeltavaksi muun muassa monimuotoisuuden osalta.

Ruotsi puolestaan hehkuttaa pohjoisen Laponia-mallia, jossa esimerkiksi saamelaiset osallistetaan suojelualueiden hoitopäätöksiin. Ruotsi pyrkii samalla ottamaan kansallisesta metsäohjelmasta pisteet kotiin. Ruotsi on pannut kasaan ensimmäistä kansallista metsäohjelmaansa ja kuvailee itseään edelläkävijäksi.

Boreaalisista maista Suomen, Ruotsin, Norjan ja Luoteis-Venäjän tilanne on samankaltainen muun muassa siksi, että niiden infrastruktuuri ulottuu aivan pohjoiseen asti. Maiden välistä metsäyhteistyötä on kuitenkin tällä hetkellä vain rajallisesti.

Suomella on tässä keskustelussa mahdollisuuksia tuoda esiin vahvuuksiaan: kehittynyttä liikenneverkostoa, metsien hoitoa ja niiden kestävää käyttöä, modernia puurakentamista, jätehuoltoa, kierrätystä, hyvää hallintoa, modernia bioenergiaa ja niin edelleen. Myös Suomen mittavat, kansainvälisesti arvioiden jopa edelläkävijän toimet saamelaisten kielten, kulttuurin ja elinkeinojen tukemiseksi ja kehittämiseksi ovat vahvuuksia.