Näkökulma: Lulucf – kestävän metsätalouden painajainen
Euroopan metsämaiden on yhä hankalampi käsittää, miksi Euroopan unioni haluaa ilmastopolitiikalla kurjistaa metsäelinkeinoa, ja vielä silkkaa asiantuntemattomuuttaan, jopa haluttomuuttaan ymmärtää. Euroopan parlamentin jäsenen Petri Sarvamaan (EPP) mukaan tämä poliittinen taistelu ”on ollut yhtä painajaista”.
Euroopan unionin parlamentti saa ensi viikolla päätettäväkseen, miten metsänieluja lasketaan unionin ilmastopolitiikassa. Paitsi että tässä Lulucf-politiikassa (land use, land use change and forests) esillä olleet laskentatavat ovat Suomelle kohtuuttomia, ne perustuvat lähes täydelliseen ymmärtämättömyyteen boreaalisesta metsätaloudesta.
Suomen metsät ovat jo pitkään olleet valtava hiilinielu, joka imee suuren osan kaikista Suomen fossiilisista päästöistä. Vaikeinta suomalaisille onkin käsittää, että pahimpien hiilitaselaskelmien mukaan he eivät saisi käyttää vähääkään tästä nielusta hyväkseen.
Siedettävämmät laskelmat vaatisivat hiilinielun pitämistä ennallaan. Se tarkoittaisi, että Suomi ei saisi lisätä metsien käyttöä nykyisestä. Toisaalta käytön lisääminen on Suomen valitsemien biotalouslinjausten olennainen osa, ja nimenomaan ilmastoperusteilla.
Metsätuotteet korvaisivat fossiilisia
Mitä seuraisi, jos metsien käyttöä ei saisi lisätä? Suomessa on meneillään lukuisia hankkeita uusien metsätuotteiden kehittämiseksi. Lähes kaikki ovat ratkaisevasti ilmastoystävällisempiä kuin kilpailijansa.
Lisähakkuiden kieltäminen olisi suora uhka näille tuotteille: me emme voisi korvata muovipusseja uudenlaisilla, ominaisuuksiltaan paremmilla paperikasseilla, me emme voisi korvata ilmastolle, ympäristölle ja ruoantuotannolle erittäin tuhoisia tekstiiliteknologioita ja raaka-aineita.
Suuntaus söisi teollisuuden kykyä rahoittaa tuotekehitystä. Ehkä emme saisikaan puupohjaisia lääkkeitä miesten eturauhasvaivoihin, tai lukuisia muita suunnitteilla olevia lääkkeitä ja terveystuotteita.
Kaiken lisäksi joutuisimme luopumaan entistäkin suuremmasta hiilinielusta metsissämme. Voisimme luoda sen järkevillä hakkuilla sinne, missä sitä eniten tarvitaan, eli tämän vuosisadan lopulle. Loisimme jälleen yhden uuden EU-paradoksin: hyvässä tarkoituksessa tehdyt päätökset toimisivat lopulta itseään vastaan.
”Lisälaskuihin ei ole varaa”
Suomen ilmastoneuvottelijat saivat viime maanantaina sapekkaat terveiset suomalaisilta metsänomistajilta, joita on viidennes kansasta. MTK:n koolle kutsuma kokous ilmoitti, että Brysselistä ei ole takaisin tulemista, jos mukana on minkäänlainen lasku. Tilaisuudessa puhuneen Sarvamaan mukaan komission suunnitelmat kuuluvat juuri siihen sarjaan, millä tavalliset ihmiset saadaan kääntymään unionia vastaan.
Keskeinen erimielisyys metsien käytön ja hiilinielujen suhteen koskee aikajännettä: katsotaanko asiaa vain tästä vuoteen 2050, vai katsotaanko myös vuosisadan loppupuoliskoa, kuten Suomi haluaa ja esimerkiksi Pariisin ilmastosopimus edellyttää. Sehän sanoo, että tuona aikana maapallon hiilitase on saatava tasapainoon.
Tämä ei edellytä vain päästöjen vähentämistä vaan myös uusien ja tehokkaiden nielujen luomista, kuten Sitran asiantuntija Matti Kahra sanoi tiistaina Luonnonvarakeskuksen ilmastoseminaarissa. ”Emme pääse eroon kaikista päästöistä. Kun tavoitteenamme ei ole vain hiilineutraalisuus, vaan -negatiivisuus, hiiltä on voitava myös poistaa ilmakehästä”, Kahra sanoi.
Toistaiseksi tehokkain keino tähän on kasvien kasvattaminen. Jos kasveilla vieläpä on taloudellista arvoa, kuten puilla, nielun luominen voi maksaa itse itsensä.
Euroopan unioni on kuitenkin valinnut katsoa ilmastopolitiikassaan asioita vain vuoteen 2044 tai 2050. Näin tekevät myös ympäristöjärjestöt, useat ympäristöviranomaiset ja tutkijat.
Suomi kuitenkin haluaisi lisätä metsien käyttöä voidakseen kasvattaa metsiensä hiilinielun aivan uudelle tasolle. Juuri siellä vuosisadan loppupuoliskolla, mitä Pariisin sopimuskin vaatii.
Linjaus saattaa johtaa metsänielun väliaikaiseen pienenemiseen ennen vuotta 2050, mutta välttämättä näin ei käy, koska metsien kasvulaskelmat aliarvioivat kasvua eivätkä ota lainkaan huomioon esimerkiksi ilmaston lämpenemisestä aiheutuvaa lisäkasvua.
Aiemmasta tiedetään, että se on lähes 40 prosenttia koko kasvunlisäyksestä, kuten Aleksi Lehtonen Luonnonvarakeskuksesta sanoi tiistain tilaisuudessa.
Meidän jälkeemme vedenpaisumus
Jos Suomi kuitenkin saa lisätä metsien käyttöä suunnitellusti, metsien hiilinielu lähtee vuoden 2050 jälkeen paljon suurempaan kasvuun kuin siinä vaihtoehdossa, että käyttöä ei lisättäisi. ”Syy on siinä, että lisäkäyttö muuttaa metsien ikärakennetta”, sanoi Luonnonvarakeskuksen tutkimusjohtaja Taneli Kolström esitelmässään maanantain tilaisuudessa.
Suurempaa nielua ei kuitenkaan saa aikaan niin, että pidetään metsän käyttö ennallaan ja aletaan töihin nielun kasvattamiseksi vasta vuonna 2050 – silloin on myöhäistä. Silloin metsän rakenne on toisenlainen.
”Tämän selittäminen Euroopan unionin päättäjille on ollut ylivoimaista. He eivät tätä ymmärrä, mutta painajaiseksi tämän tekee, että moni ei edes halua ymmärtää”, sanoi Sarvamaa.
Suomalaiset ympäristöjärjestöt taas ymmärtävät tämän oikein hyvin. Ne ovatkin valinneet vaieta tässä suhteessa kokonaan vuoden 2050 jälkeisestä ajasta.
Esimerkiksi WWF:n Jussi Nikula ei MTK:n tilaisuudessa puhunut vuosisadan loppupuoliskosta sanaakaan, vaikka sitä häneltä nimenomaisesti tivattiin.
”Meidän jälkeemme vedenpaisumus.”
Komissio on esittänyt, että jäsenmaiden metsien käyttö sidottaisiin johonkin menneistä vuosista. Se sortaisi aina yksiä ja suosisi toisia jäsenmaita, riippumatta siitä, mitkä vuodet valitaan.
Esimerkiksi Suomi on esittänyt, että käyttö sidottaisiin menneisyyden sijasta tulevaisuuteen, että jokainen jäsenmaa saisi hakata tulevasta metsien kasvusta saman prosenttiosuuden. Silloin hyväksytty metsänielu perustuisi todellisuuteen, olisi yksinkertaisesti laskettavissa, kohtelisi kaikkia tasa-arvoisesti ja kannustaisi kaikkia lisäämään metsien kasvua. Ajatus on saanut kannatusta.
Islantikin metsittää, miksei EU?
Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoi MTK:n tilaisuudessa monen kuvittelevan, että metsä on muuttumaton hiilivarasto. Todellisuudessa se on dynaaminen ekosysteemi. Hakkuista huolimatta kestävän metsätalouden piirissä olevien puiden kokonaismäärä ja -biomassa on suuri ja vieläpä kasvaa.
Esimerkiksi Suomessa puuston määrä on nyt suurempi kuin koskaan vuodesta 1800 alkaneen laskentahistorian aikana. Kasvu on nimenomaan nykyisen talouskäytön ansiota, sillä suurin kasvu on nähty vuoden 1950 jälkeen.
Tällaisten metsänielujen luominen olisi mahdollista kaikkialla Euroopassa. Sen sijaan, että hankaloittaa metsänsä säilyttäneiden maiden elämää, unionin pitäisikin kannustaa metsänsä hävittäneitä maita palauttamaan ne.
Esimerkiksi islanti on palauttanut metsiään niin paljon, että maassa on jo toimivaa metsäteollisuuttakin. Jos tämä on mahdollista Islannissa, miksi ei koko Euroopassa?
Lisäksi keino on nopea: jos toimiin ryhdytään nyt, meillä on Euroopassa valtava hiilinielu vuoden 2050 jälkeen. Kaiken päälle se maksaa itse itsensä: uusiutuvan puuraaka-aineen kysyntä kasvaa päivä päivältä.
Metsien käytön mahdollisuus on valtava. Jo nyt, ilman mitään erityistoimia, metsänielu vastaa ilmastovaikutuksiltaan kaikkia unionin toimia tuulivoiman, suoran aurinkoenergian ja biopolttonesteiden käytön lisäämiseksi.
Maailman metsäala on esihistoriallisten aikojen jälkeen pienentynyt ihmistoiminnan takia kuudesta neljään miljardiin hehtaariin. Metsittämällä menetetyt hehtaarit ja kestävällä metsätaloudella metsien hiilivarasto saadaan aivan uudelle tasolle.
Ja tämä olisi kestävää myös siksi, että se olisi elinkeinon perusta suurelle määrälle ihmisiä.
Hakata vai säästää -pamfletti metsistä ja ilmastonmuutoksesta
Kirjoita kommentti