Päätehakkuiden pinta-alat ovat laskeneet pitkään
Kasvavan metsäbiotalouden myötä hakkuiden pelätään reippaasti lisäävän avohakattujen metsien määrää. Hakkuiden pinta-ala kasvaa kuitenkin selvästi vähemmän kuin hakkuiden määrä kuutioissa.
Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan kuutioissa mitattujen hakkuiden määrä ei vaihtele samaan tahtiin kuin hakkuiden pinta-ala, eikä varsinaan päätehakkuiden. Hakattujen hehtaarien määrä ei siis varsinkaan pitkällä aikavälillä välttämättä nouse, vaikka kuutioiden määrä nousisikin.
Tämä johtuu Suomen metsien puuston määrän kasvusta, jonka syynä taas ovat metsien jatkuva tihentyminen ja puiden koon kasvu. Puuston määrä on kasvanut esimerkiksi 1980-luvun noin 1700 miljoonasta kuutiometristä nyt jo 2500:aan, mutta samaan aikaan metsien pinta-ala ei ole juurikaan muuttunut.
Luonnonvarakeskuksen mukaan puuston keskitilavuus – eli puuston keskimäärä hehtaaria kohti – metsä- ja kitumailla onkin kasvanut 1980-luvulta Etelä-Suomessa yli 44 prosenttia ja Pohjois-Suomessa 72 prosenttia. Koko maan keskiarvo on 51 prosenttia.
Myöskään suunnitelmat lisätä hakkuita kasvavan metsäbiotalouden nimissä eivät merkitse samansuuruisia lisäyksiä hakkuupinta-alaan. Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen arvion mukaan vuotuinen päätehakkuiden pinta-ala kasvaisi noin 11 prosenttia 173 000 hehtaariin vuodessa ja vuotuinen harvennushakkuiden pinta-ala vain 0,4 prosenttia 467 000 hehtaariin.
Kuutiomääräisiin hakkuisiin taas tavoiteltaisiin yli viidenneksen kasvua.
Hakkuupinta-ala kuvaa paremmin vaikutuksia luontoon
Tämä tarkoittaa, että hakkuiden vaikutus luonnon monimuotoisuuteen on pienempi kuin siinä tilanteessa, että puuston keskitilavuus ei olisi noussut, koska nyt hakkuut voidaan kohdistaa pienemmälle pinta-alalle. Tämä antaa metsäluonnon monimuotoisuuden suojelulle enemmän mahdollisuuksia.
Erityisesti talousmetsien luonnonhoito saa lisää tilaa, kun mahdollisuudet jättää säästöpuita päätehakkuiden yhteydessä ja metsälain määrittelemille erityisen tärkeille elinympäristöille lisääntyvät. Uhanalaistutkijoiden mukaan säästöpuut ovatkin merkittävin yksittäinen syy sille, että metsien uhanalaisten lajien tilanne ei ole 2000-luvun alun jälkeisenä kymmenenä vuotena juurikaan heikentynyt.
Hakkuista huolimatta myös maaperän hiilimäärä kasvaa puuston kasvaessa, vaikka se yksittäisessä metsikössä seuraakin puuston määrää muutaman vuoden viipeellä. Tämä johtuu siitä, että kangasmailla valtaosa maaperän hiilestä syntyy puiden tuottamasta karikkeesta, kuten neulasista, pienistä oksista ja juurien osista.
Suomessa hakkuupinta-alojen ja hakkuumäärien kehitystä seurataan vuosittain metsänkäyttöilmoitusten perusteella, kun taas tiedot metsien puuston määrästä perustuvat Valtakunnan metsien inventointeihin, joita on tehty säännöllisesti 1920-luvulta alkaen.
Kirjoita kommentti