Metsäakateemikon blogi: Sijoita (itsesikin) metsään


Päättäjien Metsäakatemia täyttää 20 vuotta ja julkaisee sen kunniaksi metsäakateemikoiden ajatuksia kerran kuussa. Keskon yhteiskuntavastuusta, viestinnästä ja sidosryhmäsuhteista vastaava johtaja Lauri Peltola osallistui Metsäakatemian kurssille vuonna 2011.

Kävin joulukuun alkupuolella pankissa ja keskusteluun nousivat erilaiset sijoituskohteet. Kun sanoin pankinjohtajalle, että minulla on hieman metsää Etelä-Savossa, hän tokaisi nopeasti: ”Siitä et ainakaan luovu!” Sekä instituutioiden että yksityishenkilöiden varoja yli kolme vuosikymmentä sijoittanut ammattilainen totesi, että metsä on tällä hetkellä erittäin arvostettu sijoituskohde ja kysyntä hyvistä metsäkiinteistöistä ylittää tarjonnan.

Ei minulla toki ollut aikomustakaan luopua Juvalla kesämökin lähistöllä sijaitsevista metsistä. On kuitenkin mukava tietää, että myös sijoitusalan ammattilaiset arvostavat tällä hetkellä metsiä ehkä enemmän kuin vuosiin. Suomalaisen metsäteollisuuden investoinnit kotimaahan ovat tuoneet lisää varmuutta metsänomistuksen taloudelliseen kilpailukykyyn muiden sijoituskohteiden kanssa.

Metsäsijoituksen taloudellinen ulottuvuus on kuitenkin ainakin minulle vain yksi osa metsänomistamista. Metsä on minulle myös henkinen sijoitus – sijoitus johonkin konkreettiseen, jopa aavistuksen mystiseen kohteeseen, jonka periyttämisestä aikanaan omille lapsille tuntee jo nyt etukäteen aivan erityistä ylpeyttä.

Vuosien varrella olen oppinut, että viihdyn metsässä täydellisessä hiljaisuudessa tavattoman hyvin. Se on hyvä vastapaino hektiselle työelämälle ja olen huomannut, että useat yritysjohtajat ovat löytäneet metsän ”uudelleen”.

Juuri nyt, joulun alla, metsän henkinen sijoitusperspektiivi on parhaimmillaan. Pakkasaamu, aavistuksen valkoinen metsä, aurinko nousee – vaikka päivä onkin lyhimmillään, se voi olla metsässä erittäin kaunis.

Jokunen viikko takaperin istuin useamman tunnin metsässä Länsi-Uudellamaalla lempeässä auringonpaisteessa ja ehdin peurojen sekä hirvien lisäksi myös seurailemaan merikotkan rauhallista leijailua. Siinä tilanteessa sydän ja mieli lepäsivät.

Juuri näinä päivinä on siis kaikki syy sijoittaa metsään. Ja myös mennä sinne.

Rauhallista joulun odotusta kaikille metsän ystäville!

Kirjoita kommentti