Metsäyhdistyksen blogi: Saksan metsäala kasvoi kriitikosta kumppaniksi

Parikymmentä vuotta sitten Saksan metsäala puhui julkisestikin ”skandinaavisesta ryöstömetsätaloudesta”.
Nykyään Saksa on meille hyvä yhteistyökumppani.

Tuolloin Suomen metsäalan viestintä päämarkkinamaihin kuuluvassa Saksassa oli jokseenkin sattumanvaraista. Pääkanava oli seisoskelu kymmenpäiväisillä Berliinin Grüne Woche –messuilla, missä puoli miljoonaa tavallista saksalaista ”Otto Normalverbraucheria” kulki enimmäkseen hölmistyneinä standimme ohi.

Palkintolennot Suomeen kyllä kiinnostivat. Lapin lomia oli moni viettänyt ja muistoja oli paljon. Kilteimmät ottivat mukaan esitteitämme.

Kun saksalaisten metsäammattilaisten omima kestävyyden käsite täytti kaksi vuotta sitten kolmesataa vuotta, juhlimassa oli mukana Saksan korkein valtiojohto. Juhlakaluna toimi ”kestävyyden isä”, professori Hans Carl von Carlowitz, jota näytteli peruukilla varustettu mies.

Seuraavat kolmesataa vuotta ja metsien tarjoamat uudet ratkaisut eivät juhlahumussa näyttäneet kiinnostavan moniakaan.

Aito vuoropuhelu on Saksassa kasvussa

Metsäala itse tosin valittaa myös toisinpäin, että sen tekemiset eivät hetkauta suurta yleisöä. Saksan metsäsektorin ulostulot ovat usein variaatioita teemasta Metsä tuottaa kansalaisille monenlaisia palveluita mutta kukaan ei ymmärrä meitä.

Aidosti vuorovaikutteinen viestintä on kuitenkin alkanut kiinnostaa saksalaisia metsäammattilaisia. Sidosryhmien osallistaminen tai vaikkapa yhteistyö ympäristöjärjestöjen kanssa ei tosin ole vielä niin pitkällä kuin vaikkapa Pohjoismaissa – sanotaan täällä Suomessa alan kuuntelukyvyistä mitä sanotaan.

Syy voi olla, että Saksan metsäala ei koe sellaista suurta ympäristöpainetta vientimarkkinoilla kuin pohjoismaat tai Kanada. Suuren yleisön silmissä erittäin suurta luottamusta nauttivien kansalaisjärjestöjen esittämästä kritiikistä kiitetään kohteliaasti tai vähemmän kohteliaasti. Sertifiointiinkin väsähdetään välillä.

Metsäpolitiikan areenat, suomalaisen teollisuuden investoinnit Saksaan, sertifiointi, Suomen metsäattaseat ja muu yhteistyö ovat kuitenkin pikku hiljaa lisänneet metsäistä ymmärrystä puolin ja toisin. Haittaa ei ole ollut myöskään siitä, että metallin vienti Saksaan vetää tasaisesti: saksalainen metsäkollega luettelee helposti Nightwishit, HIMit, Children of Bodomit ja Lordit.

Suomalaisen Sunrise Avenuen Hollywood Hills oli muutama vuosi sitten Saksan myydyin single. Kulttuuri on erinomainen silta, metsäalallakin.

Saksan metsäalakin haluaa mukaan päättämään

Saksa on Suomea suurempi metsämaa, vaikka sen metsävienti ei olekaan meidän luokkaamme. Suomen Metsäyhdistyksen pitkäaikainen yhteistyö Saksan metsäalan kanssa on ollut tiivistä ja avartavaa. Metsäyhdistys on ollut mukana isännöimässä Saksan metsäpäiviä useita kertoja.

Vielä kuusi vuotta sitten metsäpäivien Maailman metsät -seminaarissa ainoastaan globaalien sertifiointijärjestelmien pääsihteerien debatti herätti mainittavaa intohimoa. Kun puhuimme pari vuotta myöhemmin vastaavassa tilaisuudessa uudelleen kansainvälisestä metsäympäristökeskustelusta ja metsäviestinnästä, oli jo havaittavissa, että pääosin kotimarkkinoilla operoivien saksalaisten metsäammattilaisten kansainvälinen kiinnostus on kasvamassa.

Tänä vuonna Metsätalous Euroopassa -seminaarissamme kuulijoita oli jo toista sataa

Saksan metsäala haluaa vaikuttaa vahvasti yhteisiin asioihin. Saksan metsiin perustuva kehitysyhteistyö on nykyään kansainvälisesti arvostettua.

Toisaalta saksalainen metsäalan kattojärjestö on haaveillut ”eurooppalaisesta metsätalousneuvostosta”, yhdestä eurooppalaisesta metsäsektorin äänestä Brysseliin. Kansainvälisesti kokeneempi osa kylläkin suhtautuu tällaiseen ajatukseen skeptisesti, samoin Brysselissä jo toimivat lobbarit.

Hiljattain pidetyssä maailman metsäkongressissa Durbanissa kaikilla saksalaisilla kollegoilla ei ollut juuri edes yhteistä kieltä muun kongressiväen kanssa, mutta heille oli tärkeää, että ”Saksa istuu mukana pöydässä päättämässä”. Durbanin kokous tosin ei ollut sellainen poliittinen foorumi, jossa vedettäisiin merkittäviä kansainvälisen metsäpolitiikan suuntaviivoja. Niissä pöydissä Saksaa, suurta metsämaata, kuunnellaan tarkkaan.

Vielä kaksikymmentä vuotta sitten Saksan metsäala julkaisi Dessauer Erklärungin, julkilausuman, jonka eräs pääviesti oli ”skandinaavisen ryöstömetsätalouden” ponteva tuomitseminen. Nykyään Saksa on meille hyvä yhteistyökumppani. Pohjoismaista jaksollista metsien käsittelyä – päätehakkuineen, säästöpuineen, kuolleine puineen, jatkuvan kasvatuksen käsittelyineen – moititaan enää harvoin myyttisellä kahlschlag-sanalla.

Pitkäjänteisen yhteistyön ja monen silmiä avaavan vierailun jälkeen asiat ovat asettuneet paremmin paikoilleen ja meitä arvostelevien tahojen rakentamat myytit auenneet hieman. Vaikka joidenkin saksalaisammattilaisten suupielet silloin tällöin nykivät metsäretkillä suomalaisen päätehakkuusalan reunalla, saksalaisen kollegan näkee kuitenkin mieluiten erilaisuutta ymmärtävänä ja tukevana kumppanina.