Metsäpäivät 2014 käynnistyi

Metsäpäivät 2014 ovat alkaneet avajaisilla. Avajaisissa julkaistiin Suomen Metsäyhdistyksen metsien hiilineutraaliutta käsittelevä kirja. Siinä kerrotaan, miten metsäkakun voi sekä syödä että säästää. Metsäpäivät kerää tänäkin vuonna yhteen satoja metsäammattilaisia ympäri Suomen.

Professori Pekka Kauppi esittelee Hakata vai säästää -pamfletin keskeiset tulokset avajaisissa. Esitystä kommentoivat muun muassa europarlamentaarikko Heidi Hautala sekä UPM:n yhteiskuntasuhdejohtaja Stefan Sundman.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo puhuu avajaisissa siitä, mitä kuuluu metsäpoliittiselle ilmastolle.

Metsäpäivien avajaisissa jaetaan myös Metsäyhdistyksen hallituksen myöntämät huomionosoitukset. Hopeisen ansiomerkin saavat metsätalouden ympäristöasiantuntija Timo Hiltunen (Metsähallitus), toimittaja Markku Laukkanen, toimitusjohtaja Tuomo Turunen (Metsäpalvelu Turunen Oy) ja professori Liisa Tyrväinen (Metsäntutkimuslaitos). Lisätietoa huomionosoituksista löytyy täältä.

Metsäpäivillä on tänä vuonna viisi seminaaria, neljä torstaina ja yksi perjantaina. Perjantaina avautuvat myös Metsämessut, joilla on ensimmäistä kertaa Tulevaisuuden tori. Torilla esitellään uusia metsätuotteita.

Metsämessujen koululaispäivään perjantaina 7.11. osallistuu tänä vuonna 9000 koululaista eri puolilta maata.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Anders Portin, Suomen Metsäyhdistys, p. 040 586 6179

sekä:
Annamari Heikkinen, p. 045 6575 443 (Metsäpäivät yleensä)
Krista Kimmo, p. 050 526 4911 (viestintä)
Sirpa Kärkkäinen, p. 050 3512 416 (koululaistapahtuma)
Metsäpäivät järjestää Suomen Metsäyhdistys.

Kirjoita kommentti