Unelmien hirsitalossa asutaan jo

Taloon on kaksi sisäänkäyntiä kadun suunnasta. Portaat on otettu pois pihatöiden viimeistelyn ajaksi. Kaava määräsi, että rakennettavan talon on oltava kaksikerroksinen.|Kuvassa oikealla näkyvä pystytukipuu eli följäri paljastaa, että kyseessä on hirsitalo. Följärin kiinnityspultilla on tilaa painua alas hirren mukana.

Hanna Kaurala ja Mika Parkkonen pääsivät muuttamaan unelmiensa kotiin juhannuksena. Projekti meni pariskunnan mielestä odotetusti ja hyvin.

”Talonrakennuksen aikana pitäisi jommankumman olla äitiyslomalla. Tai ainakin anopin pitäisi olla paikalla”, sanoo Mika Parkkonen. Perään katsottavaa riittää, vaikka Parkkonen ja Hanna Kaurala teettivät muuttovalmiin talon.

Pariskunta pääsi muuttamaan kaksikerroksiseen hirsitaloonsa kaksi viikkoa aikataulusta edellä. Molemmat ovat tyytyväisiä. ”Tuli sellainen talo, jonka halusimme tehdä.”

Vaikka pariskunta osti avaimet käteen -talon, hanke vei kaiken käytettävissä olevan ajan. Parkkosen mukaan projekti oli kuitenkin kohtuullisen kivuton. ”Ei talon rakentaminen voi täysin vaivatonta ollakaan.”

Kuvassa oikealla näkyvä pystytukipuu eli följäri paljastaa, että kyseessä on hirsitalo. Följärin kiinnityspultilla on tilaa painua alas hirren mukana.
Kuvassa oikealla näkyvä pystytukipuu eli följäri paljastaa, että kyseessä on hirsitalo. Följärin kiinnityspultilla on tilaa painua alas hirren mukana.

Sisäilman laatu täyttää odotukset

Pariskunta päätyi Mammuttihirren toimittamaan kaksikerroksiseen hirsitaloon, koska se miellytti silmää, täytti kaavamääräykset ja sen sai muuttovalmiina. Hirsitalon he halusivat, koska niissä on hyvä sisäilma.

Kolme kuukauden kokemuksella molemmat ovat sisäilman laatuun hyvin tyytyväisiä. Myös talon sisälämpötila on ollut vakaa. ”Vielä kertaakaan ei ole tarvinnut avata tuuletusluukkua,” Kaurala sanoo.

Unelmien hirsitalo lämmitetään maalämmöllä. Järjestelmään on liitetty myös jäähdytys. Maalämpöputkistossa kiertävä neste on vain muutaman asteen lämpöistä, joten tätä maakylmää voidaan kesällä käyttää talon viilentämiseen.

Parkkonen on tehtyyn investointiin tyytyväinen. ”Jäähdyttäminen maksoi kesällä vain muutaman kympin kuussa ja helteilläkin talo viilentyi hyvin illalla nukkumalämpöön.”

Pihan äänet jäävät ulos

Hirsi eristää hyvin myös ääntä. ”Henkilöauton tuloa ei kuule ja roska-autot käyvät omia aikojaan. Ainoastaan kaivinkoneiden tulon kuulee sisälle”, Kaurala sanoo.

Kaivinkoneiden liikkeitä kuunnellaankin tarkkaan, sillä pihatyöt ovat loppuvaiheessa. Viimeiset edellisen kodin pihalta siirretyt kasvit odottavat istutusta.

Uuteen taloon on rakennuttu viherhuone, jonka sisäilma on tarkoitus pitää muuta asuntoa merkittävästi viileämpänä. Sen toimivuus on ainoa asia, joka valmiissa talossa mietityttää.

”En oikein tiedä, ymmärsikö suunnittelija, mitä halusimme ja pysyykö viherhuone riittävän viileänä”, Kaurala miettii.

Maalaukset tehtiin talkoilla

Etukäteen ainoaksi suureksi itse tehtäväksi hankkeeksi oli päätetty talon maalaus. ”Tarvikkeet, maalit, sudit ja henkilönosturin vuokra maksoivat 2000 euroa. Hintalappu olisi ollut 15 000 euroa, jos olisimme teettäneet maalaukset”, Parkkonen sanoo.

Rahaa siis säästyi, mutta aikaa kului. Talon ja autokatoksen maalaamiseen meni 3‒5 hengen porukalta yhteensä 13 päivää.

Maalit valittiin niin, että ne eivät estä taloa hengittämästä. Ulkomaaliksi valittiin Uulan talomaali. ”Se vanhenee kauniisti ja kestää kauan. Sisällä käytetystä Osmocolorin puuvahasta on vuosien hyvät kokemukset”, Parkkonen sanoo.

Omasta ammattitaidosta olikin hyötyä

Kaurala ja Parkkonen halusivat muuttovalmiin talon, koska eivät halunneet ottaa vapaata talonrakennusta varten. Oma osaaminen hyödyttää heitä eniten omassa päivätyössä.

Kesken rakennushankkeen syntynyt esikoinen takasi sen, että Kaurala oli lopulta kuitenkin paikalla vahtimassa, että pihaan ajavat oikeat rekat oikeaan aikaan.

Talon suunnittelu alkoi kaksi vuotta ennen kuin rakentaminen alkoi. Pariskunta kävi rakennusmessuilla, etsi tietoa verkosta ja kyseli ystäviltä kokemuksia. Parkkonen kävi pientalorakentajan kurssin.

Molemmat ovat viestinnän ammattilaisia. Ammattitaidosta oli hyötyä hankkeessa.

”Oma ammattitaito on tiedon hankkiminen 15 eri lähteestä ja oman totuuden muodostaminen niistä kaikista”, Parkkonen kuvaa.

Krista Kimmo, teksti ja kuvat

 

 

Yksi kommentti “Unelmien hirsitalossa asutaan jo” artikkeliin

Toivottavasti rakentajalle ei ole tullut tuosta ongelmia, mutta följärin kiinnityspultti vaikuttaisi väärin asennetulta. Sen pitää ehdottomasti olla hahlon yläpäässä, jotta se pääsee kuvatekstin mukaisesti painumaan hirren kanssa alaspäin.

Kirjoita kommentti