Vaihtelevia tuloksia jatkuvasta kasvatuksesta

Luonnonvarakeskuksen tutkimuksissa suomussalmelainen pienaukkohakkuu taimettui yllättävän hyvin. Monimuotoisuuden suhteen tulokset yllättävät toisella tapaa.

”Viljelinkö metsäni turhaan”, heitti Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Sauli Valkonen retorisesti ja vastasi, että voi olla. Suomussalmella tehdyt tutkimukset osoittivat, että muokkaaamton pienaukkohakkuu olisi taimettunut lähes yhtä hyvin itsestäänkin, vaikka maanmuokkaus kyllä paransi tulosta.

Tulokset ovat merkittäviä siksi, että taimettumista ei ole juurikaan tutkittu Pohjois-Suomessa. Tämä tutkimus on tehty alueilla, jotka perustettiin jo vuonna 1997.

”Kysymys on tärkeä pohjoisessa, missä metsien tuottoa on vaikea saada nousemaan yli kahden prosentin”, sanoi Valkonen jatkuvan kasvatuksen piirteitä selvitelleessä seminaarissa eilen.

Tutkittavalla alueella on kasvanut vanha kuusikko, alue on tuoretta kangasmetsää ja sinne on tehty 0,1–0,4 hehtaarin aukkoja kaikkiaan kahdeksan. Niistä viittä ei ole muokattu eikä istutettu ja kolme on äestetty sekä istutettu.

Istutettu taimi kasvoi nopeammin

Paitsi että aukot ovat taimettuneet hyvin, myös kasvatuskelpoisia taimia on syntynyt muokatuille ja istutetuille aukoille 2000 hehtaaria kohti ja käsittelemättömille 1700. ”Istutuskin on ollut jotakuinkin hyödytöntä, sillä tulos ilman niitä olisi jokseenkin sama”, sanoi Valkonen.

Eroja löytyi tainten pituudessa. ”Pituusero on jotakuinkin 2–3 vuoden kasvu istutettujen alojen hyväksi. Se on istutuksesta saatava hyöty. Jokainen voi arvioida, että kannattaako”, Valkonen sanoi.

Suomussalmen korkeuksilla havupuu tarvitsee noin sata vuotta kasvaakseen hakkuukypsäksi, jos olosuhteet ovat otolliset.

Valkosen mukaan taimettumistulokset Etelä-Suomessa ovat jopa huonommat, mikä johtuu siitä, että heinä kasvaa suomusalmella vähemmän. ”Tulos ei selity myöskään sillä, että aukot olisivat taimettuneet jo ennen hakkuuta. 99 prosenttia taimista syntyi hakkuun jälkeen”, sanoi Valkonen.

Sitä Valkonen ei kuitenkaan lupaa, että tuloksen voisi yleistää edes Pohjois-Suomeen. ”En uskaltaisi tämän perusteella sanoa mitään esimerkiksi Sodankylän ja Kittilän paksusammaleisista tasamaista”, sanoi Valkonen.

Korjuu kannattaa heikosti

Myös korjuun kannattavuudesta jatkuvassa kasvatuksessa on saatu lisätietoja. ”Korjuun tuottavuudessa on aiemmin havaittu noin kymmenen prosentin ero jaksolliseen metsänkasvatukseen nähden”, sanoi erikoistutkija Asko Poikela Metsätehosta.

Poikelan mukaan merkittävää on myös se, että työskentelyaika koneilla jää vähäiseksi. Jaksollisessa metsänkasvatuksessa työkoneita joudutaan jo nyt siirtämään joka kolmas päivä uudelle hakkuualueelle, mitä pidetään kannattavuuden kannalta kriittisenä.

Jatkuvassa kasvatuksessa siirtoja saattaa tulla päivänkin välein. ”Ja aina kun konetta siirretään, se on pois tuottavasta työstä”, Poikela sanoi.

Tuottamatonta aikaa on myös se, kun kone siirtyy pienaukolta toiselle. ”Sitäkin tulee paljon”, sanoi Poikela.

Poikela epäili myös sitä, voidaanko korjuu pienaukkohakkuussa suunnitella järkevästi. ”Ehkä se onnistuu ensimmäisellä kerralla, mutta toisella kerralla pitäisi hakata edellisten aukkojen reunoja ja kolmannella niiden reunoja. Silloin alkaa olla melko mahdoton välttää varttuneen metsän kaistaleita, joita ei kuitenkaan ohjeiden mukaan saisi tulla”, Poikela sanoi.

Hakkuu lisäsi kovakuoriaislajeja

Luonnonvarakeskuksen varttunut tutkija Juha Siitonen taas tiivisti kovakuoriaistutkimuksen tulokset näin: ”Mitä voimakkaammin metsää hakataan, sitä enemmän kovakuoriaislajien määrä lisääntyy.” Hakkuutapoja olivat esimerkiksi poiminta-, pienaukko- ja säästöpuuhakkuut, missä säästöpuita jätettiin tavanomaisia talousmetsän päätehakkuita selvästi enemmän.

Tulosta voi pitää yllättävänä. Siitosen mukaan ennen hakkuuta esiintyneiden kovakuoriaislajien määrä ei vähentynyt hakkuussa juuri lainkaan. Sen sijaan hakkuun jälkeen alueelle ilmaantui kokonaan uusia lajeja merkittävä määrä.

Lajit olivat tavanomaisia talousmetsän lajeja. Uhanalaisia lajeja löydettiin ennen hakkuuta yksi ja hakkuiden jälkeen kaksi.

Siitonen piti seurantajaksoa liian lyhyensä. ”Seuraavat inventoinnit tehdään vuonna 2016 tai 2017, jolloin hakkuusta on kulunut kuusi tai seitsemän vuotta”, sanoi Siitonen.

Myös lintujen ja muurahaisten esiintymistä on tutkittu, mutta ennen hakkuuta olleita määriä ei ole selvitetty. Kekomuurahaisista tiedetään, että niiden yhdyskunnat kärsivät ja jopa kuolevat, jos ne jäävät suurten hakkuuaukkojen keskelle, mutta toisaalta keot tarvitsevat varsinkin perustamisvaiheessa auringon lämpöä.

Siitä syystä pienaukkohakkuu tai aukon reuna-alue ylipäätään on vasta perustetulle keolle hyvä paikka. Myöhemmin, kun keon sisäosat alkavat kompostoitua, keko itse tuottaa lämpöä niin paljon että se selviää varjossakin.

Häiriödynamiikkahankkeeksi kutsuttuun tutkimukseen ovat osallistuneet Metsähallitus, Luonnonvarakeskus, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot sekä Metsäteho. Toistaiseksi tuloksia on saatu vasta metsikkötasolla, mutta jatkossa myös aluetason tuloksia voidaan julkistaa.

Häiriödynamiikkaseminaarin esitelmäaineistot

Metsähallituksen tiedote