Yksi yö – yli 20 karhua

Martinselkosen erämaassa karhuja riittää. Ja niin riittää karhunkatselijoitakin. Mutta harva lähtee karhujen kanssa omin neuvoin seurustelemaan.

Martinselkosen erämaassa on alkukesän helteinen iltapäivä, lämpöä on liki 30 astetta. Sääsket vaivaavat Eräkeskuksen avoimella pihamaallakin, mutta meidän mielemme on metsän siimekseen.

Lähdemme liikkeelle. Oppaamme Jarno Kela laskee pääluvun. ”Tiedetään sitten palatessa, moniko jäi”, porukassa naureskellaan.

Ajamme ensin metsäteitä vajaa kymmenen kilometriä, sitten kävelemme parisen kilometriä. Lähistöllä raakkuvat korpit. ”Ne ovat niin kuin meidän ovikellojamme”, Kela toteaa seurueen saksalaiselle jäsenelle.

Pääsemme perille, piilokojuille. Kello on viisi iltapäivällä.

Saksalainen on ainoa, jolle on varattu yksityinen koju. Meidän porukkamme, kaikkiaan kahdeksan henkeä, joista yksi opas, asettautuu toiseen isommista, loput oman oppaansa kanssa toiseen.

Kojun seinällä on yläreunassa kapeat ikkunat ja niiden alla on säädettävät nojatuolit. Kojusta löytyy kuivakäymälä ja makuusijat makuupusseineen – täällä on tarkoitus olla koko yö.

Eikä aikaakaan, kun ensimmäinen karhu saapuu. Kangasverhoihin tehtyjen reikien läpi suunnatut kamerat alkavat räpsiä, kun toista vuotta vanha erauspentu ojentelee ilta-auringossa jäseniään.

Olemme aivan Martinselkosen vanhojen metsien suojelualueen vieressä, parin kilometrin päässä Venäjän rajalta. Helteen ja kävelyn aiheuttama hiki alkaa kuivua, mutta ilma kojussa hiostaa. Tulossa on pitkä yö.

Karhut ovat yksilöitä

Kela kertoo, että tänä kesänä katselupaikalla on pyörinyt kaiken kaikkiaan parisenkymmentä karhua. Nimetkin niille on annettu. Karhut ovat yksilöitä niin värin, koon kuin käyttäytymisen puolesta.

Karhu on Euroopan suurin maalla elävä petoeläin. Karhuperheet liikkuvat emon ja pentujen ryhmänä. Niiden lisäksi liikkeellä on yksinäisiä uroskarhuja ja emostaan vieroutuneita erauspentuja.

Karhuemo synnyttää puoli vuotta kestävän talviunen aikana. Emo on pentujen kanssa seuraavan kesän ja sitä seuraavan talven, kunnes pentu sitten vieroutuu emostaan toisena kesänään, minkä jälkeen naaras tulee kiimaan.

Ainakin tänä kesänä karhut ovat jaksaneet Martinselkosessa hyvin. ”Jos ruoasta olisi puutetta, isommat karhut eivät laskisi erauspentua tähän”, Kela sanoo. Mutta luonnossa on ruokaa, ja karhujen houkuttimeksi piilokojun eteen levitetyt kalanperkeet ja kuiva koiranruoka ovat vain hyvänmakuinen lisä metsän antimiin.

Karhun selviämistä auttaa, että se on kaikkiruokainen. Karhu on peto, mutta eniten se syö kasviksia ja eläimistäkin mieluiten haaskoja.

Sitä kaikkea löytyy suurilta saloseuduilta, joita on Martinselkosessa ja rajan takana Venäjän puolella. Rajalla on toki poroaita, mutta se ei karhua estä: se ottaa aidasta kiinni käpälillään ja levittää siihen aukon.

Erämaa ei tunne rajoja. Venäjän-puolen suurilta järviltä kojulle tuli myös se merikotka, joka istahti männyn latvaan liki tunniksi.

Ja lähti sitten pois, koska ilmeisesti arvioi karhujen määrän sellaiseksi, että kalaa saa helpommalla järvestä. Lokkeja paikalla pyöri kaiken aikaa.

Nopeutta ja voimaa riittää

Erauspennun lähdettyä oikealta lehtipuiden lomasta alkaa näkyä liikettä. Paikalle saapuu emo kaksine pentuineen, nekin jo yli vuoden ikäisiä.

Tämä emo on herkkä äänille. Karhulla on äärettömän hyvä kuulo, mutta kojun ääniin ne ovat yleensä tottuneet.

Tässä perheessä vallitsee suhteellisen vapaa kasvatus; pennut saavat temmeltää kaukanakin emostaan. Mutta näkymä pettää: poistuminen kojusta on koko yön ehdottomasti kielletty, oli karhuja näkyvillä tai ei.

”Niitä voi olla tässä joka puolella, mutta me emme niitä huomaa. Jos menee ulos parinkin metrin päähän ja karhu tulkitsee tilanteen vaaralliseksi, voi tapahtua jotain todella yllättävää”, Kela kertoo.

Karhu voi olla äärettömän nopea liikkeissään. Se esimerkiksi ei kykene tappamaan hirveä pitkällä takaa-ajolla, mutta ylläköllä se on sille helppoa: jo kahden, kolmen loikan jälkeen karhun nopeus on 60 kilometriä tunnissa ja hirven selkä katkeaa yhdellä lyönnillä.

Koko ei merkitse kaikkea

Ja kas, kuin todisteena huomaamattomuudesta vasemmalta lepikon seasta pungertaa yksinäinen uroskarhu, toista takajalkaansa ontuen. ”Vielä toukokuun alussa se käveli kolmella jalalla, mutta näyttää tervehtyvän”, Kela sanoo.

Tämä karhu on tumma ja suuri. Mutta ei se epänormaalin suuri ole, onpahan vain uros. ”Naaras painaa täysikasvuisena siinä 80–120 kiloa, kun uros painaa 300 kiloa ja ylikin”, Kela sanoo.

Syy kokoeroon on mielenkiintoinen: uroskarhu kasvaa jopa 12-vuotiaaksi asti, kun taas naaraan kasvu pysähtyy 4–5-vuotiaana, kun se tulee sukukypsäksi. Sen jälkeen jälkikasvun teko vie ne voimat, joilla uroksella on vielä varaa kasvaa.

Ikää karhulle kertyy joitakin kymmeniä vuosia. ”Skandinavian vanhin varma tapaus oli yli 50-vuotias”, Kela sanoo.

Mutta koko ei merkitse kaikkea. Ontuva uros ei koko yönä uskalla tulla syömään, sillä se pelkää lähistöllä liikkuvia emoja, jotka puolustavat pentujaan todella hirmuisella vimmalla.

Ensimmäisen karhuperheen poistuttua paikalle saapuu seuraava: kolme pentua emonsa kanssa. Tämä emo komentelee pentujaan selvästi enemmän. Ei niin, etteikö leikkiä saa, mutta etäisyys emosta ei pääse kasvamaan.

Kaikki kolme eivät kuitenkaan leiki. Yksi pennuista on sen sortin filosofi, että se viihtyy mieluummin yksistään maata kaivelemassa, kun taas kaksi muuta ovat melkein koko ajan toistensa kimpussa.

Nämä pennut ovat syntyneet tänä vuonna ja ovat juuri sen näköisiä kuin satukirjojen karhut. Aikuinen karhu taas on aivan toisen näköinen; piirteillään se ei juuri hellyydentunteita herätä, eikä liikkeilläänkään – pikemminkin kunnioitusta.

Asiakas maksaa karhusta, ja turvasta

Eräkeskus on antanut Martinselkosen lakkautetulle raja-asemalle uuden elämän. Karhunkatselu on hyvää liiketoimintaa, vaikka karhuja voi jokainen yrittää itsekin löytää metsistä.

”Villejä” katselijoita piilokojun ympäristössä ei kuitenkaan näy. Maksava asiakas maksaa paitsi siitä, että piilokojulla karhun katselu on turvallista, myös varmaa: jos osaa, karhun saa houkuteltua näkyville, mutta se vaatii työtä ja hyvän paikan.

”Muuten vaan metsissä samoillessa voi mennä kymmeniäkin vuosia ennen kuin näkee karhun”, sanoo Markku Määttä, Eräkeskuksen omistaja.

Mitä paikkaan tulee, se ei ole aina ollut itsestään selvä. Toiminta aloitettiin 16 vuotta sitten Metsähallituksen mailla, paikassa, joka liitettiin kymmenisen vuotta sitten perustettuun Martinselkosen vanhojen metsien suojelualueeseen.

Se tiesi karhunkatselun loppua sillä paikalla, sillä tällaista toimintaa ei voi harjoittaa metsiensuojelualueella Suomessa. Niinpä Metsähallitus tarjosi yrittäjälle nykyistä paikkaa. Toiminta saattoi jatkua.

Nyt katselijoita riittää maalis-huhtikuun ja elokuun kymmenennen päivän välille niin, että kolme opasta on koko ajan täystyöllistettynä. Ja moni muukin.

Sesongin aikana henkilökuntaa on 9‒10. Opastuksen lisäksi työtä löytyy esimerkiksi keittiöstä ja kuljetuksista.

Katselupaketti alkaa lounaalla. Eräkeskus järjestää kojut ja eväät yöksi sekä karhuille että katselijoille. Aamulla palataan Eräkeskukseen, jossa nautitaan viimeinen pakettiin kuuluva palvelu: aamiainen. Aamusaunankin voi tilata.

Suomalaisia piilokoju ei kiinnosta

Yöpyjiä Eräkeskuksella on noin tuhat vuodessa ja heistä 80 prosenttia tulee ulkomailta. Esimerkiksi karhunkatselu ei kiinnosta suomalaisia, ehkä siksi, että he eivät ole tottuneet maksamaan metsään menemisestä.

Määtän mukaan tällainen palvelu on uutta Suomessa, mutta esimerkiksi Afrikassa vastaavaa toimintaa on harjoitettu jo pitkään. ”Ulkomailla tällainen kiinnostaa, ja yhä enemmän kiinnostus kohdistuu pohjoiseen luontoon”, Määttä sanoo.

Suomalaiset kuitenkin epäilevät ‒ esimerkiksi sitä, tuleeko niitä karhuja. ”He saattavat kysyä esimerkiksi että saako rahat takaisin, jos karhuja ei näy”, Kela sanoo.

Vastata voi tietenkin monella tavalla. Yksi vastaus on, että jos varmuus kiinnostaa, sen voi maksimoida eläintarhassa.

Elämyksenä se ei kuitenkaan ole piilokojun vertainen. ”Ihmiset arvostavat villiä luontoa ja vapaita eläimiä”, Määttä sanoo.

Toinen vastaus kuitenkin on, että kyllä niitä tulee. Esimerkiksi me näimme arvatenkin kaikki niistä noin 20 karhusta, jotka piilokojulla liikkuvat.

Varmin aika on kuitenkin heinäkuussa, mutta karhuja näkee kyllä ympäri vuoden. Katselukausi kuitenkin päättyy kymmenes elokuuta, koska 20. elokuuta alkaa karhunmetsästys.

Erämaassa vaara on aina läsnä

Mutta palataan kojulle, jossa jokainen heräsi yöllä puoli kolmen maissa. Silloin kojulla oli emokarhu kahden pentunsa kanssa.

Erämaassa vaara on aina läsnä. Lähistölle ilmaantui uros, joka tuli emon mielestä liian lähelle pentuja.

Uhka oli todellinen; uroskarhut saattavat tappaa pennut. Äkkiseltään omituiselta tuntuvaa käytöstä on selitetty sillä, että se parantaa uroksen geenien menestystä.

Emo kävi kohti mahtavan karjahduksen kanssa. Uros perääntyi nopeasti.

Mitä tekivät pennut? Molemmat kiipesivät salamannopeasti aivan 25-metristen mäntyjen latvaoksiin, eivätkä tulleet pois pitkään aikaan.

Uroksen lähdettyä emo maanitteli pentuja alas pitkään. Puolen tunnin kuluttua ne sitten päättivät tulla alas, ja taas aivan uskomattomalla ketteryydellä muutamassa sekunnissa.
Rauha palasi Martinselkoseen.

Martinselkosen eräkeskuksen kotisivu.