Ympäristömenetykset voi tulevaisuudessa korvata – markkina vaatii pelisääntöjä

Herkkutatti. Kuva: Krista Kimmo|Saara Lilja-Rothsten. Kuva: Heidi Alatalo

Maa- ja metsätalousministeriössä on valmistumassa esiselvitys siitä, miten taloustoiminnan seurauksena syntyviä ympäristöarvojen menetyksiä voisi korvata esimerkiksi luomalla ympäristöarvoja jossakin muualla. Tavoitteena on luoda toiminnalle pelisäännöt ja saada ymmärrys siitä, miten korvausmekanismeja olisi järkevää viedä käytäntöön.

Esiselvityksessä tarkastellaan koko luonnonvarasektoria. Tavoitteena on kokonaiskuva siitä, mitä ympäristöarvojen korvaustoiminnalla ylipäätään on mahdollista ja järkevää tavoitella nimenomaan Suomen olosuhteissa.

”Asia on noussut esille myös kansainvälisesti. Me pyrimme ymmärtämään Suomen toimintaympäristöä, jotta emme tekisi niitä virheitä, joita ulkomailla on tehty”, sanoo hanketta ohjaava Saara Lilja-Rothsten maa- ja metsätalousministeriöstä.

”Tarkoitus on selvittää Suomen olosuhteisiin ja sääntelyjärjestelmään parhaiten soveltuvat ratkaisut. Työhön on haastateltu eri tahoja ja sen tuloksia hyödynnetään laajassa yhteistyössä ympäristö-, liikenne- sekä työ- ja elinkeinoministeriöiden kanssa”, sanoo Lilja-Rothsten.

Tässä vaiheessa pyritään vapaaehtoisten ja kannustavien keinojen edistämiseen eikä lainsäädäntötoimia Lilja-Rothstenin mukaan suunnitella ainakaan vielä. Esiselvitys valmistuu toukokuun lopussa.

Metsähallitus selvittää liiketoimintamahdollisuuksia

Myös Metsähallitus on käynnistänyt hankkeen selvittääkseen, miten se voisi tarjota luontomenetysten korvauspalveluita valtionmailla. Vuoden alussa alkaneen hankkeen tavoitteena on laatia esitys liiketoimintamalliksi korvausmenettelyä varten ja testata sitä.

Yhteistyökumppanina Metsähallituksella on rakennusyhtiö NCC. Kohdealueiksi on valittu NCC:n kalliolouhos ja -murskaamo Nurmijärvellä ja Metsähallituksen tuulivoimapuisto Iin Myllykankaalla. Hankkeen ensimmäiset maastokäynnit tehdään tässä kuussa.

Tutkittavana on monia, hankalia kysymyksiä: kuinka laajalta alueelta kummankin toiminnan ympäristövaikutuksia tulisi selvittää, miten taataan, että luodut ympäristöarvot todella korvaavat toisaalla menetettyjä arvoja, kuinka pysyviä ympäristöarvojen lisäämistoimien tulisi olla, miten toiminnan kokonaisuutta arvioidaan – tarvitaanko esimerkiksi ulkopuolinen, riippumaton arvioija.

Saara Lilja-Rothsten. Kuva: Heidi Alatalo
Saara Lilja-Rothstenin mukaan korvausmenettelyt etenevät joka tapauksessa Suomessa jollakin tapaa, teki hallinto asialle sitten jotain tai ei. ”Tätä haluavat esimerkiksi yritysvastuusta huolta kantavat yritykset, jotka usein ovat monikansallisia”, sanoo Lilja-Rothsten. Kuva: Heidi Alatalo

Korvauskriteerit eivät voi olla pelkkää tiedettä

Korvaustoiminnalle asetettavia vaatimuksia on selvitelty myös Helsingin yliopiston Biotieteiden laitoksella. Professori Atte Moilanen luettelee useita vaatimuksia tai riskejä toiminnalle.

Korvauksen pitäisi olla riittävä ja pysyvä. Se ei saisi korvata tai uhata muuta luonnonsuojelua eikä Moilasen mukaan saisi johtaa tilanteeseen, jossa luontoarvojen tuhoaminen ikään kuin tulisi luvalliseksi. Korvaaminen saattaa Moilasen mukaan olla eettisesti kyseenalaista, jos luonnonsuojeluun alettaisiin suhtautua liikaa hyötyajattelun kannalta.

Biotieteiden laitos on tuottamassa yleispäteviä kriteereitä korvausmenettelyille. Lilja-Rothstenin mukaan tämä on paikallaan, mutta se ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että kriteerien sisältö olisi ratkaistavissa pelkästään tutkijoiden voimin.

”Korvausmekanismien jalkauttamiseen tarvitaan myös käytännön näkökulmaa, kuten päättäjiä, yrityksiä ja hankkeiden muita toteuttajia”, sanoo Lilja-Rothsten.

Suomen ympäristökeskuksessa on tutkittu niin sanotun habitaattipankin edellytyksiä. Sillä tarkoitetaan kauppapaikkaa, missä käytäisiin kauppaa korvattavien ja korvaavien luontoarvojen kesken.

Yksi periaate on niin sanottu mitigaatiohierarkia. Tällä tarkoitetaan, että korvausmenettelyt tulisi ottaa käyttöön vasta viimesijaisena keinona. Sitä ennen ympäristömenetykset pitäisi ehkäistä mahdollisimman hyvin ja sitten lieventää niitä, mitä ei voisi ehkäistä. Korvausmenettelyt tulisivat harkittaviksi vasta, jos nämä toimet eivät riitä.

Ongelmana pidetäänkin, miten taataan, että korvausmenettelyistä ei tulisi ensisijainen menettely.

Kysymyksiä riittää

Suomen ympäristökeskuksen tutkija Eeva Primmer luettelee korvausmenettelyille useita haasteita. Niistä suurimpia on parannusten ja heikennysten vertailu ja arvottaminen niin että ne vastaavat toisiaan.

Huomiota ei saisi kiinnittää yksittäisiin eliölajeihin, vaan ekosysteemien kokonaisuuteen, joille pitää ehkä määritellä rahallinen arvo samaan tapaan kuin uhanalaisille lajeille on jo määritetty.

Kaikkia elinympäristöjä ei kuitenkaan voi korvata tai ennallistaa, vaikka kuinka haluttaisiin. ”Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että habitaattipankki ei sovellu kaikkiin tilanteisiin”, sanoo Lilja-Rothsten.

Myös kohteiden etäisyydellä on merkitystä. Jos menetykset korvataan jossakin kaukana, ilahduttaako se menetysten ääressä asuvia ihmisiä? Yleinen periaate on, että alueiden pitäisi olla lähellä toisiaan.

Entä voiko korvaava menettely olla käytössä jo silloin, kun ympäristömenetyksen aiheuttanut taho suorittaa siitä korvauksen? Vai pitäisikö korvaustoiminta aloittaa vasta menetyksen yhteydessä? Voisiko näin saada korvauksen esimerkiksi metsäsertifioinnin takia rauhoitetusta metsästä?

Lisäksi luonnon epävarmuus aiheuttaa ongelmia – toteutuuko parannus todella. Jos sitä on aihetta epäillä, pitäisikö korvaava menettely ylimitoittaa, jotta haluttu parannus varmasti saavutetaan.

Herkkutatti. Kuva: Krista Kimmo
Esimerkiksi herkkutatti on arvokas osa Suomen luontoa, jopa rahallisesti arvokas. Jos herkkutattiesiintymä katoaa jonkun toiminnan seurauksena, voiko sitä korvata muulla kuin luomalla riittävän lähelle uuden herkkutattiesiintymän? Jos voi, miten se tehdään? Kuva: Krista Kimmo

Suomi tulee jälkijunassa

Toistaiseksi korvausmenettelyistä on keskusteltu vain Suomen sisäisenä hankkeena. Konsulttiyhtiö Gaian ja Pellervon taloustutkimuksen mukaan kansainväliset rahoituslaitokset ja yritykset haluaisivat edetä korvausmenettelyiden suhteen myös Suomessa.

Asia eteneekin joka tapauksessa jollakin tapaa, teki hallinto asialle sitten jotain tai ei. ”Tätä haluavat esimerkiksi yritysvastuusta huolta kantavat yritykset, jotka usein ovat monikansallisia”, sanoo Lilja-Rothsten.

Saatamme joutua tilanteeseen, jossa vaikkapa saksalaisen ympäristön menetyksiä halutaan korvata ostamalla suomalaista talousmetsää suojelualueeksi. Tällöin korvausmenettelyn pitäisi ottaa huomioon myös metsäteollisuuden ja muun tuotannon menettämä raaka-aine ja siitä kansantaloudelle aiheutuvat menetykset.

”Tässä on myös psykologinen riski. Hyväksyvätkö suomalaiset tällaisen toiminnan ylipäätään”, kysyy Lilja-Rothsten.

Muualla maailmassa ympäristöarvojen korvausmenettelyitä on käytössä ainakin Yhdysvalloissa, Australiassa, Saksassa, Ranskassa, Britanniassa ja Ruotsissa.

Kirjoituksessa on käytetty lähteenä myös 10.4.2017 pidetyn, ympäristö- ja maatalousministeri Kimmo Tiilikaisen vetämän pyöreän pöydän kokouksen esitysmateriaaleja.


forest.fi:n tietopaketti luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta Suomessa


 

Kirjoita kommentti