”Jatkuva kasvatus sopii omatoimiselle metsänomistajalle”

Heikki Kaitilan metsiä hoidetaan jatkuvan kasvatuksen periaatteella jo toisessa polvessa. Kaitilan mielestä menetelmä palkitsee kärsivällisen metsänomistajan.

Suomessa on kuulemma metsänomistajia, jotka eivät omatoimisesti löydä metsäänsä. Hollolalainen metsätalousyrittäjä Heikki Kaitila ei ole yksi heistä. Hänen kanssaan metsässä kävellessä tuntuu, että mies muistaa jokaisen yksittäisen puunkin historian.

Olemme Kaitilan kotitilan metsissä, jotka hänen isänsä osti vuonna 1936. Muutamaa vuotta aiemmin kaikki metsät oli määrämittaharsittu neljään tai kuuteen tuumaan, Kaitila ei muista kumpaan. Se tarkoittaa, että kaikki määrämittaa paksummat puut oli hakattu pois.

”Joitain vanhoja valokuvia on tallella. Aika harvaahan se metsä oli. Siitä isä lähti kehittämään tilaa”, Kaitila kertoo. Metsiä on koko ajan hoidettu jatkuvan kasvatuksen periaattein.

Puita poimitaan sieltä täältä

Jatkuvalla kasvatuksella tarkoitetaan sitä, metsässä ei tehdä avohakkuita. Metsässä on koko ajan eri-ikäisiä ja -kokoisia puita. Puita poistetaan poimintahakkuin eli sieltä täältä tehden tilaa pienemmille puille.

Jatkuvassa kasvatuksessa voi tehdä myös pienikokoisia ”avohakkuita”. Nämä pienaukot ovat kooltaan alle 0,3 hehtaaria. Avohakkuut ovat yksityismetsissä tyypillisesti parin hehtaarin kokoisia.

Jatkuvan kasvatuksen ongelmana on pidetty sitä, että uusia puuntaimia saattaa syntyä liian vähän, koska latvuspeitteen alla on varjoisaa. Toisaalta varjossa kasvaneiden, usein hyvinkin vanhojen mutta pienikokoisten puiden ei ole uskottu pystyvän hyödyntämään poimintahakkuissa vapautunutta kasvutilaa ja valoa.

Alikasvoskuusi elpyy kasvuun

Kaitilan vuosien varrella hankkima kokemus on päinvastainen: alikasvoskuusikko elpyy kasvuun.
”Kuusi kasvaa hyvin 150 ensimmäistä elinvuottaan Jos se on ollut 70 vuotta alikasvoksena, sillä on vielä 80 vuotta hyvää kasvuaikaa jäljellä”, hän perustelee.

Kaitilan mukaan jatkuvassa kasvatuksessa on olennaista nimenomaan metsään syntyneen taimikon säilyttäminen. ”Jos hakataan koneella, mitä isommalla, sitä parempi. Se jaksaa ohjata kaatuvat puut oikeaan suuntaan”, Kaitila sanoo.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuu onnistuu kuitenkin helpommin metsuritöinä, koska metsuri voi kaataa puun minne suuntaan haluaa, kun hakkuukoneella suunnat ovat Kaitilan mukaan rajatummat. Metsurityössä taimikko siis kärsii vähemmän.

”Kerralla korkeintaan 50 mottia pois”

Kaitilan kokemus on, että jatkuvan kasvatuksen hakkuussa kannattaa kerralla poistaa korkeintaan 50 kuutiometriä puuta hehtaarilta. Jos puuta lähtee enemmän, syntyy hakkuutähdettä eli oksia ja latvuksia metsää niin paljon, että se häiritsee taimikon kehittymistä.

”Ja liika ennakkoraivaus on pahasta. Risukkokin ohjaa kaatuvaa puuta ja suojaa jäävää puustoa. Vahingoittuneet puut korjataan pois viimeisenä”, hän neuvoo.

Jatkuvan kasvatuksen yleistymistä haittaa, että sen hallitsevia konekuskeja on vähän. Kaitila luettelee kolme kuljettajaa, jotka hänen mukaansa osaavat oma-aloitteisesti hakata jatkuvan kasvatuksen periaatteiden mukaisesti.

Itse hän merkitsee poistettavat tai jäävät puut valmiiksi konekuskille.

”Mitään puuta ei saa syrjiä”

Kun Kaitila miettii hakkuu- ja puulajivaihtoehtoja, hän huomioon muun muassa maapohjan, maaston korkeusvaihtelut, puun juuriston kunnon ja tuulen vaikutukset. Kasvatuskelpoisen taimen ei tarvitse olla kuusi, mänty tai koivu.

Kaitila arvostaa myös leppää, haapaa, pihlajaa, tammea, mitä nyt metsässä kasvaa. ”Isäkin jo sanoi, ettei mitään puuta saa syrjiä.”

Kaitilan kokemuksen mukaan yhden puulajin metsä ei säily terveenä ja esimerkiksi lepän juurinystyrät tuottavat maahan typpeä. Vallitsevassa, avohakkuisiin päättyvässä metsänhoidossakin pyritään välttämään yhden puulajin metsiköitä.

Kaitilan maillakin tehdään avohakkuita. Hän on ostanut metsää pankkilainalla ja niitä pitää lyhentää. Avohakkuun tuotto on hänen mukaansa euroissa mitattuna parempi, kuin jatkuvan kasvatuksen hakkuun.

Työllistävää, mutta palkitsevaa metsänhoitoa

Toisaalta Kaitilan tilalla tehty avohakkuu muistuttaa pikemminkin rankkaa harvennusta. ”Avohakkuussa pitää jättää isoja puita pystyyn. En laske niille hintalappuja enkä ymmärrä kymmensenttisiä säästöpuita. Tuokin kuusi on minulle paljon arvokkaampi pystyssä kuin pinossa”, hän sanoo ja osoittaa kunnon käpysatoa kantavaa puuta.

Kaitilan mielestä jatkuva kasvatus metsänhoitomenetelmänä palkitsee pidemmällä ajalla tarkasteltuna paremmin. Avohakkuu saa heinän kasvamaan vimmatusti ja peittoaa alleen varvut. Siksi avohakkuu hävittää mustikka- ja puolukkasadot, hän sanoo.

Näitä ongelmia ei ole jatkuvassa kasvatuksessa. Siinä jäävät pois myös uudistuskustannukset, maanmuokkaus ja taimien osto ja istutus, jos uudistuminen onnistuu suunnitelmien mukaan. Myös avohakkuiden jälkeiset istutukset epäonnistuvat joskus.

Kaitila kyllä kylvää ja istuttaa, mutta itse kasvatettuja taimia, kuten lehmuksia. ”Lehmus pärjää koivikon alla varjopuuna”, hän sanoo ja todistaa sen viemällä paikan päälle katsomaan.

Jatkuvaa kasvatusta ja jatkuvaa hakkuuta

Nykymuotoinen metsänhoito tarkoittaa, että metsän elinkaaren aikana tehdään yksi tai kaksi harvennusta ja sitten avohakkuu. Jatkuvassa kasvatuksessa tehdään jatkuvaa hakkuuta, metsässä käydään vaikka joka vuosi tai joka viides vuosi.

Kaitila on poikkeuksellisen omatoiminen metsänomistaja. Hän myy vuodessa noin 1000 kuutiometriä puuta ja kaataa itse 500–600 kuutiota.

Tilalla on paljon korkeusvaihteluja, joten Kaitila kaataa itse jyrkissä rinteissä kasvavat puut. Hakkuukone karsii ja katkoo ne.

Seuraava investointi on pieni hakkuukone, Kaitila miettii. Sille olisi käyttöä ensiharvennuksissa.

”Menetelmä vaatii osaamista”

Kaitilan mielestä jatkuva kasvatus sopii omatoimiselle metsänomistajalle, mutta se vaatii paljon osaamista ja viitseliäisyyttä. Erityisen hyvin menetelmä sopii hänestä pienille tiloille ja paikoille, joissa halutaan maiseman säilyvän samankaltaisena.

Tasaikäisenä kasvatettua metsää on hänen mukaansa hyvin vaikea muuttaa jatkuvan kasvatuksen metsäksi. Hoitamattoman metsän kanssa tilanne on helpompi.

Kaitilalla on paljon metsää. Hänen tapansa jättää osa metsistä käsittelemättä on saanut naapurit kommentoimaan, että hän on rikas, kun siihen on varaa.

”En ole rikas, vaikka metsää onkin. Kaadan muutaman puun päivässä myyntiin, se on päiväpalkan suuruus”, Kaitila sanoo.

Kaikki riippuu siitä, mihin ihminen tyytyy. ”Nykyinen maailmanmeno ei suosi pientä ja kaunista, pitää olla suurta ja mahtavaa”, sanoo Kaitila.

Kaitila ymmärtää, että metsäteollisuus nojaa tehokkuuteen ja muutamaan puulajiin. Mutta miksi näin pitää olla, sitä hän ei silti oikein todella ymmärrä.

Lisätietoa:

Uusi metsälaki maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilla