Lahopuun määrä on kovassa kasvussa

Lahopuun määrä Suomen metsissä on 2000-luvulla kasvanut kovasti, ja kasvanee muun muassa pehmeän metsänkäsittelyn ansiosta jatkossakin.

Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksessa ”Kuolleen puuston määrä Etelä- ja Pohjois-Suomessa 2004–2007” on myös vertailu historiaan, mutta vain käyttökelpoisen kuolleen puun osalta. Näin siksi, että kuolleen lahopuun määrää on seurattu Valtakunnan metsien inventoinneissa vasta 1990-luvun loppupuolelta lähtien.

”Lahopuun määrän voi kuitenkin olettaa ainakin jossakin määrin korreloivan käyttökelpoisen kuolleen puun määrän kanssa”, sanoo toinen tutkimuksen tekijöistä, vanhempi tutkija Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitokselta.

Lahopuun määrä metsissä on tärkeää luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta. Monet metsiemme uhanalaiset lajit elävät juuri eriasteisesti lahonneella puulla.

Tutkimuksen mukaan käyttökelpoisen kuolleen puun määrä Suomen metsissä on ollut laskussa 1990-luvun alkuun saakka. 1930-luvulla määrä oli vielä 1,9 kuutiometriä hehtaaria kohti, mutta 1990-luvun alussa enää 1,5.

Sen jälkeen määrä on noussut: 1930-luvun taso ylitettiin 2000-luvun alussa ja vuosina 2004–07 tehdyissä mittauksissa määrä oli jo 2,4 kuutiota hehtaaria kohti (ks. täältä).

Mittauksia ei ole tehty kaiken aikaa täysin samalla tavalla. Esimerkiksi 1930-luvulla mukaan on laskettu kaikki ne puut, joiden läpimitta rinnankorkeudelta on ollut viisi senttiä tai enemmän, 1950-luvulla raja nostettiin kymmeneen senttiin, mutta sen jälkeen mukaan on otettu kaikki vähintään 1,3 metrin pituiset kuolleet, käyttökelpoiset pystypuut.

Ihalaisen mukaan tämä ei kuitenkaan vääristä tulosta merkittävästi. ”Alle viiden tai kymmenen sentin puiden osuus käyttökelpoisen kuolleen puun määrästä on melko pieni, koska ne lahoavat verrattain pian”, sanoo Ihalainen.

Syynä ovat metsätalouden muutokset

Tutkimuksessa ei ole selvitetty syytä lahopuun määrän muutoksiin. Ihalaisen mukaan sitä ei tiedetä, mutta hyviä veikkauksia voi aina esittää.

Tiedetään, että kuollutta mutta käyttökelpoista puuta on kerätty kotitarvepuuksi paljon vielä 1960-luvullakin. Sittemmin kotitarvepuun keräily on vähentynyt.

1970-luvulta alkaen esimerkiksi kotitalouksissa käytetty polttopuu on yhä useammin ostettu polttopuun toimittajilta. He taas ovat käyttäneet elävää puuta.

Toisaalta 1960-luvulla yhä laajempaan käyttöön otettu, tehokkuutta tavoitteleva metsätalous pyrki siihen, että metsässä käydään mahdollisimman harvoin. Uuden metsän perustamisen ja päätehakkuun välillä metsässä tehtiin ehkä yksi taimikonhoito ja kaksi harvennushakkuuta. Muina aikoina kuolleet pystypuut saivat olla rauhassa eikä kukaan hakenut niitä metsästä pois.

2000-luvun nousua selittävät ainakin 2000-luvun alun myrskytuhot, harvennusrästit ja muu hoitamattomuus. Myös 1990-luvun puolivälissä käyttöönotetut pehmeämmät metsänhoidon menetelmät ovat todennäköinen syy.

Suomen talousmetsät on lähes kokonaan sertifioitu, ja sertifioinnin säännöt edellyttävät, että päätehakkualoille jätetään kaikki kuolleet puut mutta myös elävää säästöpuustoa – joka tietenkin aikanaan kuolee, koska säästöpuita ei saa sertifioinnin sääntöjen mukaan viedä pois metsästä.

Kun Suomessa tehdään normaalivuotena päätehakkuita noin prosentilla pinta-alasta, uusien säästöpuiden voi olettaa lisäävän lahopuun määrää vielä monen kymmenen vuoden ajan. Kovin suureksi määrä ei kuitenkaan voi nousta.

Sertifioinnin kriteerien mukaan säästöpuita jätetään viisi, enimmillään kymmenen kuutiota hehtaarille. Tämä on luultavasti myös yläraja kuolleelle puulle.