Aapisen metsäasenteet kummastuttavat metsäväkeä

WSOY:n Pikkumetsän Aapisesta voi saada hyvin kielteisen kuvan puiden kaatamisesta. Tämä ei ole tarkoitus, sanoo kirjoittaja Mervi Wäre.

WSOY:n julkaisema ja ekaluokkalaisille tarkoitettu Pikkumetsän aapinen on herättänyt närkästystä niin metsänomistajissa kuin lasten vanhemmissa. Palautetta kirjasta ovat saaneet niin MTK kuin metsänomistajaliitotkin.

Marraskuun puolivälin Metsämessuilla moni Suomen Metsäyhdistyksen osastolla vieraillut otti asian puheeksi. Onpa se poikinut pari yleisönosastokirjoitustakin.

Mikä aapisessa mättää? Aapisen alussa kertojana esiintyvä hahmo, Varis, näkee metsässä oudon miehen, joka maalaa puihin merkkejä. Varis tietää, että siitä ei hyvää seuraa.

Pian selviää, että Pikkumetsä aiotaan hakata maan tasalle. Varis kertoo tapahtumista päiväkirjassaan ja radioselostuksina.

Pikkumetsän tilalle aiotaan rakentaa asuntoja. Metsään saapuukin tehokas työkone, joka hyökkää heti puiden kimppuun.

Mutta metsän eläimet aikovat estää puiden kaatamisen, koska metsä on niiden koti. Variksen tarinan mukaan eläimet onnistuvat pysäyttämään koneen, vaikka ensin näyttääkin siltä, ettei kone pysähdy. Koneen kuljettaja pötkii pakoon.

Lopullisesti eläimet pelastuvat, koska Pikkumetsästä löytyy tutun liitäjän, liito-orava Niilon, papanoita. Pikkumetsä suojellaan ja talot rakennetaan Pöllömäkeen.

”Emme tuomitse puun käyttöä”

Yksi aapisen tekijöistä, lehtori Mervi Wäre sanoo, että pelkästään aapisen Varis-tekstit lukemalla voi saada edellä kuvatun kaltaisen, kielteisen käsityksen. ”Oikea kuva paljastuu, kun tuntee muun aapiseen liittyvän materiaalin, kuten opettajan oppaan. Tarkoitus ei ole tuomita metsänhoitoa ja puun käyttöä.”

Wäreellä on vuosikymmenten kokemus niin opettajaksi opiskelevien kuin lastenkin opettamisesta. Pikkumetsän aapinen on hänen viides aapisensa.

Yllä kuvatut Variksen kertomukset eivät vastaa sitä, mitä opettajan oppaassa kerrotaan. ”Opettajan oppaan mukaan Varis on itserakas ja omahyväinen hahmo. Hänen kertomuksensa ei ole se tarina, jonka opettaja lukee lapsille”, Wäre sanoo.

Luetussa tarinassa hakkuukonetta kyllä kutsutaan hirviökoneeksi, mutta kuljettaja ei yritä ajaa eläinten päälle, vaan pysäyttää koneen. Hakkuu loppuu, koska kuljettaja huomaa olevansa väärällä tontilla. Kuljettaja ei pötki pakoon, vaan kävelee autolleen.

”Teksti opettaa kriittistä lukemista”

Wäreen mukaan Varis-tekstit on tarkoitettu lukijoille, jotka kaipaavat haasteita. Tekstien on tarkoitus opettaa kriittistä lukemista.

Hakkuukone on kuvattu pelottavana, koska uusien asioiden ja ilmiöiden kohtaaminen on pelottavaa. ”Mutta lapsille ei jää hakkuukoneesta pelottavaa mielikuvaa, koska asiasta keskustellaan opettajan johdolla”, Wäre kertoo.

”Muualla aapisessa kerrotaan, että metsässä voi viihtyä ja marjastaa. Kirjassa oleva suuri Ikimetsä taas on pelottava paikka yhdelle hahmolle, toiselle ei”, Wäre sanoo.

Kirjan päähenkilöt ovat eläimiä, koska ne kiinnostavat lapsia. Oppikirjoissa pitää olla tarinoita ja tapahtumia, jotta ne jaksavat kiinnostaa. Poikia varten on oltava koneita.

Wäre korostaa, että hahmoja ja tarinoita harkitaan tarkkaan. Siksi esimerkiksi yksi hahmoista, Hukka-Uuno, on koira, eikä paljon kielteisiä tunteita herättävä susi. Hakkuita ei pysäytä mielenosoitus, vaan lain suojeleman eläimen reviiri.

”Olemme saaneet aapisesta lapsilta ja opettajilta vain positiivista palautetta. Sen ensisijainen tarkoitus on houkuttaa lukemaan. Se on kaunokirjallinen teos eikä tietokirja”, Wäre sanoo.

”Opettajan vastuulle jää paljon”

Suomen Metsäyhdistyksen yhteyspäällikkö Sirpa Kärkkäisen mukaan Pikkumetsän aapinen jättää paljon opettajan vastuulle. ”Riippuu opettajasta, kuinka monipuolisesti hän oppilaiden kanssa metsätilannetta käsittelee”, sanoo Kärkkäinen.

Suomen Metsäyhdistys vastaa metsäalan kouluyhteistyön koordinoinnista ja Kärkkäinen vetää yhdistyksen koulutiimiä.

”Pelkän Varis-tekstin antama luontokuva on stereotyyppinen: luonto kuuluu eläimille ja ihminen on sen ulkopuolinen häiriötekijä”, Kärkkäinen sanoo. Hän muistuttaa, että on ihmiselläkin koti, talo, ja niitäkin pitää rakentaa.

”Oikeaa ongelmanratkaisua ei ole se, että ongelmat siirretään eri paikkaan, pois omalta takapihalta. Tässä ne siirretään Pikkumetsästä Pöllömäkeen”, Kärkkäinen sanoo.

Wäreen mukaan kysymyksessä on jännittävä tarina oman kodin ja pihapiirin puolustamisesta. ”Pikkumetsä pelastuu, koska ihmiset haluavat säilyttää sen virkistysalueena. Kunta osoittaa rakennusyhtiölle toisen paikan. Kaikki ovat tyytyväisiä”, Wäre sanoo.

Kirjan sisällön päättävät tekijät

Se, mitä asioita oppilaiden pitäisi eri luokilla ja eri aineissa oppia, määritellään Opetushallituksen laatimissa opetussuunnitelmien perusteissa. Oppikirjojen sisältöä viranomaiset eivät määrittele tai hyväksy mitenkään.

Kustantajien vastuulla on se, millaisia oppikirjoja he tekevät. Opettaja ja koulu taas päättävät, millaisia kirjoja he käyttävät ja miten.

”Mitään valvontakomissiota, jota tarkastaisi kirjojen sisällön, ei ole”, Kärkkäinen sanoo. Kustantajan toki kannattaa tehdä kirjoja, joita opettajat valitsevat, ja silloin on tietenkin hyvä, jos oppikirjan sisältö vastaa opetussuunnitelmaa.

Metsäyhdistys tarjoaa apuaan biologian ja maantiedon oppikirjojen tekijöille aina, kun opetussuunnitelmat uusiutuvat. ”Viime kerralla Otava pyysi kommentteja ja kerroimme, jos kirjoissa oli vanhentunutta tietoa”, Kärkkäinen sanoo.

Aapisesimerkki kuitenkin osoittaa, että luontokäsityksen syntymiseen ei vaikututeta vain biologian ja ympäristötiedon tunneilla.