Metsäyhdistyksen blogi: Mitkä ovat metsäalan valttikortit alanvalitsijalle?


Kirjoittaja vastaa nuorisoviestinnän tiimissä tästä metsäalalle hakeutuvien tutkimuksesta, lukiokurssista, nuorten vaikuttajien metsäfoorumista ja metsäalan yhteisestä tuotesalkusta. Innostuu yhdessä tekemisestä, voimauttavasta vuorovaikutuksesta ja uuden oppimisesta. Vapaa-ajalla hänet löytää omista tai lähimetsistä läheisten, maastopyörän, satokorin tai raivaussahan kanssa.

Juuri julkaistussa TAT:in Nuorten tulevaisuusraportissa valotettiin yläkoululaisten, lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien nuorten työelämämaisemia ja toiveita oman alan valintaan.

Tutkimuksen yksi huomiota herättävä havainto on, että alan valinnan vetureina TOP 5:ssä ovat kiinnostavien työtehtävien, hyvän palkkauksen ja etenemismahdollisuuksien ohella tulevassa työssä viihtyminen ja arvolähtöinen tekeminen.

Nuoret haluavat kokea merkityksellisyyttä ja tehdä tärkeäksi kokemiaan asioita omaksi valitsemallaan alalla. Mikä on kiinnostavaa, nuorille tärkeimmiksi nimetyiksi tekijöiksi nousivat kaikkein useimmiten valittavan alan ympäristöystävällisyys, ihmisläheisyys ja vastuulliset toimintatavat.

Nuoret kokevat alan valinnassa tärkeiksi tekijöiksi ympäristöystävällisyyden, ihmisläheisyyden ja vastuulliset toimintatavat

No mutta hetkinen! Tämähän kuulostaa siltä, että metsäalalla voisi olla näihin teemoihin tarjottavaa jo nyt: metsäalalla palkat ovat varsin kilpailukykyisiä, työtehtävien kirjo on todistettavasti monipuolinen metsästä markkinoille asti ja alan työtehtävissä korostuvat nimenomaan ympäristöystävällisyys ja vastuullisuus, jotka ovat toiminnan jatkuvuuden perusedellytyksiä. Eikä nykyisessä keskustelukulttuurissa vuorovaikutukseen perustuvaa ihmisläheisyyttäkään voi unohtaa, ei edes metsässä toimiessa.

Nyt onkin kiinnostavaa kysyä, poikkeavatko metsäalan valinneiden nuorten alalle hakeutumisen syyt verrattuna nuorisoon laajemmin?

Metsäalan monipuoliset työtehtävät, kilpailukykyinen palkkaus ja alan merkityksellisyys voisivat ainakin paperilla houkutella entistä enemmän erilaisia opiskelijoita metsäalalle, mutta ovatko nämä niitä samoja syitä, miksi metsäalaa on todellisuudessa lähdetty opiskelemaan?

Näitä metsäalan opintojen valintaan vaikuttaneita syitä tutkimme tarkemmin Metsämiesten Säätiön rahoituksella yhdessä TTS Työtehoseuran kanssa. Haluamme selvittää, mikä on saanut syksyllä 2021 metsäalan opintonsa aloittaneet valitsemaan nimenomaan metsäalan. Tutkimuksemme etsii opiskelijoita kuvaavia motiiveja, kiinnostuksen kohteita ja arvoja, joiden varaan tulevat metsäalan osaajat oman uransa alkuaskeleet perustavat.

Tutkimuksen kysely toteutetaan alkusyksyn 2021 aikana kaikissa metsäalan koulutusta tarjoavissa oppilaitoksissa ammattikoulusta ammattikorkeakouluun ja yliopistoon. Kyselyn antia puimme yhdessä alan toimijoiden kanssa työpajoissa maaliskuussa 2022 ja tulokset julkaistaan huhtikuussa 2022. Silloin olemme taas piirun verran viisaampia ja osaamme tarkemmin kertoa, mistä valttikorteista metsäala tunnetaan uravalintaa pohtivien nuorten keskuudessa.

Lue lisää tutkimuksesta verkkosivuilta: www.smy.fi/samassametsassa  ja osallistu keskusteluun aiheesta tunnisteella #samassametsässä

Samassa metsässä

Kirjoita kommentti