Valtakunnallisen yläkoululaisten Metsävisan tulokset ratkesivat

Metsävisan voittajakolmikko: vasemmalla toiseksi sijoittunut Aarne Sillfors Heinolasta, keskellä voittaja Taito Vanhanen Juvalta ja oikealla kolmanneksi sijoittunut Jami Niekka Urjalasta. Kuva: Vilma Issakainen
Lähes kaikki finalistit opettajineen. Kuva: Anne Turunen|Metsävisan voittajakolmikko: vasemmalla toiseksi sijoittunut Aarne Sillfors Heinolasta, keskellä voittaja Taito Vanhanen Juvalta ja oikealla kolmanneksi sijoittunut Jami Niekka Urjalasta. Kuva: Vilma Issakainen

Torstaina ja perjantaina 19.-20.5.2022 järjestetyn Metsävisan finaalin voitti Taito Vanhanen Juvalta. Toiseksi visaili Aarne Sillfors Heinolasta ja kolmanneksi Jami Niekka Urjalasta.

41. Metsävisan finaaliin kutsuttiin 50 parasta koulunsa visavoittajaa opettajansa kanssa. He pääsivät loppukilpailuun 20 000 Metsävisan koulutason kilpailuun osallistuneen oppilaan joukosta. Osallistujat tulivat eri puolilta Suomea. 

Kilpailu käytiin Ruotsinkylän tutkimusmetsässä Tuusulassa. Rastireitillä finalistit vastasivat puhelimillaan kilpailukysymyksiin, jotka koskivat esimerkiksi metsän monimuotoista lajistoa, metsänhoitoa ja puusta valmistettavia tuotteita.

– En etukäteen arvannutkaan, että tämä on näin iso tapahtuma ja yhteistyöponnistus. On hienoa koronan jälkeen saada oppilaat yhteen ja tavata muiden koulujen opettajia. Uudet täällä saadut kaverit ovat tärkeämpiä kuin voitto, oppilaansa seurana finaaliin saapunut Nöykkiön koulun biologian ja maantiedon opettaja Kukka Aho kommentoi. – Koulussamme kaikki kahdeksannet luokat osallistuvat Metsävisaan. Sillä on meillä jo pitkät perinteet.

– Kannatti lähteä, kommentoi puolestaan Jami Niekka ennen tulosten julkistusta. Myöhemmin selvisi, että hän tuli kilpailussa kolmanneksi.

Koulutason visassa hyvin menestyneitä nuoria jatkaa metsien parissa vielä kesäkuussa. 15 oppilasta voitti arvontapalkintoina kahden viikon kesätyöpestit kotipaikkakuntiensa metsänhoitoyhdistyksiin.

Lähes kaikki Metsävisan finalistit 2022 opettajineen. Kuva: Anne Turunen
Lähes kaikki Metsävisan finalistit 2022 opettajineen Hämeenkylän kartanolla, jossa koko loppukilpailun joukko yöpyi. Kuva: Anne Turunen

Metsävisan tulokset julkistettiin OP Vallilasta verkkolähetyksessä

Metsävisan 2022 voittaja

  • Taito Vanhanen, Juvan yhtenäiskoulu, Juva

Toinen sija

  • Aarne Sillfors, Lyseonmäen koulu, Heinola

Kolmas sija

  • Jami Niekka, Urjalan yhtenäiskoulu, Urjala

Jaettu 4. sija

  • Jasper Kattainen, Juhani Ahon koulu, Iisalmi
  • Meaminea Kerkelä, Porolahden peruskoulu, Helsinki
  • Panu Kitunen, Vehkalahden koulu, Hamina
  • Eemeli Myllymäki, Vesilahden yhtenäiskoulu, Vesilahti
  • Siiri Nurmi, Askolan koulu, Askola
  • Alina Rajatalo, Ounasrinteen peruskoulu, Rovaniemi
  • Onni Vaaherkumpu, Saarijärven yhtenäiskoulu, Saarijärvi

Jaettu 5. sija

Metsävisa on koulujen ja metsäalan välistä yhteistyötä

Metsävisassa oppilaat tutustuvat metsäasioihin monipuolisesti eri näkökulmista. Osallistua voi koko yläkoulu, valitut luokat tai luokka-asteet, vapaaehtoinen pienryhmä tai yksittäinen oppilaskin.

Seuraava koulutason Metsävisa järjestetään helmikuussa 2023. Visaan on osallistunut kaikkiaan yli miljoona yläkoulun oppilasta vuodesta 1982 alkaen.

Metsävisaa rahoittavat ja järjestävät Biologian ja Maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n ja Suomen Metsäyhdistyksen lisäksi laaja joukko metsäalan toimijoita.


Lisätietoja

  • Finalistien yhteystietoja haastatteluja varten: Anne Turunen, Suomen Metsäyhdistys ry, anne.turunen@smy.fi, puh. 045 6575 440 (varalla Sirpa Kärkkäinen, 0503512 416)
  • Järjestäjien haastattelut: Sirpa Kärkkäinen, Suomen Metsäyhdistys ry, johtava asiantuntija/nuorisoviestintä, sirpa.karkkainen@smy.fi, 050 3512 416
  • Verkkosivut: metsavisa.fi
  • Metsävisa somessa: Metsä puhuu InstagramTwitter ja Facebook

Kirjoita kommentti