Arvosta arvojani – ja minä arvostan sinun

Kuvat: Erkki Oksanen ja Vilma Issakainen.

Metsä on viime aikoina ollut paljon näkyvillä niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa, politiikassa, kulttuuritarjonnassakin: metsä – luonto ylipäätään – ja siihen liittyvät merkitykset ja arvot puhututtavat monia.

Arvot asetetaan monesti vastakkain. Vuoden alussa oli tapaus Ärjänsaari: UPM:n hakkuut, siis puuntuotanto, ja virkistyskäyttö koettiin toisensa poissulkeviksi. Alkukeväästä suurta vastustusta herätti ns. kansallisomaisuutemme yhtiöittäminen ja ideologiset näkemyserot tulivat selvästi esiin: ”Voitot painavat enemmän kuin luontoarvot tai paikalliset elinkeinot.”

Arvot asetettiin vastakkain myös teatteri Kapsäkin Metsän henki -lastenoopperassa, missä metsien hakkuita pidettiin pääsyynä ilmastonmuutokseen ja puiden hakkaajia pahoina – parempi vaihtoehto olisi ollut metsien suojelu.

Viime viikkoina on Helsingin Sanomien palstoilla ollut useita kirjoituksia, joissa puolustetaan metsien muita kuin taloudellisia arvoja. Esimerkiksi Suomen WWF:n toiminnanjohtaja Liisa Rohwederin näkemys (HS 22.6.), että ”Suomen metsien suojelulla on jo kiire”, herätti keskustelua. Riku Rantala puolestaan peräänkuulutti (HS 28.5.) luontomatkailun arvostamista sen sijaan, että tehometsätalous parturoisi lyhytnäköisesti metsiämme.

Suvaitsevaisuus on valttia

Ovatko metsiin liittyvät erilaiset arvot ja käyttömuodot toisensa poissulkevia? Metsäsektorilla ollaan yleisesti sitä mieltä, että ne on mahdollista yhdistää ja työtä sen eteen myös tehdään.

Voi kuitenkin kysyä, onnistutaanko tässä sittenkään kovin hyvin. Ollaanko jossain mahdollisesti epäonnistuttu? Kysymystä ei kannata sivuuttaa olan kohautuksella. Maailmassa, jossa positiivisten tunteiden ja mielikuvien välittäminen saa yhä enemmän painoarvoa, on tilanne huono, jos käteen jää negatiivinen julkisuus ja metsien käytön hyväksyttävyyden kyseenalaistaminen.

Voi myös kysyä, ovatko kaikki arvot oikeutettuja – ja kenellä on niihin oikeus? Onko esimerkiksi minulla oikeutta kohdistaa arvojani ja odotuksia metsiin, joita en itse omista? Jos on, kenen arvot ”voittavat”? Voiko arvot laittaa paremmuusjärjestykseen? Onko olemassa oikeita ja vääriä arvoja?

Jos metsät ovat kansallisomaisuuttamme, kaikkien arvot ovat yhtä oikeutettuja ja kaikilla on niihin oikeus. Ja arvoilla on paremmuusjärjestys, joka näkyy esimerkiksi siinä, että suurin osa metsistämme on talouskäytössä. Toisaalta julkisessa keskustelussa paremmuusjärjestys näyttäisi käänteiseltä: eettisesti ”parempina” arvoina pidetään metsien suojelua, virkistyskäyttöä ja metsien itseisarvon tunnustamista. Oikeita tai vääriä arvoja ei kuitenkaan ole.

Miten sitten tehdä päätöksiä metsien käytön suhteen, jos aina löytyy keskenään ristiriitaisia arvoja? Siinäpä kesälomille pohdittavaa. En tiedä, onko minulla vastausta vielä elokuussakaan, mutta ainakin voisi sanoa, että nykymaailmassa ei kenelläkään ole varaa reagoida omista arvoista poikkeaviin arvoihin vastahyökkäyksellä tai ne täysin sivuuttamalla.

Toivon metsäkeskusteluun ja käytännön toimiin avoimempaa, hyväntahtoisempaa ja arvostavampaa mieltä sekä kompromissihalukkuutta.

 

Kirjoita kommentti