Forest Academy for Decision Makers  -viestintäkonsepti

Suomessa vuodesta 1996 toiminut Päättäjien Metsäakatemian viestintäohjelma on tuotteistettu myös myyntituotteeksi.

Päättäjien Metsäakatemian viestintäohjelma on nimeltään ”Forest Academy – Programme for Increasing Dialogue on Forest in Society” ja se soveltuu minkä tahansa aihealueen tai asiakokonaisuuden yhteiskunnalliseen viestintään sekä Suomessa että ulkomailla.

Tuotteistettu viestintäkonsepti tarjoaa toimintamallin ja työkalut päättäjäviestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen strategisella ja operatiivisella tasolla. Kokonaisuuteen sisältyy päättäjäfoorumien järjestäminen, kohderyhmän tavoittaminen, toiminnan suunnittelu ja seuranta ja viestinnän kehittäminen. Konseptin avulla voidaan tukea verkostoitumista ja tiedonvälitystä sekä kasvattaa luottamusta ja ymmärrystä osallistujien keskuudessa. Lisäksi voidaan edistää strategisia tavoitteita, kuten tuoda syötteitä politiikan valmisteluprosesseihin tai metsiin liittyvään julkiseen keskusteluun.

Taustalla vuosikymmenten kokemus dialogin rakentamisesta metsästä

Viestintäkonsepti perustuu paitsi Suomessa jo vuodesta 1996 järjestettyyn Päättäjien Metsäakatemiaan, myös moniin kansainvälisiin sovelluksiin, kuten kansainvälisiin Forest Academy Finland -foorumeihin, jotka suunnattiin uusien EU-maiden keskeisille metsävaikuttajille (2003–2004), Eurooppalaisiin Renewable Resources, Sustainable Future -foorumeihin (2006-2007), Suomalais-venäläisiin Metsäfoorumeihin (2011) ja EU-päättäjille suunnattuihin Metsäakatemia -kursseihin (2018, 2022, 2023).

Mitä Forest Academy -viestintäohjelma sisältää?

  • lisenssin ja käyttöoikeuden Forest Academy -viestintäkonseptin käyttöön
  • käyttöönottoa tukevat työkalut (käsikirja, malliasiakirjat, materiaalit)
  • koulutuksen toimintaa valmistelevalle organisaatiolle
  • koulutettavien osallistumisen yhdelle Päättäjien Metsäakatemian kurssille
  • ensimmäisen kurssin valmistelun etäkonsultoinnin
Silvia Maússe Sitoe, Alberto Manhica ja Romana Rombe Bandeira from Mosambique participated the field course in North Karelia 2016.

Forest Academy laajentunut Eurooppaan ja kansainvälisesti

  • Latvian metsäala osti ensimmäisenä asiakkaana konseptin käyttöoikeudet vuonna 2008.

  • Vuonna 2011 konseptin käyttöön koulutettiin Costa Ricassa toimiva koulutus- ja tutkimuslaitos CATIE (The Tropical Agricultural Centre for Research and Higher Education) ja Tansaniassa toimiva UONGOZI Instituutti.

  • Mosambikissa toimiva Eduardo Mondlane University otti viestintäkonseptin käyttöön vuonna 2016.

  • Konseptin mukaisesti on toteutettu myös muita kansainvälisiä viestintäkokonaisuuksia, joista viimeisimpinä EU-päättäjille suunnatut Metsäakatemia -kurssit vuosina 2018, 2022 ja 2023.

Yhteydenotot

Eveliina Pokela

Eveliina Pokela

+358 44 560 0006

eveliina.pokela@smy.fi