Metsä Fibren tekstiili-innovaatio uuteen yhtiöön

Esimerkkejä Metsä Fibressä kehitetyllä teknologialla tuotetuista tekstiileistä. Kuva: Metsä Fibre

Metsä Group on perustanut uuden yhtiön puupohjaisten tuotteiden kehittämiseksi. Metsä Spring -yhtiö aloittaa Metsä Fibressä kehitetyn tekstiiliteknologian kehittämisellä.

Yhtiö on jo aloittanut suunnittelun vuosikapasiteetiltaan 500 tonnin demonstraatiolaitoksen rakentamiseksi Äänekosken biotuotetehtaan yhteyteen. Investointipäätös laitoksesta tehtäneen tämän vuoden aikana.

Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty Metsä Fibren aiempi tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn.

Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälän mukaan yhtiön perustaminen merkitsee uutta askelta metsäbiotalouden ja kiertotalouden kehittämisessä. ”Uudet konseptit syntyvät uudenlaisissa kumppanuuksissa ja suuri osa ideoista löytyy talomme ulkopuolelta. Uusi yhtiö tuo lisäarvoa tähän”, sanoo Hämälä.

von Weymarnin mukaan uusien metsäbiotuotteiden kehittäminen on Suomelle tärkeää ja tekstiilikuitu on Metsä Springille luonteva kohde aloittaa. Jatkoa tulee puun käytön arvoketjujen eri kohtiin, ”unohtamatta uusia palveluliiketoimintaan tähtääviä konsepteja”, sanoo von Weymarn.

Lisäys 19.10.2018: Artikkelissa mainitun koelaitoksen rakentaminen aloitettiin 15.10. Metsä Springin ja Itochu Corporationin yhteistyönä toteutettavan koelaitoksen tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuoden 2019 lopussa.


Metsä Groupin tiedote

Aiemmin forest.fi:ssä: Äänekoski käyttää viiden päivän puuntuotannon vuodessa

Metsäbiotalouden tulevaisuuskuvasto: Puukuitutekstiilejä kehitetään useissa hankkeissa


 

Kirjoita kommentti