Metsävisaan osallistuu lähes 20 000 yläkoululaista – parhaat metsätietäjät matkaavat finaaliin Helsinkiin

Metsävisan kaksipäiväiselle finaaliimatkalle pääsee 50 koulunsa parasta Metsävisa-voittajaa. Kuva vuoden 2019 finaalista: Vilma Issakainen

Valtakunnallinen Metsävisa-kilpailu innostaa yläkoululaisia metsäaiheiden pariin. Lähes 20 000 oppilasta ratkoo kilpailukysymyksiä keskiviikkona 8. helmikuuta.

Metsävisa on Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL:n ja Suomen Metsäyhdistyksen järjestämä metsätietokilpailu. Nelisivuisen tehtäväpaperin kysymykset mittaavat koululaisten tietämystä muun muassa lajituntemuksessa sekä metsien monenlaisista merkityksistä ihmisille ja luonnolle itselleen.

Joka vuosi Metsävisaan ilmoittautuu lähes puolet Suomen yläkouluista. Tänä vuonna ilmoittautuneet 337 koulua täplittävät Suomen kartan etelästä pohjoiseen.

Koulutason kilpailu käydään helmikuussa, ja toukokuussa 50 parasta koulunsa visavoittajaa kutsutaan kaksipäiväiselle finaalimatkalle Helsinkiin.

Metsävisa auttaa luontosuhteen rakentamisessa

Pinja Manninen järjestää Metsävisan ensimmäistä kertaa Otanmäen koulussa, missä osallistumisella on pitkät perinteet. Kuva Pinja Mannisen kotialbumi.

Kainuussa koulujen osallistumisprosentti on täydet sata, sillä maakunnan kaikki 11 yläkoulua ovat mukana visassa.

– Meille Metsävisa sopii erityisen hyvin, asummehan täällä Kainuussa metsien keskellä maalaismaisemissa. Oppilailla on jo syntyjään läheinen suhde metsään, kertoo Otanmäen koulun biologian ja maantieteen opettaja Pinja Manninen.

– Täällä metsästetään, harrastetaan metsänhoitoa ja tehdään itse polttopuita vapaa-ajalla, hän sanoo.

Metsävisa järjestetään tänä vuonna jo 42. kerran ja Otanmäellä siihen on osallistuttu suurin piirtein alusta alkaen.

– Perinteitä on mukava vaalia ja Metsävisan järjestäminen on hieno keino tähän. Metsävisa on tuttu jo omilta kouluajoiltani, Manninen muistelee.

Manninen kertoo, että metsät ovat lähellä hänen sydäntään. Hän viettää vapaa-aikaa metsissä hiihtäen, retkeillen ja marjastaen.

– Metsä tuo rauhaa ja hyvää oloa. Siitä se innostus myös varmasti kumpuaa, että haluan olla luomassa lämmintä luontosuhdetta myös oppilaille. Metsävisan monipuolisen materiaalin myötä saan toivottavasti vahvistettua oppilaille entistäkin läheisempää luontosuhdetta ja arvostusta näitä meidän hienoja metsiämme kohtaan, Manninen sanoo.

Kaupunkikoulut osallistuvat aktiivisesti kautta Suomen

Arto Nurmi opettaa Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Kuva Galdhøpiggeniltä Norjan Jotunheimistä ja Arto Nurmen kotialbumista.

Metsävisa järjestetään pääkaupunkiseudulla yli 30 koulussa.

Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa biologiaa ja maantietoa opettava Arto Nurmi kertoo käyvänsä vuosittain kasiluokkalaisten kanssa metsä- ja suoretkellä.

– Oppilaat toimivat pienissä ryhmissä, joita johtavat edellisen vuoden kasit. Teemme tutkimuksia maastossa kerätyn aineiston avulla. Metsävisa sopii kokonaisuuteen, sillä se testaa opittuja asioita laajemmassa viitekehyksessä, Nurmi sanoo.

Ari Kähkönen Pateniemen koulusta Oulusta käyttää hyvin sujunutta Metsävisaa arvosanaa korottavana tekijänä.

– Metsä on tärkeä asia suomalaisille ja siksi myös Metsävisa. Arvostan opettajia, jotka laativat kilpailutehtäviä. Se on työtä vaativa prosessi, Kähkönen sanoo.

Kilpailutehtävät ovat biologianopettajien ja Metsäyhdistyksen yhteisen Metsävisa-ryhmän laatimia.

Lisätietoja

Kaikki Metsävisaan 2023 ilmoittautuneet koulut listattuna (opettajien yhteystiedot haastatteluja varten Anne Turuselta)
Ilmoittautuneet koulut zoomattavalla kartalla
Aikaisempien vuosien kilpailutehtäviä (Metsävisan 2023 kilpailulomake julkaistaan maaliskuun lopussa)
Metsavisa.fi | Skogsnoten.fi
Järjestäjät ja rahoittajat

Anne Turunen
nuorisoviestinnän asiantuntija
Suomen Metsäyhdistys
045 6575 440
anne.turunen@smy.fi

Kirjoita kommentti