Päättäjien Metsäakatemia vei kurssilaiset keskisuomalaisiin metsiin

|||||||||||

Syksyn Metsäakatemia järjestettiin 19.-21.9.2018. Metsäakatemia vei kurssilaiset keskisuomalaisiin metsiin ja tutustutti metsäalan yrityksiin sekä toimijoihin.

Metsien suojeluun tutustuttiin Längelmäellä Liekokorven luonnonsuojelueella. Alue on perustettu yksityismaalle, ja Liekokorpi kuuluu valtakunnalliseen Metso-ohjelmaan. Vierailulla kuultiin myös metsänomistajan ajatuksia ja kokemuksia vapaaehtoisesta metsien suojelusta ja siitä, kuinka hyvinvointia voidaan lisätä metsän virkistyskäytön, luontomatkailun ja ympäristökasvatuksen avulla.

Kuokkalan kirkko Kide ja puukerrostalot Puukuokka 1, 2 ja 3 veivät Metsäakatemian puurakentamisen maailmaan.

Kuokkalan kirkko Kide on esimerkki taidokkaasta puunkäytöstä sisätiloissa: tarkoin valikoitu keskisuomalainen kuusi kulkee läpi koko kirkkorakennuksen kantavista rakenteista ja sisäpinnoista aina kiintokalusteisiin asti.

Jyväskylän Kuokkalaan rakennettu Puukuokka on ensimmäinen esimerkki kahdeksan kerroksisesta puutalosta, joita Suomessa on voitu rakentaa vuodesta 2011 lähtien. Jwood Ky:n toimitusjohtajan Jouni Liimataisen vetämä kierros vei kurssilaiset myös kerrostalon sisätiloihin tutustumaan asuntoihin.

Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen järjestämällä hakkuukohteella tutustuttiin moderniin, kestävään yksityismetsätalouteen, puunkorjuuseen sekä talousmetsän luonnonhoitoon. Mukana järjestelyissä oli myös Metsä Group.

Menestyvän metsäteollisuuden taustalla on monta tekijää ja yksi niistä on Valmet, joka on maailman johtava teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Vierailulla Metsäakatemia tutustui sekä paperikoneiden tuotantoon ja huoltoon että myös suorituskykykeskukseen, joka toimii asiakkaiden kanavana kaikkiin Valmetin teollisen internetin sovelluksiin ja etäpalveluihin.

Metsäakatemian kolmipäiväinen maastojakso päättyi perjantaina Äänekoskelle. Kurssilaiset vierailivat Metsä Groupin biotuotetehtaalla, jota kutsutaan maailman ensimmäiseksi uuden sukupolven biotuotetehtaaksi. Vierailu vei Metsäakatemian myös Pro Nemus-vierailukeskukseen, joka tarjosi läpileikkauksen uusista tuotteista ja innovaatioista sekä siitä, mitä kaikkea puusta valmistetaan tulevaisuudessa.

 

Syksyn kurssin alustuksiin voi tutustua täällä.

 

 

Voit tutustua Päättäjien Metsäakatemian 45. kurssin kohteisiin ja muuhun metsäiseen tietoon alla olevien linkkien kautta.

 

Liekokorpi, vapaaehtoisesti suojeltu Metso-kohde

Kuokkalan kirkko Kide ja Puukuokka 1, 2 ja 3

Talousmetsänhoitoon ja talousmetsän luonnonhoitoon liittyviä julkaisuja:

Valmet

Metsä Groupin biotuotetehdas

Muuta mielenkiintoista metsiin liittyvää

Kirjoita kommentti