Valtakunnalliset metsäpäivät järjestetään jälleen 26.–27.10.2023

Metsäpäivät 2023 järjestetään edellisvuosina osallistujilta kovasti kehuja saaneessa hotelli Clarionissa Helsingin Jätkäsaaressa.

Huippupuhujat ja metsäalan asiantuntijat kokoontuvat jälleen lokakuussa 2023 tuttuun paikkaan Helsingin Jätkäsaaren hotelli Clarioniin. Merkitse päivä jo kalenteriisi!

Metsäalan ammattilaisten valtakunnallinen tapahtuma kerää joka syksy monisatapäisen yleisön kuuntelemaan ja keskustelemaan metsäalan uusimmista tutkimustuloksista, käytännön ratkaisuista sekä uusista palveluista.

Metsäpäiville tullaan rakentamaan ammatti-identiteettiä ja yhteishenkeä. Sen kerta toisensa jälkeen saamasta hyvästä palautteesta kertoo parhaiten se, että tapahtuma järjestetään vuonna 2023 jo 94. kerran. Alun perin Metsäpäivät aloitti kokonaisena metsäviikkona vuonna 1925 – jo silloin yhteistyössä metsäalan muiden järjestöjen kanssa.

Ajankohtaiset aiheet vetävät

Nykyinen Metsäpäivät-konsepti toimii: tapahtumista saatu palaute on ollut hyvin myönteistä. Asiantuntijapuheenvuorojen ja iltamien rinnalla myös minimessuista ja metsäkeskusteluista on lyhyessä ajassa kasvanut odotettu osa ohjelmatarjontaa.

Kävijäpalautteen mukaan Metsäpäivät 2022 onnistui kokonaisuutena hyvin tai jopa erinomaisesti liki 90 prosentin mielestä. Vastaajista 87 prosenttia katsoi myös ohjelman onnistuneen hyvin tai erinomaisesti.

Tapahtumapaikasta, hotelli Clarionista, pitivät liki kaikki vastaajat. Samoin järjestelyt onnistuivat hyvin tai erinomaisesti peräti reilun 90 prosentin mielestä. Kiinnostavimpana antina pidettiin teemalavojen puheenvuoroja, joita kehuttiin muun muassa aiheiden ajankohtaisuudesta sekä monipuolisuudesta. Myös verkostoitumismahdollisuuksia kiiteltiin.

Saadun palautteenpohjalta on hyvä lähteä rakentamaan entistäkin parempia Metsäpäiviä vuodelle 2023. Lokakuussa 2023 kohdataan.

Katso tunnelmia vuoden 2022 Metsäpäiviltä Metsäpäivien verkkosivuilta ja Tule mukaan rakentamaan Metsäpäiviä 2023!

Kirjoita kommentti