”Metsänhoitoon kuuluu myös vastuu”
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan ministeriö ei voi ottaa vastuuta metsänhoidon rästeistä. ”Se suunta on oikea, että metsänomistajalle annetaan vapauksia. Ei kuitenkaan pitäisi unohtaa, että vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä”, sanoo Tiilikainen.
Maa- ja metsätalousministeriöstä ei ole viime aikoina tullut juurikaan metsänhoitoon kannustavia viestejä, pikemminkin päinvastoin. Uusi metsälaki esimerkiksi lähtee siitä, että metsätalouden toimia ei enää säätele raakapuun tarve vaan metsänomistajan mieltymykset.
Metsänhoidon rästejä se ei ole ainakaan vähentänyt. Tällä haavaa puolet pienistä ja kolmasosa varttuneista taimikoista sekä vain viidesosa nuorista kasvatusmetsiköistä on metsänhoidollisessa mielessä hyvässä tilassa.
Tiilikainen myöntää asiaintilan mutta sanoo, että viranomaisilla ei ole tässä juurikaan kontrollimahdollisuuksia. ”Ohjauskeinoja ei oikeastaan ole muita kuin raha”, Tiilikainen sanoo.
Toisaalta Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia määrärahoja leikataan. Sitä Tiilikainen perustelee valtiontalouden yleisillä leikkauksilla. Mutta eikö tukia voisi toisaalta pitää yhteiskunnan kannalta investointina, sillä nehän maksavat itsensä takaisin? Silloin tuen voisi kytkeä metsänhoitotöiden tarpeeseen kuin valtion rahatilanteeseen.
Tiilikaisen mukaan näin itse asiassa tehdäänkin. ”Käytännössä homma on mennyt niin, että kun rahaa on vähemmän kuin tarvitaan, on tehty lisäbudjetti, jolla tukihakemusten sumaa on pienennetty. Toisaalta, jos rahaa on jäänyt käyttämättä, sitä on siirretty seuraavalle vuodelle”, Tiilikainen sanoo.
Rahoituslain tulevaisuus on Tiilikaisen mukaan tämän vaalikauden osalta tiedossa. ”Olemme kysyneet metsäalalta, miten määrärahojen 12 miljoonan euron leikkaus kohdennetaan. Vastaukset on saatu ja asia päätetään lähiaikoina”, Tiilikainen sanoo.
Ilmastopolitiikka vaatii metsäenergiaa
Hallitus julkaisi biotalouden kärkihankkeensa haastattelua edeltävänä päivänä. Kun Tiilikainen korostaa, että niillä haetaan uutta suuntaa, täytyy kysyä, miksi satsaus uusiutuvaan energiaan sitten on niin suuri.
Valtaosa siitä perustuu kuitenkin vanhaan tuttuun metsäenergiaan. Jos halutaan muutosta, miksi hallitus panostaa tuotantoon, joka ei tule lainkaan toimeen ilman valtion tukea ja on jalostusasteeltaan kaikkein alhaisin metsätuote.
Tiilikainen vetoaa ilmastopolitiikkaan. ”Tavoitteet tulevat tiukkenemaan. Kukin maa täyttää ne itselleen sopivimmalla keinolla. Ongelma on, että päästökauppa ei ohjaa energiantuotantoa, kun päästökiintiöiden hinta on pudonnut niin alas”, Tiilikainen sanoo.
Puuta on siis poltettava, jotta sitoumukset saadaan täytettyä, eikä se onnistu ilman tukea. ”Mutta todellakin toivon, että Pariisin ilmastokokouksessa ensi joulukuussa päästään sellaiseen sopimukseen, joka tuo päästökauppaan tehoa. Pitkällä kantamalla tämä, eikä valtion tuki, on ainoa mahdollinen tie”, Tiilikainen sanoo.
Toisaalta metsäsektorilla kehitetään jatkuvasti uusia tapoja käyttää puuta materiaalina. Jos niiden tuloksena syntyy uusia tuotteita, niin kuin usko ja toivo on, näiden tuotantoketjujen maksukyky on ylivoimainen verrattuna tukien varassa elävään bioenergiasektoriin. Käykö niin, että puuta ei sittenkään riitä poltettavaksi hallituksen suunnittelemalla aikajänteellä, esimerkiksi vuonna 2050?
Tiilikainen muistuttaa, että ainakaan toistaiseksi puun materiaali- ja energiakäyttö eivät sulje toisiaan pois. Silti on selvää, että uusilla metsätuotteilla pyritään nimenomaan jalostusasteen nostamiseen.
Eikö valtion tuki bioenergiasektorille pitäisi siis suunnata tuotantoketjun kehittämiseen eikä tuotantotukeen? ”Tuosta on vaikea olla eri mieltä. Toisaalta nämä biotalouden kärkihankkeet nimenomaan eivät ole tuotantotukea, vaan onnistuessaan voivat jopa johtaa vähenevään tuotantotukeen”, Tiilikainen sanoo.
Metsien rooli ilmastopolitiikassa kasvaa
Suomen Metsäyhdistys julkaisi viime vuoden lopulla pamfletin, jossa tuotiin esiin pohjoismaisen metsänhoidon tarjoama mahdollisuus ilmastopolitikkaan: metsiä voidaan yhtaikaa sekä käyttää uusiutuvan puuraaka-aineen lähteenä että kasvattaa niiden hiilivarastoa, niin kuin esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa on toisen maailmansodan jälkeen tehty. Milloin Suomi ottaa tämän ajettavakseen kansainvälisessä ilmastopolitiikassa?
Tiilikaisen mukaan sitä täytyy viedä eteenpäin. ”Mutta ensiksi meidän pitää kuitenkin saada aikaan raamisopimus siitä, mitä Pariisin kokouksessa haetaan”, Tiilikainen muistuttaa.
Tiilikainen aikoo viedä asiaa eteenpäin jo seuraavassa Euroopan unionin ympäristöministereiden kokouksessa kahdenvälisissä keskusteluissa niiden maiden kanssa, joilla on asiassa sama intressi kuin Suomella. Hän näkee tässä mahdollisuuden myös suomalaiselle osaamiselle.
”Metsien merkityksen tunnistaminen edellyttää, että me tiedämme, mitä metsissä kasvaa. Uskon, että meillä on jo 5‒10 vuoden kuluttua kehittyvien kaukokartoitusmenetelmien ansiosta todennäköisesti hyvinkin tarkka tieto maailman metsävaroista”, Tiilikainen sanoo.
Tiilikainen muistuttaa, että ilmastopolitiikan ensimmäinen tavoite on kuitenkin saada päästöt alas. ”Biomassan kasvattaminen on ainoa keino poistaa hiiltä ilmakehästä. Pidemmällä tähtäyksellä se on ilman muuta osa ilmaston hallintaa”, Tiilikainen sanoo.
Rakentamismääräykset europolitiikkaan
Tiilikainen on moneen kertaan ilmaissut tukensa mekaaniselle metsäteollisuudelle. Mitä tämä voisi olla konkreettisesti?
”Olen halunnut muistuttaa, että metsäsektorin ongelmat eivät suinkaan ole poispyyhkäistyt yhdellä uudella sellutehtaalla”, Tiilikainen sanoo. Todellisuus on melkeinpä päinvastainen: sellutehdas tarvitsee sahoja turvatakseen puuraaka-aineen saannin.
”Metsäteollisuus on kuitenkin markkinaehtoista toimintaa. Valtio voi puuttua vain sen toimintaedellytyksiin. Silti keinoja on monia”, Tiilikainen sanoo.
”Yksi on satsaus liikenneverkostoon, joka auttaa sekä raaka-aineen saannissa että tuotteiden kuljetuksessa. Puun tuloa markkinoille edistetään metsätilojen sukupolvenvaihdoksilla, kuolinpesien toiminta-ajan rajoituksilla ja kannustamalla metsätiloja kasvuun ja yrittäjämäiseen toimintaan”, Tiilikainen sanoo.
Edellinen hallitus päätti räätälintyönä takuuhinnan sahoille yhdistetyissä sähkö- ja lämpölaitoksissa tuotetulle sähkölle. Päätös epäonnistui: väärin asetettujen tuotantokattojen takia laitoksia ei perustettu ainuttakaan. Tiilikaisen mukaan asia otetaan uuteen käsittelyyn.
Tiilikainen on puhunut myös rakentamismääräysten yhtenäistämisestä paitsi Suomessa, myös ulkomailla. Tällä eräähän määräykset eivät ole yhtenäiset edes Euroopan unionissa, mikä on juuri sellainen keinotekoinen viennin este, jollaisia torjumaan unioni on perustettu. ”Meillä olisi valmiudet viedä paljon enemmän, jos tämä asia saataisiin kuntoon”, Tiilikainen sanoo.
Eikö tämä juuri ole sitä, mitä poliitikkojen pitäisi tehdä? ”Kyllä. Tuo voisi olla meidän asiamme unionissa. Valtion ja elinkeinoelämän intressi voisi olla siinä yhteinen. Mutta täytyy silti muistaa, että me olemme vain prosentti koko unionista”, Tiilikainen sanoo.
Maisemantyöluvan käyttöalue supistuu
Yksi Tiilikaisen eteen tulleista isoista hankkeista jäi edelliseltä hallitukselta kesken: laki Metsähallituksesta. Se pitäisi saada voimaan ennen ensi huhtikuuta, mistä johtuen suunnitelma on ollut, että se vietäisiin eduskuntaan lokakuussa.
Tiilikainen epäilee, mahtaako lokakuun tavoite toteutua. Syksystä pidetään kuitenkin kiinni.
Valmistelusta liikkuu tietoja, että tulossa on jotakuinkin sama esitys kuin se, minkä edellinen hallitus hylkäsi. Eikö mikään siis muutu?
”Perusratkaisu on ennallaan: kilpailuneutraliteetin vaatimus ja johtamisjärjestelmän uusiminen. Tähän tullaan perehtymään kaikella sillä vakavuudella, mitä asia vaatii”, Tiilikainen sanoo.
Huhtikuu tulee kuitenkin nopeasti. Onko se katastrofi, jos laki ei ehdi siihen mennessä voimaan? ”Myös tämä kuuluu kohta alkavaan kokonaisharkintaan”, Tiilikainen sanoo.
Sääntelyn purkutalkoista metsäalaa koskevana esimerkkinä on mainittu erityisesti kuntien metsänhakkuilta vaatimat maisematyöluvat. Nämä luvat ovat usein niin kalliita, että ne vievät kannattavuuden erityisesti harvennushakkuilta. Kun luvasta pitää maksaa vaikka sitä ei saisikaan, on seurauksena usein eräänlainen pakkosuojelu: metsänomistaja yksinkertaisesti luopuu hakkuusta.
Tiilikainen muistuttaa, että kunnat, jotka valittavat tehtävätaakkaansa, voisivat vaikka heti ja oma-aloitteisesti sitä keventää vaatimalla maisematyölupia harvemmin. Valtion puolelta taas aiotaan rajata niitä alueita, joilla maisematyölupaa vaaditaan. ”Metsälaki ja maisematyöluvat ovat tyypillinen esimerkki kaksinkertaisesta sääntelystä, jos niitä sovelletaan samoilla hehtaareilla”, Tiilikainen sanoo.
Tätä varten ympäristöministeriö on käynnistänyt hankkeen, jonka tarkoituksena on sovittaa yhteen kaavoitusta ja metsien käyttöä. Tuloksia on lupa odottaa ensi keväänä. Asiaa mietitään myös maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen yhteydessä.
”Luonnonhoito on vaikuttavan monimuotoisuustyön kivijalka”
Myös metsiensuojelun toimintaohjelma Metson määrärahoja aiotaan leikata. Sitäkin kiintoisampi kysymys on, miksi nimenomaan Metsäkeskuksen kautta kanavoitavat rahat ovat kutistuneet lähes olemattomiin ‒ onhan Metsäkeskus kuitenkin se Metso-viranomainen, johon metsänomistajat ovat luottaneet eniten.
On sanottu, että metsäministeriö on tietoisestikin uhrannut Metso-rahansa saadakseen metsätalouden rahoituksen säilytettyä. Tämän Tiilikainen kiistää.
Tiilikainen pitää suojelua välttämättömänä. ”Jos tavoitteemme on lisätä puun käyttöä 15 miljoonaa kuutiota vuodessa emmekä ole onnistuneet täyttämään monimuotoisuustavoitettamme, on selvä, että me joudumme vastaamaan tähän”, Tiilikainen sanoo.
Suojelu ei kuitenkaan lopu siihen, että Metso-rahoja vähennetään. Tässä kohtaa Tiilikainen sanoo jotakin, jota ei ole tässä maassa vielä koskaan kuultu ympäristöministerin suusta: ”Vaikuttavan metsien monimuotoisuustyön kivijalka on talousmetsien luonnonhoidossa ja metsien sertifioinnissa, sillä noin 90 prosenttia metsistä on talousmetsiä.”
Tiilikaisen mukaan tiukka suojelu tulee vasta tämänm jälkeen. ”Eikä luonnonhoidosta tai sertifioinnista aiota luopua, onhan metsäala niin yksimielisesti sitä mieltä, että monimuotoisuudesta huolehtimista vaaditaan nimenomaan markkinoilla”, Tiilikainen sanoo.
Uhanalaisten lajien osuus tutkittavista lajeista on säilynyt ennallaan kahdessa edellisessä uhanalaiskartoituksessa. Tällä perusteella voi sanoa, että uhanalaisuudessa on tapahtunut käänne parempaan. Tutkijoiden mukaan suurin yksittäinen syy hyvälle kehitykselle ovat metsäsertifioinnin takia päätehakkuun yhteydessä kaatamatta ja lahoamaan jätetyt säästöpuut.
”Siinäpä se. Näillä toimilla on merkitystä. Ja valtiontalouden kriisivaiheen jälkeen pystymme jatkamaan myös laajempia Metso-toimia”, Tiilikainen sanoo.
Hallituksen biotaloushankkeen ainoa panostus metsäluonnon monimuotoisuuteen on vuodeksi 2017 luvattu uusi kansallispuisto satavuotisen Suomen kunniaksi. Jos sen on todella tarkoitus lisätä monimuotoisuuden turvaa, eikö tästä voi päätellä, että se perustettaan aitoon talousmetsään?
”Ei, niin ei voi päätellä”, vastaa Tiilikainen.
Kimmo Tiilikainen Wikipediassa
Rakentamismääräyksistä forest.fi-sivulla aiemmin: Puurakentaminen tarvitsee reilut pelisäännöt
Kirjoita kommentti