Metsävisa-kesätyöt
Metsävisassa arvotaan vuosittain kesätöitä 12–15 nuorelle. Kesätyö järjestetään nuoren kotipaikkakunnan metsänhoitoyhdistykseen. MTK ja Suomen Metsäyhdistys tarjoavat yhden työpaikan Helsingissä.
Metsävisaan osallistuessaan oppilaat merkitsevät kilpailulomakkeeseen, haluavatko osallistua työpaikan arvontaan. Voittajille ilmoitetaan huhtikuun kuluessa, opettajien kautta. Pestin kesto on kaksi viikkoa ja ajankohta yleensä kesäkuun aikana.
Lue alta nuorten kesätyökokemuksista.
”Tartu työtehtäviisi avoimin mielin – ja ennen kaikkea ihastele metsää!”
Laura Metsälä oli kesätöissä Metsänhoitoyhdistys Lounametsällä Paimiossa.
”Osallistuin kesätyöarvontaan, vaikka en uskonut arpaonnen osuvan kohdallani. Olin unohtanut koko asian, kun minulle soitettiin ja sain kuulla iloiset uutiset.
Paljon tein ja näin kahdessa viikossa. Opin uuden taidon, kun pääsin istuttamaan männyntaimia. Pottiputken käyttö alkoi sujua nopeasti, ja sainkin muutamassa tunnissa useamman sataa tainta istutettua.
Merkitsin hakkuualueiden rajoja kuitunauhalla useampana päivänä. Joidenkin alueiden rajat olivat selkeämpiä kuin toisten, mutta vaikeimmatkin rajat tulivat lopulta merkittyä oikein.
Pääsin tarkistamaan istutuksia. Onkivavan avulla otin koealoja, joilta laskin tainten määrän. Niiden avulla määritettiin, onko istutustiheys sopiva. Piti myös tarkistaa, ovatko taimet hyvin maassa, ovatko ne lähteneet kasvamaan vai kuivuneet ja onko alueelle jätetty säästöpuita.
Olin mukana kaikenlaisissa metsissä määrittämässä niille sopivia hoitotoimenpiteitä. Oli kiinnostavaa vierailla erityyppisissä metsissä.
Kovin paljon ei ollut työtehtäviä, joita olisin voinut tehdä itsenäisesti. Kuitenkin opin paljon metsävierailuilta, joilla keskusteltiin vuoroin hakkuista, metsätuhoista, eläimistä, puutavaran hinnasta ja kasveista.
Tulevina vuosina Metsävisan kesätyöarvontaan osallistuville toivotan onnea. Jos arpaonni osuu kohdallesi ja pääset kesätöihin metsäalalle, kannattaa ottaa niin sanotusti kaikki irti siitä.”
Kuva: Jussi Heinonen
Metsävisa-paperissa oli kohta ”haluatko osallistua kesätyöarvontaan”
Tuomas Setälä voitti koulunsa Metsävisan ja lisäksi kesätyöpaikan kahdeksi viikoksi Satakunnan metsänhoitoyhdistyksestä.
”Työ alkoi 3.6.2024. Maanantaina kiersimme taimikoissa tekemässä omavalvontaa. Tiistaina veimme merkkinauhoja metsään, johon oli tulossa hakkuu. Keskiviikkona tehtiin metsäsuunnitelmaa metsässä. Torstaina mittasimme metsien pohjapinta-aloja relaskoopilla ja puiden pituuksia, samoin perjantaina.”
”Seuraavana maanantaina kannoimme taimilaatikoita istutustyömaalle. Sen jälkeen menin heinäämään kaupungin taimikkoa. Tiistaina jatkoimme taimilaatikoiden kantamista. Sitten pääsin pariksi tunniksi moton ja ajokoneen kyytiin. Sain kokeilla nostaa puita ajokoneella. Keskiviikkona olin koko päivän istutustyömaalla kantamassa laatikoita. Torstaina menimme tekemään metsänarviota. Metsässä näimme metsäkauriin vasan nukkumassa. Sen jälkeen menin vielä heinäämään kaupungin taimikkoa ja kirjoitin tämän tekstin.”
”Työkokemus oli oikein mukava ja viihdyin hyvin. Tekemistä riitti joka päivä.”
Kuva: Jaakko Herrala
”Tuntui siltä että minua oikeasti tarvittiin”
Pyry Jyrkkä Espoon Ruusutorpan koulusta voitti kesätyöpaikan kesäkuulle 2024. Hän oli viikon Suomen Metsäyhdistyksessä ja viikon MTK:ssa. Ensimmäisestä viikostaan hän kirjoitti näin:
”Tein Metsäyhdistyksellä monipuolisia ja hauskoja tehtäviä. Osallistuin palavereihin, kävin metsäretkillä, kirjoitin blogitekstin ja nettivisan. Pääsin ideoimaan tulevaisuuden suunnitelmia ja ilmaisemaan mielipiteitäni. Kaikki tehtävät olivat mielenkiintoisia, ja niitä oli todella mukava tehdä. Töissä oli mukavat työkaverit, joten omien mielipiteiden kertominen ei tuntunut vaikealta. Sain tehdä töitä, jotka oli luotu minulle, enkä koskaan kokenut olevani töissä tylsistyneenä.”
”Haluan kertoa nuorille, jotka ovat tulossa Suomen Metsäyhdistykselle kesätöihin, että töitä tehdessä voi oikeasti pitää hauskaa, ja nuorenakin voi muuttaa tulevaisuutta. Jokainen voi tehdä kaikesta parempaa muille sekä itselleen.”
Lue blogikirjoitus: Aloita luontokuvaus – 7 vinkkiä!
Testaa! Tunnetko metsän herkut?
Kuva: Anne Turunen
Nettisivuston uudistamista ja opettajien metsäkurssi
Tapiolan koulua käyvä Joonatan Helve ehti kesäkuussa 2023 olla neljän päivän aikana apuna opettajien metsäkurssilla, koululaisten metsäviikon suunnitteluretkellä ja nettisivujen uudistamisessa. Suomen Metsäyhdistyksen työpäivien jälkeen pesti jatkui MTK:ssa.
Lue Joonatanin blogikirjoitukset Metsäyhdistyksen sivulla ja MTK:n sivulla.
Kuva: Anne Turunen
LUMA-päivät ja maastotöitä toimistossa urakoinnin lisäksi
Helsingissä asuva Vilma Mantere työskenteli kesäkuussa 2022 viikon ajan Suomen Metsäyhdistyksessä. Hän esitteli Metsäyhdistyksen tarjontaa opettajille LUMA-päivillä, suunnitteli nuorille suunnatun mainoksen Partio-lehteen, valmisteli koululaisten metsäviikon materiaaleja ja osallistui metsäviikon suunnitteluun maastoretkellä. ”Näin viikon täällä vietettyäni voin sanoa oppineeni uutta ja saaneeni hyödyllistä kokemusta työelämästä. Viikko on ollut hauska ja mielenkiintoinen, monipuolisine työtehtävineen.”
Kuva: Anne Turunen
Toimistotöitä, raivaussahan käyttöä ja kaikkea siltä väliltä
Espoolainen Hilma-Maria Niinikoski oli juhannusviikon 2021 töissä Suomen Metsäyhdistyksessä ja sen jälkeen viikon Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitossa eli MTK:ssa. ”Metsäyhdistyksessä tein pakkaus- ja postitushommia. Kahtena päivänä olin kirjurina metsäretkillä, joilla suunniteltiin metsäkoulutoimintaa ja koululaisten metsäviikkoa. Yhtenä päivänä tein kotona etätöitä, tarkistin tietoja nettikartalta. MTK:ssa muokkasin ja järjestelin digikuvia. Pääsin myös tutustumaan metsänomistamiseen ja -hoitoon metsätilalla. Siellä käytin ensimmäistä kertaa raivaussahaa. Lopuksi kirjoitin blogia kesätyöviikoista.”
Kuva: Anne Rauhamäki
Hakkuukohteiden merkintää ja istutustöitä metsänhoitoyhdistyksessä
Metsänhoitoyhdistys Siikalakeus palkkasi Aukusti Mäen Lumijoelta töihin kesällä 2021. ”Oli mukava kokea työelämää, vaikka työ olikin välillä vähän raskasta. Työtehtäviäni oli puiden istutus ja metsään nauhojen laittaminen hakkuurajoja varten”.
Kuva: Tarja Peltomaa
Leimikon suunnittelua, taimenistutusta ja tietokonehommia
Kaarle Luukkaala Vesilahdelta oli töissä Pirkanmaan metsänhoitoyhdistyksessä kesällä 2021. ”Istutin taimia, merkkasin leimikoita ja tein tietokonehommia. Kaikki tehtävät oli omalla tavallaan hauskoja. Taimien istutus oli hieman yksitoikkoista, mutta ei kuitenkaan tylsää.”
Kuva: Lotta Vähä-Ypyä
Metsäopetuspolun opasteiden pystytystä sekä töitä toimistolla ja metsässä
Vantaalainen Ida Haataja sai kahden viikon pestin Metsäyhdistyksestä ja MTK:lta kesällä 2020. ”Kummassakin työpaikassa tekemäni hommat olivat hyvin monipuolisia, mikä oli ehdottomasti parasta. Tästä kokemuksesta on varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa. Yllättävää oli eri metsäalan ammattien määrä. Vaikka oma unelma-ammatti ei suoranaisesti liittyisi metsiin, saattaa silti kenties löytää itsensä metsäalalta.”
Kuva: Anne Turunen
Koululaisten pienet uratarinat metsäalalla
Kasiluokkalainen Miska Riissanen Espoosta oli Metsäyhdistyksessä kesällä 2018 Metsävisa-kesätöissä ja saman vuoden syksyllä TET-jaksolla. Hän tuli töihin jälleen kesällä 2019, jolloin espoolainen Oliver Lehtinen voitti kesätyöpestin Metsävisassa. Myös Oliver suoritti TET-jaksonsa Metsäyhdistyksessä.
Lue Miskan uratarina
Lue Oliverin TET-harjoittelijan päiväkirja
Kesätyöntekijät Oliver Lehtinen ja Miska Riissanen (toinen ja kolmas vasemmalta) olivat mukana suunnittelemassa Espoon koululaisten metsäviikon rasteja. Samalla pääsi tutustumaan metsäammattilaisiin monista eri organisaatioista. Kuva: Anne Turunen
Kylvöhommia ja tuotenäytteiden pakkaamista
Niklas Haukipuro oli töissä Haapamäen-Kärsämäen metsänhoitoyhdistyksessä kesällä 2015. Hän kiersi työmaita, istutti taimia, kylvi käsin männynsiemeniä, pakkasi siemeniä konekylväjälle, postitti kirjeitä, arkistoi asiakirjoja ja siivosi istutusvälinevarastoa. ”Metsän kylväminen oli mukavinta, eikä mikään muukaan ollut tylsää”, Niklas sanoi. Samaan aikaan Jaana Heiskanen ja Emilia Kajasviita urakoivat puusta valmistettuja tuotteita näytesalkkuihin Helsingissä. ”Kyllä tällaista ’tehdastyöläisen’ työkokemustakin on ihan hyvä olla”, he tuumivat.
Lue Niklaksen, Jaanan ja Emilian kokemuksista
Jamie Hatula (vasemmalta), Niklas Haukipuro, Benjam Heikkilä ja Topias Pitkälä Haapaveden-Kärsämäen metsänhoitoyhdistyksessä. Niklaksen työkaverit ovat 17-vuotiaita. Kuva: Jaana Ruotsalainen.
Metsävisa inspiroi lähtemään metsään ja maailmalle
Lietolainen Jussi Posio kuulemma viihtyi metsätöissä, kuten polttopuiden teossa, jo vaahtosammuttimen kokoisena. Metsävisassa menestyminen antoi Jussille ajatuksen kysyä TET-paikkaa metsäalalta. Kahdeksannella luokalla hän kulki viikon ajan Metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilöiden mukana maastossa tutustumassa työelämään. Kiinnostus metsään johti metsäopintoihin Helsingin yliopistossa ja kansainväliseen uraan.
Jussi Posio mittaa puuston pohjapinta-alaa relaskoopilla. Kuva: Pasi Leino