Tiedote

Kansainvälinen metsäviestintä: Puurakentaminen maailmalla osaksi kaupunkien viherryttämistä

Metsäyhdistyksen Kai Lintunen veti World Forum On Urban Forests -kokouksen paneelia joulukuussa Italian Mantovassa.

Maapallon väestön kasvaessa voimakkaasti nousee myös kaupunkimetsien ja viherryttämisen merkitys. Vuoden 2018 kansainvälinen metsien vuoden teema oli Metsät ja kestävät kaupungit.

Kaupunkimetsien, niissä harjoitetun metsätalouden sekä kaupunkien viherryttämisen tulevaisuutta pohtinut World Forum on Urban Forests pidettiin marras–joulukuun vaihteessa Mantovassa, Italiassa. Tapahtuma oli ensimmäinen globaali foorumi laatuaan, järjestäjinä globaaleja toimijoita kuten UNEP, FAO ja UN Habitat.

Alan johtavat asiantuntijat ja vahvat vaikuttajat olivat läsnä sekä lavalla paneelissa että yleisössä. Keskusteluissa nostettiin esiin useita voimakkaita kehityskulkuja.

Maapallon väestön kasvaessa voimakkaasti on myös kaupunkimetsien ja viherryttämisen merkitys noussut. Metsillä on todettu olevan monia myönteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen.

Kaupunkisuunnittelun ja kaupunkien viherryttämisen merkitys kasvaa tulevaisuudessa: jopa 70 prosenttia ihmisistä asuu kaupungeissa vuoteen 2050 mennessä. Samaan aikaan kaupunkien vedentarve kasvaa 55 prosenttia.

Puut ja viheralueet laskevat ilmastonmuutoksen kuumentamia urbaanien keskittymien lämpötiloja siedettävämmiksi. Samalla ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseen tarvitaan lisää resursseja.

Foorumissa ilmeni vahvasti, että kaupunkimetsiä pidetään investointina tulevaisuuteen, ei marginaali-ilmiönä.  Miljoonakaupungit ovat muodostaneet verkostoja, joiden kautta tietämystä lisätään positiivisen kilpailun keinoin. Viimeksi Vancouver julistautui maailman vihreimmäksi kaupungiksi.

World Forum on Urban Forests kutsui Metsäyhdistyksen kansainvälisen viestinnän päällikön Kai Lintusen johtamaan puhetta ja puhumaan. Metsäyhdistys moderoi tapahtuman kokoavan, tulevaisuuteen katsovan osuuden.

Lintusen mukaan samalla avautui erinomainen tilaisuus puhua kaupunkien viherryttämisen ”toisesta puolesta” eli puurakentamisesta, suomalaisesta osaamisesta kaupunkien viherryttämisessä.

”Tämä ei yleensä korostu, kun kaupunkien kestävää vihreätä tulevaisuutta visioidaan”, Lintunen toteaa.

Hän muistuttaa, että Suomesta löytyy vielä oikeaa metsää keskeltä kaupunkia. Mitä kauemmas ja etelämmäksi Euroopasta mennään, sen vähemmän asia on näin. Suomi ei myöskään ole toistaiseksi ollut näkyvästi esillä keskustelussa. Yhdysvallat, Kiina ja Iso-Britannia ovat olleet aktiivisia tieteenalan kehittäjiä.


Mantova World Forum on Urban Forests


 

Kirjoittaja

Suomen Metsäyhdistys ry

Kirjoita kommentti