MEOL – Metsäalan opiskelijat ry jäseneksi Metsäyhdistykseen

Suomen Metsäyhdistys toivottaa tervetulleeksi uuden jäsenen, valtakunnallisen opiskelijajärjestön MEOL – Metsäalan opiskelijat ry:n.

MEOLin puheenjohtajan Arttu Huhtasen mukaan järjestö haki jäsenyyttä, koska se haluaa olla mukana edistämässä metsäalaa ja sen julkisuuskuvaa.

”MEOL pitää tärkeänä Suomen Metsäyhdistyksen tekemää työtä ja haluaa metsäalan toimijana olla mukana rakentamassa puujaloin seisovaa tulevaisuuden alaa, erityisesti koulutuksellisissa kysymyksissä”, Huhtanen toteaa.

Suomen Metsäyhdistyksen toiminnanjohtaja Anders Portin sanoo Metsäyhdistyksen olevan erittäin iloinen siitä, että MEOL päätti hake jäsenyyttä. ”Jäsenistömme kattaa erittäin suuren joukon organisaatioita, joille kaikille metsä on tärkeä elementti. Moniarvoisuus on valttimme, ja pystymme siten puhumaan metsien käytön puolesta eri näkökulmista.”

MEOL edustaa noin kuuttasataa opiskelijaa kuudesta eri oppilaitoksesta. Sen jäsenet ovat ammattikorkeakoulujen metsätalouden opiskelijoita, jotka ovat liittyneet metsäasiantuntijoiden edunvalvontajärjestöön Metoon. Myös METO on Suomen Metsäyhdistyksen jäsen.

Metsäyhdistyksellä on lähes viisikymmentä jäsentä, jotka kaikki ovat yhteisöjäseniä. Jäsenistössä on edustettuna koko metsäala yhdistyksen päärahoittajia lukuun ottamatta. Jäsenistöön kuuluu monia opiskelija-, ammatti- ja harrastusjärjestöjä. Henkilöjäseniä yhdistyksellä ei ole, lukuun ottamatta seitsemää kunniajäsentä.

”SMYn toiminta perustuu yhdessä tekemiseen, jolla saamme paremman ja vaikuttavamman tuloksen aikaan. On hienoa, että jäsenkuntamme kasvaa ja toivomme edelleen lisää uusia jäseniä”, Portin sanoo.

Lisätietoa: Anders Portin, Suomen Metsäyhdistyksen toiminnanjohtaja, anders.portin@smy.fi, p. 040 586 6179


Suomen Metsäyhdistyksen jäsenet

MEOL – Metsäalan opiskelijat ry


 

Kirjoita kommentti