Aino Lamminpää Karkkilasta voitti 40. valtakunnallisen Metsävisan

Metsävisan2021 voittaja Aino Lamminpää (ylhäällä), toiseksi visaillut Iiris Hamunen (alh. vas.) ja kolmas Aura Punna. Kuvat: Eveliina Pokela

Yläkoulujen valtakunnallisen Metsävisan finaali käytiin torstaina 20. päivänä toukokuuta. Koulutasolla Metsävisassa oli yli 20 000 osallistujaa. Heidän joukostaan finaaliin visailleet 50 nuorta kilpaili verkkolähetyksessä kotipaikkakunniltaan käsin. Voiton vei Aino Lamminpää Karkkilasta. Toiseksi visaili Iiris Hamunen Helsingistä ja kolmanneksi Aura Punna Paimiosta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö onnitteli nuoria menestyksestä ja lähetti tervehdyksensä kaikille Metsävisaan osallistuneille koululaisille.

– Metsät ovat Suomelle ja meille suomalaisille monella tapaa tärkeitä. Ne ovat paikka nauttia luonnosta ja rauhasta. Metsissä voimme jokamiehenoikeudella marjastaa, sienestää ja liikkua. Puusta saadaan työtä ja toimeentuloa. Suuri osa maamme ulkomaankaupan vientituloista tulee metsäteollisuudesta. Metsä on oleellinen osa suomalaisuutta, presidentti Niinistö kirjoitti tervehdyksessään.

Maastokisa siirtyi verkkoon, finaalimatka tehtiin virtuaalisena

Tavallisesti jokakeväisen metsätietokilpailun voitto ratkotaan maastokisassa kaksipäiväisen finaalimatkan aikana. Tämänkertainen, 40. juhlavuoden finaali järjestettiin verkossa.

Finalisteille esitettiin 40 metsäaiheista kysymystä, joihin he vastasivat mobiilisovelluksella. Aiheet vaihtelivat lajintunnistuksesta metsän monimuotoisuuskysymyksiin ja puusta valmistettaviin tuotteisiin.

Osana finaaliohjelmaa tehtiin juhlallinen virtuaalimatka eri puolille Suomea. Toimittaja, erämies Mikko ”Peltsi” Peltolan johdolla lähetyksen seuraajat pysähtyivät tapaamaan finalisteja sekä eri tavoin metsän kanssa tekemisissä olevia henkilöitä, kuten maa- ja metsätalousministeri Jari Leppää. Ministeri kertoi rentoutuvansa metsissä metsien hoidon parissa, metsästämällä sekä laavulla eväistä ja hyvästä seurasta nauttimalla.

40. Metsävisan tulokset

Finaalin voittaja Aino Lamminpää kertoi olevansa kiinnostunut luontoasioista ja valmistautuneensa huolellisesti Metsävisaan lukemalla aiheeseen liittyviä kirjoja, lehtiä ja nettisivustoja. Hän liikkuu aktiivisesti niin lähimetsissä kuin Lapin tuntureillakin. – Vaeltaminen on parasta, mitä tiedän, Aino Lamminpää kertoo Karkkilan Sanomissa.

Iiris Hamunen puolestaan kertoi osallistuneensa vähemmällä valmistautumisella, mutta on pienestä pitäen viettänyt paljon aikaa metsän keskellä mökillä. Kolmanneksi visaillut Aura Punna harrastaa valokuvausta ja liikkuu paljon luonnossa.

Kolmen kärki
1. Aino Lamminpää, Karkkilan yhteiskoulu, Karkkila
2. Iiris Hamunen, Latokartanon peruskoulu, Helsinki
3. Aura Punna, Vistan koulu, Paimio

Jaettu 4. sija
4. Veikka Peltonen, Pielisjoen koulu, Joensuu
4. Anni Törmä, Pohjankartanon koulu, Oulu
4. Elias Kilpikari, Emäkosken koulu, Nokia
4. Eemeli Myllymäki, Vesilahden yhtenäiskoulu, Vesilahti
4. Ronja Ikonen, Rantasalon peruskoulu, Rantasalmi
4. Aleksandra Huhtala, Björneborgs svenska samskola, Björneborg
4. Martta Tolvanen, Rääkkylän koulu, Rääkkylä

Jaettu 5. sija
Kaikki muut finaaliosallistujat (katso osallistujalista finaalisivulta)

Metsävisa on metsäalan ja koulujen tekemää pitkäaikaista yhteistyötä

Metsävisaan on osallistunut vuodesta 1982 alkaen pitkälti yli miljoona koululaista. Suomen Metsäyhdistyksen ja Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n apuna järjestämässä ja rahoittamassa on lähes koko metsäala.


Lisätietoja

Yhteydenotot

  • Sirpa Kärkkäinen, nuorisoviestinnän johtava asiantuntija, Suomen Metsäyhdistys, puh. 050 3512 416
  • Anne Turunen, Suomen Metsäyhdistys, 045 6575 440
  • Martin Antell, Finska Forstföreningen, 040 5966 445
  • etunimi.sukunimi@smy.fi

Kirjoita kommentti